Tuulen tavoittelua

Ole-Petter Andersen kasvoi aivan tavallisessa norjalaisessa kodissa ilman mitään erityisiä uskonnollisia kytköksiä. Jumala ohjasi "sattumia" niin, että hän tuli tekemisiin seurakunnan kanssa 21-vuotiaana ja otti Jeesuksen vastaan pelastajanaan. Tässä hän kertoo yhdestä niistä ensimmäisistä suurista asioista, joista hän sai valoa seurakunnassa.

Hieman sen jälkeen, kun olin kääntynyt maailmallisesta elämästä, yksi ystävistäni luki raamatunjakeen, joka teki minuun syvän vaikutuksen. Tämä johtui siitä, että se aivan erinomaisella tavalla puki sanoiksi sen, mitä olin tuntenut kaikkina vuosina ennen käntymistäni ja sen, mistä siis nyt olin tietoisesti ja halulla luopunut.

Hän luki ensimmäiset luvut Saarnaajasta, siitä kuinka ihmiset lakkaamatta pyrkivät saavuttamaan jotain, mutta kuinka kaikki se on vain tyhjyyttä ja tuulen tavoittelua. Siinä se oli! Juuri niin olin tuntenut monta kertaa, joko työskennellessäni säästääkseni rahaa parempaan autoon tai sanoessani osuvan kommentin kaveriporukassa, jotta olisin hauska ja siisti tyyppi ja saisin sanottua viimeisen sanan – vaikka muidenkin kustannuksella. Tai kun olin kiinnostunut tutustumaan toiseen tyttöön, vaikka minulla oli jo tyttöystävä. Tai kun käänsin pääni autossa hienosti pukeutuneen naisen perään, joka kulki keskuskatua pitkin ja melkein törmäsin edellä ajavaan autoon, joka oli juuri jarruttamassa. Mahdollinen kolari olisi ollut niin turhaa! Juuri niin turhaa kuin tuulen tavoittelu.

Mikä minussa oli se, joka oli raatanut väsymättä ja ohjannut aikaisempaa elämääni? Sen pitää kaiketi olla se tuhoisa puoleni, jota kirjoituksissa sanotaan lihaksi – inhimilliseksi luonnoksi. Ja siellä lukee, että liha on kirottu. Kirouksesta sekin kai johtuu, ettei koskaan voi olla tyytyväinen? Silmät eivät tule kylläiseksi näkemästään, eikä korvat kuulemastaan, sanotaan Saarnaajassa. Aina löytyy uudempi, kauniimpi ja tehokkaampi auto mitä toivoisin itselleen. Niin myös naisten kanssa. Aina löytyy tuoreempia ja kauhistuttavampia juoruja tai huhuja, joista mielelläni kuulisin lisää. Se, että yrittää noudattaa tätä tuhoisaa tahtoaan, on kaikenkattava ja elinikäinen projekti joka ei tule onnistumaan!Muutoin kai maailmassa olisi monia läpeensä onnellisia rikkaita, kuuluisuuksia ja malleja?

Hämmästyin, että ymmärsin tälläisen totuuden niin nopeasti! Samantien ymmärsin, mikä ajatuksiani oli vaivannut ja mikä oli saanut minut etsimään Jumalaa. Kaikki oli ollut vaan turhuutta. Olin elänyt elämäni ajelehtien kuin painoton kappale avaruudessa, ilman mahdollisuutta vaikuttaa kulkusuuntaan. Sellaista elämäni oli ollut; rahanahneuden ja suosion etsimisen ohjaamaa, kostonhalun ja himojen vallassa. Niin, näin olin elänyt ympäriinsä vuosikaudet.

Kaikista pahimmalta tuntui aika, jonka olin menettänyt. Jumalan armo on suuri, mutta ei niin suuri että voisin elää elämäni uudelleen. Minä ymmärsin, että "Aika on elämäsi!" .Siksi oli niin sanomattoman iloinen, että olin tullut pois jostain niin turhasta kuin tuulen tavoittelusta!