Todistaako elämäsi totuudesta?

Todistaako elämäsi totuudesta?

Ihmisten on voitava koskettaa käsin ja tuntea Jumalan sana elämässämme.

3 Minuuttia ·

"Pilatus sanoi hänelle: Sinä siis kuitenkin olet kuningas? Jeesus vastasi: Itse sinä sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten olen syntynyt ja tullut maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni." Joh. 18:37.

Jeesus on totuus

Jeesus oli tietoinen kutsumuksestaan. Kukaan ei pystynyt horjuttamaan häntä. Hän tiesi, mistä hän oli tullut ja minne hän oli menossa. Hän tiesi, mistä hän oli luopunut ja mikä häntä odotti, kun hän vapaaehtoisesti syntyi tähän maailmaan. Hän oli syntynyt todistaakseen totuudesta. Jeesus on totuus. Hän oli tie, totuus ja elämä.

Hän oli totuuden ja vanhurskauden kuningas. Hän ei voinut olla muutakaan, sillä hän oli syntynyt siihen. Hän eli ja hallitsi totuudessa. Siinä hän murskasi Saatanan, valheen isän ja pimeyden ruhtinaan, jalkojensa alle. Mutta koska hän aina oli totuudellinen ja rehellinen, hän tuli valoksi ja tuomioksi kaikille, joiden kanssa hän tuli tekemisiin. Sen tähden häntä myös vihattiin, eikä hän saanut hahmoa, johon ihmiset olisivat mieltyneet. Hän sanoo opetuslapsille: "Teitä maailma ei voi vihata, mutta minua se vihaa, koska minä todistan siitä, että sen teot ovat pahoja." Joh. 7:7.

Jos haluat kaikkien pitävän sinusta, voit vain hymyillä kaikille ja imarrella heitä, silloin saat hyvin paljon ystäviä. Sillä on aina hintansa, että ollaan totuudellisia ja rehellisiä. Niin, se maksaa kaiken. Silloin et saa niin paljon ystäviä, mutta ne, jotka saat, ovat paljon arvokkaampia. Nämä ystävät eivät ole kaksinaamaisia, niin että he sanovat yhtä, mutta tarkoittavat jotain muuta. Voit aina luottaa heihin. He ovat uskollisia ystäviä, jotka eivät jätä sinua niin helposti.

Totuudessa vaeltaminen

Jos sanomme pysyvämme hänessä, olemme myöskin velvollisia vaeltamaan, niin kuin hän vaelsi (1. Joh. 2:6). Jos olemme kutsuttuja ja valittuja hänessä ja syntyneet hänen totuuden sanansa kautta olemaan hänen luotujensa esikoisia, emme mekään ole syntyneet mitään muuta varten kuin todistamaan totuudesta. Jumalan sanan on tultava lihaksi meissä. Ihmisten on voitava tuntea ja käsin koskettaa Jumalan sanaa elämässämme. Meidän on todistettava totuudesta elämällämme ja sanoillamme. Meidänkin on oltava tietoisia kutsumuksestamme. Meidän on tiedettävä, että kun olemme syntyneitä hänessä, niin olemme myös syntyneet olemaan totuuden kuninkaita. Sellaisina meidän on hallittava kaikkea valheen valtaa ja elettävä riemuvoitossa siitä sekä kaikesta imartelusta ja teeskentelystä. Kuinka voisimme totuuden kuninkaina ryömiä ihmisten edessä ja imarrella heitä saadaksemme hyvän aseman maailmassa, tai tinkiä totuudesta saadaksemme hiukan kunniaa ja voittoa. Ei, totuuden kuningas ei voi olla elämättä ja vaeltamatta totuudessa, sillä hän on syntynyt sitä varten.

Jos haluamme aina olla totuudellisia ja rehellisiä, useimmat ihmiset eivät ole kiinnostuneita meistä. Menetämme kaiken viehätysvoimamme, koska se on Saatanasta. Meistä tulee luonnollisia ja suoria, menetämme kaiken, mitä luonnollinen ihminen ihailee ja arvostaa. Todellisen kristityn päämäärä on tulla niin mitättömäksi, että hän on täysin mitäänsanomaton, mutta Kristus tulee esiin suurena henkilönä kaikessa, mitä teemme ja sanomme. Mehän olemme kuolleita, ja elämämme on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa (Kol. 3:3).

Artikkeli on julkaistu ensiksi otsikolla "Jeg er dertil født" (Minä olen syntynyt sitä varten) Skjulte Skatter-lehdessä toukokuussa 1934, ja sitä on muokattu hieman kielen nykyaikaistamiseksi.
© Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag | ActiveChristianity

Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.