Uskon Henki: Ota luvattu maa haltuusi

Kun meillä on uskon Henki, Jumala voi auttaa meitä voittamaan näennäisesti voittamattoman ylivoiman.

Kaksitoista vakoojaa palasi vakoiltuaan Kanaaninmaata antaakseen Moosekselle ja Israelin kansalle selonteon matkastaan. Kansa oli valtavan jännittynyt. Jumala itse oli johtanut heidät pois Egyptistä, ja vihdoin totuuden hetki oli tullut. Neljäkymmentä päivää aiemmin Mooses oli lähettänyt vakoojat matkaan, jotta nämä havaitsisivat mahdollisimman paljon raportoitavaa, ennen kuin israelilaiset menisivät ottamaan maan omakseen. Hänen erosanansa olivat: ”Olkaa rohkeita ja tuokaa mukananne sen maan hedelmiä!” Lue 4. Moos. luvut 13 ja 14.

Tässä he nyt tulivat kantaen rypäleterttua, joka oli niin suuri, että tarvittiin kaksi miestä kantamaan sitä! "Me menimme maahan, jonne meidät lähetit, ja se tosiaan vuotaa maitoa ja hunajaa. Tällaisia ovat sen hedelmät.” Kansa kokoontui iloisena heidän ympärilleen nähdäkseen omin silmin. Kaikki halusivat osan hedelmistä.

Luvattu maa

Uudessa liitossa olemme myös saaneet tehtävän vallata meidän luvatun maamme. Kristittyinä olemme saaneet kallisarvoiset ja mitä suurimmat lupaukset: Päästä eroon synnistä ja tulla osallisiksi jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:3-4). Tämän maan hedelmät ovat hyveet ja saamamme siunaukset: rakkaus, ilo, kärsivällisyys, hyvyys ja rauha. Kukapa ei haluaisi näitä?

Israelilaisten ilo ei kuitenkaan kestänyt kauan. Vakoojat olivat myös törmänneet niihin, jotka asuivat maassa: väkevä kansa, joka asui lujasti varustetuissa kaupungeissa. Vakoojien raportti oli synkkä: "Maa, jota olemme kierrelleet ja vakoilleet, on maa, joka syö asukkaansa. Myös kaikki siellä näkemämme ihmiset olivat kookasta kansaa. …Me olimme omissa silmissämme kuin heinäsirkkoja, ja sellaisia me heistäkin olimme."

Israelin kansa lyyhistyi epätoivoissaan ja itki sen yön. Luhistuivatko kaikki heidän unelmansa tähän? Olivatko he todella kärsineet niin paljon vastustusta, vain tullakseen luvatun maan kynnyksellä estetyiksi pääsemästä sinne?

Uskotko sinä?

Elämämme voi myös usein vaikuttaa sellaiselta. Luovumme vanhasta elämästämme seurataksemme Jeesusta suurin toivein paremmasta elämästä. Mutta silloin vihollisemme, luonnosamme oleva synti, tulee esiin – suurena ja uhkaavana, näennäisesti mahdottomana voittaa. Alamme tuntea, että kristittynä oleminen maksaa liikaa; se aiheuttaa liian paljon työtä. Miksi Jumala ei auta meitä?

Jumala ei voi auttaa niitä, jotka eivät halua uskoa. Hän kunnioittaa niin paljon vapaata tahtoa, jonka hän on antanut meille. Ilman uskoa on itse asiassa mahdotonta olla kelvollinen Jumalalle. Toisaalta, hän palkitsee runsaasti ne, jotka etsivät häntä ahkerasti (Hepr. 11:6).

Joosua ja Kaaleb, kaksi näistä vakoojista, puhuivat. ”Jos Herra on mieltynyt meihin, hän vie meidät tuohon maahan ja antaa sen meille, maan … Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan! Älkää pelätkö sen maan kansaa, sillä ei heistä ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on poistunut heidän luotaan, mutta meidän kanssamme on Herra."

Olisi voinut luulla, että kansa rohkaistui muistaen Jumalan antamat lupaukset ja ihmeet, joita he olivat nähneet hänen tekevän. Mutta ei. Kun he kohtasivat vastustusta, he halusivat epäuskossaan mieluummin kivittää nämä uskon miehet sen sijaan, että olisivat ryhtyneet taistelemaan luvatun maan edestä.

Usko on valinta

Mutta silloin Jumala puuttui asioihin. Israelin kansa kielsi itse asiassa Jumalan voiman ja kirkkauden, koska he eivät uskoneet häneen. Hänen vanhurskas vihansa syttyi heitä kohtaan, ja hän vannoi, ettei kukaan yli kaksikymmenvuotias koskaan pääsisi maahan, vaan he kaikki kuolisivat erämaassa.

Kaksi poikkeusta: ”Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki ja hän on seurannut minua täydestä sydämestään, minä vien hänet maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen. … Totisesti, te ette pääse siihen maahan, johon minä kättä kohottaen lupasin viedä teidät asumaan, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika.”

Heissä oli toinen henki – uskon henki. Usko ei tarkoita näkyvän katselemista, vaan uskoa siihen, että Jumala on kaikkivaltias. Usko tarkoittaa sitä, että olemme kuuliaisia myös silloin, kun emme näe lopputulosta. Usko on toimintaa. Usko saa aikaan tuloksia.

Jumala toivoo meidän valitsevan uskon ja tottelemisen. Hän haluaa meidän uhraavan jotain. Jumala oli Joosuan ja israelilaisten kanssa, mutta heidän piti osoittaa, että he halusivat sitä. Kanaaninmaan valloituksessa Jerikon muurien sorruttua, yhtäkään kaupunkia ei valloitettu taistelutta.

Hedelmien maistaminen

Samassa uskon hengessä me käymme omaa taisteluamme luonnossamme olevaa syntiä vastaan. Meidän on luovuttava omasta tahdostamme ja syntisistä himoistamme. Hän vahvistaa meitä, kun etsimme häntä uskossa. Kun sitten voitamme, kaikki kunnia kuuluu hänelle.

Mitään ei saavuteta ilman taistelua, mutta kun taistelemme, ei ole mitään, mitä emme voisi saavuttaa. Yksi toisensa jälkeen viholliset kaatuvat edessämme. Silloin teemme enemmän kuin vain katselemme etäältä ”maan hedelmiä”: Rakkautta, iloa, rauhaa ja kaikkia hyveitä – Saamme pitää niitä käsissämme ja maistaa niitä. Luvattu maa on oleva meidän.