Tavoiteltu hedelmä: Ilo

Yksi Hengen hedelmistä on ilo (Gal. 5:22). Tarkastelkaamme hiukan tämän hedelmän juuria. Ilolle on aina syynsä. Jotta tulisimme osallisiksi ilosta, ei riitä, että tiedämme olevan jotain, mitä kutsutaan iloksi. Minun on tiedettävä, kuinka saavutan sen. Itse ilo ei ole tavoittelemisen arvoista; ilo on mielihyvän osoitus siitä, mitä on saavutettu. Siksi meidän ei pidä tavoitella iloa, vaan sitä vastoin niitä asioita, jotka miellyttävät Jumalaa, ja ne tuovat iloa. Paavali sanoo: ”…Tavoittele vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä ja sävyisyyttä.” 1. Tim. 6:11. On turhaa etsiä iloa näiden asioiden ulkopuolelta.  Se on kuin korjaisi hedelmäsatoa puusta, jossa ei ole juuria. Mutta missä nämä asiat ovat ja kehittyvät, siellä vallitsee Jumalan mielihyvä sydämissä, ja juuri tämä on uskovan ilo.

On paljon ihmisiä, jotka haluavat tätä juuretonta iloa. Kaikki on kuitenkin pelkkää sellaisen ilon tavoittelua, mikä ei koskaan ole muuta kuin inhimillistä. Sillä ilolla ei kuitenkaan ole mitään yhteistä ilon kanssa, joka on Hengen hedelmä. Tämä ilon ruinaus hengellisen ulkokuoren alaisena sisältää mitä suurimmat vaarat. Saarnaaja tekee voitavansa, ja koko seurakunta antautuu tunteiden valtaan tuottaakseen iloa. Tämä on iloa ruumiille hengen sijaan. Tämä ilo, joka työstetään esiin ruumiissa, tempaa mukaansa kaikki ihmisten himot, jotka monta kertaa johtavat mitä lihallisimpiin muotoihin, joiden ilmitulo viime aikoina on tuottanut suurta tuskaa Jumalan kansalle. Seurakunnan saaminen ilon huumaan on monien kunnianhimoisten saarnaajien päämäärä, jos kunnia ja maine määritellään sen perusteella, kuinka monta ylistyskokousta he voivat saada aikaan.

Saarnaaja ei kuitenkaan aseta kyseenalaiseksi sitä, onko tämä ilo valheellisten tarinoiden, vitsien tai muiden lihallisten keinojen hedelmää. Siksi he voivat myös ilmoittaa ylistyskokouksista seurakunnille, jotka ovat täynnä vääryyttä, velkoja, siveettömyyttä, ahneutta ja kaikkea pahuutta. Jumala ei kuitenkaan siedä juhlakokouksia ja vääryyttä (Jes. 1:13). Mikä vastuu niillä saarnaajilla onkaan, jotka saavat pakkokeinoin esiin iloa kaiken tämän kurjuuden keskellä! Monet uskovat itsellään olevan hengellistä arvoa sen ilon perusteella, jonka he sanovat omistavansa. Hengellinen arvo määritellään kuitenkin sen mukaan, miten ihminen vaeltaa puhtaudessa ja totuudessa. Voimme tarkastella joitakin iloa tuottavia juuria Jumalan valtakunnassa.

1.”Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaisia, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa!" Luuk. 10:20. Tämä ilo on nöyrän ja kiitollisen mielen hedelmää, koska Jumala otti ko. ihmisen maailmasta asettaen hänet omaan valtakuntaansa.

2. ”Jos pidätte minun käskyni, te pysytte minun rakkaudessani….. Olen puhunut teille näistä asioista, jotta minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.” Joh. 15:10-11. Tämä ilo saadaan olemalla kuuliainen Jumalan tahdolle. Ole kuuliainen, niin sinulla on ilo. Sen, jolla on tämä ilo, ei tarvitse raataa tullakseen iloiseksi. Kaikki raadanta ilon saamiseksi osoittaa sen, ettei olla kuuliaisia. Julista kuuliaisuutta sanaa kohtaan, niin ilo seuraa kuuliaisuutta. Kun tulemme tähän iloon, silloin emme tarvitse ketään, jonka täytyy työstää seurakuntaa huumaan. Kuuliaisuus Jumalaa kohtaan on juuristo, joka kantaa kaikenlaisia kallisarvoisia hedelmiä.
3. ”Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin kumppaneitasi." Hepr. 1:9. Saamme iloöljyn voitelun, kun vihaamme laittomuutta ja rakastamme vanhurskautta. Samasta asiasta voimme lukea Jes. 7:15:ssä: ”Kermaa ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän.” Hylkää kaikki pahuus maailmassa, itsessäsi, seurakunnassa – niin puhujankorokkeella kuin alhaalla salissa – äläkä säästele mitään, niin Herra on voiteleva pääsi iloöljyllä. Kaikkein harvimmilla on kuitenkaan rohkeutta hylätä hulluutta, vaikka he näkevät sen; siksi he eivät myöskään tule osallisiksi tästä ilosta ja heidän on etsittävä sitä toisella tavalla. Mutta jos olisi rakastettu vanhurskautta, olisi myös hylätty kaikki tietoinen vääryys. Tämä on rakkautta totuuteen, eikä rakkaus iloitse vääryydestä, vaan totuudesta. Vanhurskaan majoissa vallitsee ilo.
4. ”Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me julistamme myös teille, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme. Meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa. Tämän me kirjoitamme, että ilomme olisi täydellinen.” 1. Joh. 1:3-4. Valossa vaeltaminen (1. Joh. 1:7) saa aikaan yhteyttä puhtaudessa. Yhteys puhtaudessa tuottaa täydellisen ilon. Siellä, missä on yhteys valossa, on rakkautta Hengessä. Siellä on iloa, koska rakastetaan toinen toistaan. Tämä ilo ei ole metelöivää, vaan molemminpuoliseen luottamukseen perustuvaa hiljaista iloa, koska vaelletaan valossa, eikä kellään ole mitään salattavaa pimeydessä. Usein sanotaan: ”Minä viihdyn parhaiten ollessani yksin.” Heillä on näin, koska seurakunnissa on niin paljon epäpuhtautta, riitaisuutta, jatkuvaa kiistelyä ja sanasotaa. Siellä ei tunneta sitä iloa, joka on syntynyt jäsenten välille puhtaudesta ja luottamuksesta valossa.

Kun saarnaaja on paikalla, ihmiset kokoontuvat hänen ympärilleen, mutta kun hän on poissa, vain jotkut harvat ovat paikalla. He sanovat usein: ”Oi, vain hänkö on tänään saarnaamassa. Häntä ei juuri kannata kuunnella.” Tällä tavalla pilkataan toisiaan rakastamisen sijaan. Ketkä löytävät toisensa puhtaudessa ja ykseydessä? Ne, jotka rakkaudesta totuuteen haluavat rakastaa kaikkia, jotka vaeltavat totuudessa. Nämä tulevat yhdeksi. Löytyykö maan päältä sellaista yhteyttä? Kyllä, Kristus, pää, on taivaassa; hänen ruumiinsa, seurakunta, tulee muovatuksi maan päällä. Kun pää on ihana, myös ruumis on ihana. Mutta kaiken kirkkauden yllä on oleva peite; ja vain hyvin harvat tulevat osallisiksi tästä ilosta. Suurimpana esteenä ovat uskonnolliset johtajat.

5. ”Minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni vaeltavan totuudessa.” 3. Joh. 4. Jumalalla ei ole suurempaa iloa, kuin se, että hänen lapsensa vaeltavat totuudessa, ja tämän ilon Johannes jakoi. Siksi hän kasvatti lapsiaan elämällään ja opillaan. Kun lapset ovat tällä tavalla isiensä ilo, silloin myös isistä tulee lasten kunnia. Jos haluamme maistaa tätä iloa, jota Johannes kutsui suurimmaksi, meidän itsemme täytyy vaeltaa totuudessa, ja silloin tämä ilo on jumalanpelon hedelmä.

Näemme, että ilo on kuuliaisuuden hedelmä. Rakkaus ei kerskaa, ei edes ilosta. Sen elämässä, joka elää jumalanpelossa, ilo tunkeutuu yhä syvemmälle Jumalaan. Hän ei rasita itseään lainkaan näyttääkseen ihmisten edessä iloiselta, sillä silloin hän menettäisi ilon, joka hänellä on Jumalassa.

Vain se, joka tuntee tuskan, tuntee ilon.

Tämä artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran BCC:n «Skjulte Skatter» -lehdessä otsikolla ”Glede” kesäkuussa 1913.
© Copyright Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag