Toiveikas uusi vuosi
Mitä me kristittyinä voimme toivoa tulevalta vuodelta?
Taas on yksi vuosi mennyt, ja se on jättänyt lähtemättömät jälkensä elämäämme.
Kun käymme läpi vuotta, joka on mennyt, voimme uskovina nähdä valtavasti asioita, joista kiittää Jumalaa; vaikkakin monilla alueilla täytyy sanoa niin kuin Paavali: "Ei niin, että olisin sen jo saavuttanut, mutta minä riennän…" Fil. 3:12.
Jos uskomme evankeliumiin, käymme uuteen vuoteen uusina henkilöinä, koska olemme saaneet kokea Jumalan lupauksen muuttumisesta mielemme uudistuksena (Room, 12:1-2). Vaikka ulkonainen ihmisemme rapistuukin, sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Meillä ei siis ole mitään syytä menettää toivoamme, vaan voimme rohkeasti mennä eteenpäin elämän tiellä luottaen Jumalaan, joka vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä hänen mielensä mukaan.
Paavali kirjoittaa myös, että Hän, joka on aloittanut hyvän työn meissä, on toteuttava sen Jeesuksen Kristuksen päivään mennessä (Fil.1:6). Tämä tarkoittaa sitä, että se, mitä vanhasta elämästä on jäljellä lihallisia himoja, vanhoja pinttyneitä tapoja, ennakkoasenteita, vanhoja inhimillisiä käsityksiä ja tuomioita ja kaikkea muuta pahaa; ne tulee puhdistaa pois Jumalan rakkauden ja totuuden tulella. Jotta tämä tapahtuisi, Jumala järjestää niin, että kaikki yhdessä vaikuttaa meidän parhaaksemme, niin että voimme muuttua hänen Poikansa kuvan kaltaisiksi (Room. 8: 28-29).
Meidän tulee pysyä Kristuksen mielessä; hänen, joka alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan saakka, aina ristin kuolemaan saakka. "Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylosnousemuksessa." Room. 6:5.
"Ja valtaistuimella istuva sanoi: Katso, uudeksi minä teen kaikki!" Ilm. 21:5. Mikä valtava toivo tämä onkaan käydessämme uuteen vuoteen!
Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.