Usko ja masennus – toistensa vastakohdat

«Mutta ilman uskoa on mahdotonta olla kelvollinen, sillä sen, joka tulee Jumalan luo, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.» Hepr. 11: 6.

Luettuani tämän raamatunjakeen muutamia kertoja, olen tullut siihen tulokseen, että sen uskon, mistä tässä puhutaan, täytyy olla jotain syvempää kuin vain uskomista Jumalan olemassaoloon. Jos usko Jumalan olemassaoloon on horjuvaa, kuka silloin vaivautuu "tulemaan Jumalan luo" ja haluaisi olla "hänelle kelvollinen"? Ei, tässä täytyy olla kyse uskosta, joka on jotain enemmän.

Usko siihen "että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät" voi olla todella avuksi elämässäni. Minun tulee uskoa, että jos elän Jumalan tahdon mukaan; taistelen syntiä ja omia himojani vastaan, voin muuttua sisimmässäni. Asiat, jotka aikaisemmin ovat olleet minulle mahdottomia – olla kärsivällinen ja kiitollinen, rakastaa kaikkia ihmisiä, ei olla loukkaantunut tai ärsyyntynyt – kaiken tämän Jumala voi kääntää niin, että saan aivan uuden sisimmän. Luemme siitä, ja siihen ei ehkä ole niin vaikea uskoa, kun katsoo toisia ihmisiä. Kun tutkin itseäni, silloin on helppo menettää rohkeutensa.

«Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.» Job 4:5.

Olen kokenut joskus olevani masentunut. Tunne tulee usein, kun olen saanut valoa – kun yllättäen tulen tietoiseksi synnistä, joka minussa asuu. Silloin tunnen, että minulla on aivan liian pitkä matka kuljettavana. En jaksa ajatella, miten valtavan pitkän ajan voi viedä, ennen kuin pääsen eroon kaikista pahoista taipumuksistani. Ajattelen, etten koskaan tule selviytymään siitä. Sellaiset ajatukset eivät tule Jumalalta, vaan ne ovat Saatanan työtä.

Usko ja masennus, masennus ja usko — nämä ovat toistensa vastakohtia. Jos minä uskon täysin siihen muutokseen, jonka Jumala tekee ja että se voi tapahtua minussa, onko minulla silloin syytä masentua? Ja jos olen masentunut, uskonko silloin? Ei, en voi väittää, että uskoisin, jos samanaikaisesti epäilen! Tiettyjä asioita ei vain voi yhdistää!

Vastaus on se, että minun täytyy varustautua uskolla, käyttää uskoa aseena masennusta vastaan, joka johtuu epäuskosta. "Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet." Ef. 6:16. Juuri näin Aabraham teki, kun Jumala lupasi hänelle pojan. "Uskossaan hän ei heikentynyt, vaikka hän, miltei satavuotiaana, tiesi ruumiinsa kuihtuneen ja Saaran kohdun kuoleutuneen. Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt vaan vahvistui uskossa antaen kunnian Jumalalle. Hän oli täysin varma, että Jumala voi tehdä sen, minkä on luvannut." Room. 4: 19-21. Aabraham ei masentunut, vaikka Jumalan lupaus vaikutti epätodennäköiseltä.

Vastaus on se, että minun täytyy varustautua uskolla

Tässä täytyy vain tietoisesti uskoa, varustautua uskon kilvellä, sillä jos seuraa omaa ymmärrystään, masennus ottaa yliotteen hyvin pian. "Uskon kilpi" ei ole vain uskoa Jumalaan, vaan Jumalan voimaan, joka voi tehdä ihmeen kaikissa ihmisissä. Niin, KAIKKI, myös minä – riippumatta persoonallisuudesta, menneisyydestä ja luonnosta – voin tulla aivan erilaiseksi Jumalan avulla. Jumala on voimallinen tekemään ihmeitä. Usko siihen on minun aseeni!