Toivoen, vaikkei toivoa ole

«Toivoi, vaikka …ei toivoa ollu …» Room. 4:18. Kaikki inhimillinen toivo oli Aabrahamia vastaan, mutta keskellä tätä toivottomuutta hän uskoi Jumalaan, omistaen elävän toivon ja hän iloitsi niin kuin hänellä olisi jo ollut Iisak.

Meillä ei ole käyttöä toivolle ja uskolle silloin,kun on kysymys kaikesta siitä, mikä inhimillisesti näyttää valoisalta ja toivorikkaalta. «Kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?» Room. 8:24.

Siellä missä ymmärryt on korkean vaikeuksien muurin edessä, siellä usko saa aikaan aukkoja muuriin ja valo pääsee tunkeutumaan läpi.

Ihmiset voipuvat kaikesta vastoinkäymisestä. He pettyvät, masentuvat ja väsyvät, ja tässä hengessä he ajattelevat ja puhuvat ja syyttävät sekä itseään että läheisiään.

Paavalilla ja useilla niistä, jotka olivat hänen kanssaan, oli uskon Henki, ja siitä käsin he puhuivat rakentavia, innostavia ja lohduttavia sanoja. Kun Paavali istui vankeudessa Roomassa, hän kehotti filippiläisiä iloitsemaan aina Herrassa. Mitä aktiivisempia olemme palvelemaan Jumalaa, sitä enemmän Saatana yrittää vihassaan heikentää meitä ja estää meitä suorittamasta Herran työtä ilolla. Vastoinkäymisen päivänä hän tulee ja maalaa kaiken toivon mustaksi. Mutta sitä toivoa, joka on lähtöisin elävästä uskosta, ei voi pimentää. Usko pitää vastoinkäymisen päivää myötäkäymisen päivänä, koska siitä tulee pelastuksen päivä.

Niin kauan kun usko ei ole saanut lujittua elämässämme, petolliset tunteemme heittelevät meitä sinne tänne levottomuudessa ja murehtimisessa. Välillä näyttää valoisalta ja pian kaikki onkin pimeää. Mutta jos vaivumme masennukseen ja toivottomuuteen, silloin Saatana on voittanut taistelun, "Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä vaan voiman, rakkauden ja terveen ymmärryksen hengen." 2. Tim. 1:7. –"Terveydeksi on iloinen sydän, mutta murtunut mieli kuivattaa luut." Sananl. 17:22.

Velttoutta ja välinpitämättömyyttä ei uskossa ole.

Silloin kun ymmärrys sanoo: "Se on mahdotonta!", silloin usko sanoo: "Se on mahdollista!". Usko on täydellistä luottamista Jumalaan, joka voi kaiken ja joka rakastaa meitä. Hänen nimensä on Ihme, ja hän tekee ihmeitä. Vaikka äiti voi unohtaa lapsensa, niin Jumala ei voi unohtaa meitä (Jes. 49:15). Ilman uskoa ei voi olla Jumalalle mieliksi, mutta uskossa me miellytämme häntä, ja meistä tulee hänen hyviä ystäviään, joiden rukoukset hän kuulee ja hän auttaa meitä hädän päivänä. Jos rukousvastaus viipyy silloin, kun toivomme hänen puuttuvan asioihin nopeasti, meidän tulee löytää lepo siinä, että hänellä on täydellinen viisaus, hyvyys ja rakkaus, ja että hän puuttuu asioihin oikeaan aikaan meidän ja lastemme iankaikkiseksi parhaaksi ja muutoin kaikissa tilanteissa.

Velttous ja välinpitämättömyys eivät kuulu uskoon. Uskossa meidän tulee taistella kaikkea sitä vastaan, mikä haluaa estää meitä saavuttamasta sitä toivoa, jota odotamme ilolla. Hän kuulee rukouksemme sydämemme hädän ja kaipauksen mukaan. Jos me uskomme, silloin saamme nähdä ja kokea Jumalan kirkkauden.