Taistelen iankaikkisuuteni puolesta

Miksi on niin tärkeää, etten anna pienenkään sellaisen ajatuksen elää, josta tiedän, että se ei ole totuudenmukainen?

Laulujen laulussa 2:15 on kirjoitettu:"Ottakaa ketut kiinni, pienet ketut, jotka turmelevat viinitarhoja." Olen saanut lupauksen iankaikkisuudesta, jonka puolesta kannattaa taistella, ja pienet ajatukset ovat kuin "pieniä kettuja", jotka voivat turmella kaiken.

Ajatus putkahti mieleeni sellaisena kuin se tuli. Se ei ollut jalo ja puhdas ajatus (Fil. 4:8). Se ei ollut sellainen ajatus, jonka olisin itse valinnut ajatuksiini. Mutta olin niin väsynyt. Tunsin, ettei minulla oikeastaan ollut energiaa kieltää sitä tällä kertaa. Tulin todella kiusatuksi vain antamaan sen olla. Minun piti ryhtyä todella tietoiseen taisteluun, että pystyin sanomaan: "Ei! En anna tämän synnin elää!"

Minun piti ryhtyä todella tietoiseen taisteluun, että pystyin sanomaan: "Ei! En anna tämän synnin elää!"

Rukoilin Jumalaa, että hän vahvistaisi minua olemaan luja koetuksessa, ja ajattelin raamatunjaetta, jossa on kirjoitettu, mitä minun pitää tehdä sellaisille ajatuksille. Vaikka olin kiusattu antamaan tämän ajatuksen elää, en antanut periksi. Voitin taistelun, ja Saatana koki takaiskun.

Miksi minun pitää taistella syntiä vastaan?

Mutta sitten mieleeni tuli ajatus: "Miksi en saa antaa periksi, kun tulen kiusatuksi sellaisiin ajatuksiin? Onko se oikeastaan syntiä?" Tiedän, että syntiä on se, kun teen jotain sellaista, minkä tiedän olevan vastoin Jumalan sanaa ja tahtoa. Raamatussa on kirjoitettu, että meidän tulee ottaa jokainen ajatus vangiksi (2. Kor. 10:5). Tiedän siis, että synnin tekeminen alkaa oikeastaan ajatuksista. Ei pelkästään sen ulkoinen ilmentymä ole syntiä. Mutta takaraivossani ajattelen vieläkin: "Mitä vahinkoa se oikeastaan saa aikaan? Sehän ei ole niin pahaa. Sillähän ei oikeastaan ole mitään oheisvaikutuksia muihin ihmisiin; kukaan ei koskaan saa tietää siitä."

Tiedän, että synnin tekeminen alkaa oikeastaan ajatuksista. Ei pelkästään sen ulkoinen ilmentymä ole syntiä.

Mutta sitten ajattelen taivaallista ylkääni; sitä varsinaista syytä, miksi minun tulee kuolettaa kaikki synti, joka tulee ajatuselämääni. Hän eli täällä maan päällä, ja hän tuli kiusatuksi kaikessa samoin kuin minä, mutta ilman syntiä (Hepr. 4:15-16)! Ja koska hän teki sen minun takiani, hän jätti minulle jäljet, joita voin seurata. "Sillä siihen teidät on kutsuttu, koska Kristus kärsi teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, että seuraisitte hänen jälkiään, hänen, joka ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta havaittu." 1. Piet. 2:21-22. Se on pääsyy siihen, että minun tulee viedä kaikki nämä ajatukset kuolemaan; mikään niistä ei saa lupaa elää. Kaiken sen jälkeen, mitä hän on tehnyt minulle, tämä on se, mitä minun tulee tehdä elääkseni otollisesti sellaiselle sulhaselle, ja että olisin hänelle arvollinen.

Elän iankaikkisuutta varten

Vaikka olenkin täällä maan päällä, elän iankaikkisuutta varten. Se, miten tulen viettämään iankaikkisuuden, riippuu täysin siitä, kuinka olen elänyt täällä maan päällä.  Matt. 7:21:ssä Jeesus sanoo: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Iankaikkisessa elämässä ei ole sijaa millekään synnille.

Ja riippumatta siitä, pystynkö näkemään sen kiusauksen hetkellä vai en,  synnille periksi antamisen seuraus on aina jotain huonoa, olipa synti kuinka pieni tai salattu tahansa. "Sillä synnin palkka on kuolema." Room. 6:23. Ei ole kysymys siitä, että Jumala haluaisi minun kärsivän tai että en viihtyisi. Synnin voittaminen on todellakin vain minun parhaakseni, kaikella tavalla. Koen tulokset jo täällä maan päällä, ja sitten iankaikkisuudessa. Jae jatkuu: "Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

Tämän puolesta todellakin taistelen; kutsun puolesta olla Jeesuksen Kristuksen kanssa iankaikkisesti; hänen, joka on ikuinen sulhaseni. Haluan olla morsian ilman tahraa ja ryppyä; se on hänelle arvollista. Se on uskomaton kutsumus. Maan päällä ei ole mitään, mikä olisi sen arvoista, että menettäisin kutsumukseni. Riippumatta siitä, miten tunnen, minun tulee luopua omista ajatuksistani ja tahdostani ja olla vain kuuliainen sille, mitä Jumala puhuu sydämessäni.