Suurin syy siihen, miksi et ole edistynyt kristillisessä elämässäsi

Olet ollut kristitty monta vuotta, mutta tunnet, että et ole edistynyt niin, että kokisit eläväsi todella yhteydessä Jumalan kanssa. Miksi näin on?

Suurin este edistymiselle on jotain, mikä on syvällä meidän inhimillisessä luonnossamme: ylpeys. Ylpeys on niin lähellä, että emme edes tiedä, kuinka monet päivittäisistä teoistamme ovat sen motivoimia.

Voimme tunnistaa ylpeyden siitä, että uskomme tietävämme asiat paremmin itse, kuin mitä on selvästi kirjoitettu Jumala sanassa. Kun näemme, että olemme enemmän kiinnostuneita siitä, mitä ihmiset ajattelevat meistä kuin totuudesta itsestämme. Kun mietimme, ajattelevatko ihmiset meistä vähemmän kuin mitä "ansaitsisimme". Olemme hyvin itserakkaita.

Voimme tunnistaa ylpeyden siitä, että uskomme tietävämme asiat paremmin itse, kuin mitä on selvästi kirjoitettu Jumala sanassa.

Siksi meille on uskomattoman tärkeätä ymmärtää, että Jumala ei voi tehdä mitään meissä ennen kuin olemme samaa mieltä hänen kanssaan omasta vapaasta tahdostamme. Meidän täytyy luopua ylpeydestämme sekä omista ajatuksistamme siitä, mikä on parasta, ja kuunnella Jumalan ääntä elämässämme. Jos teemme tämän vilpittömästi ja koko sydämestämme, saamme kuulla, että Pyhä Henki opettaa meitä olemaan nöyriä omissa silmissämme. (Room. 12:6). Hän opettaa meitä omistamaan palvelijan mielenlaadun, eikä odottamaan palvelluksi tulemista. Hän opettaa meitä saamaan tahtomme ja halumme häviämään, sen sijaan että aina odottaisimme jotain muilta. Kristinusko on antamista; synti on vaatimusta.

Ajattele suurimpia esikuvia, joita sinulla on elämässäsi; ne, joiden taholta olet kokenut hyvyyttä ja rakkautta. Kuinka heillä voi olla niin, kun sinulle on edellen niin vaikeaa osoittaa rakkautta toisille, erityisesti niille, jotka eivät ole erityisen kilttejä sinua kohtaan? Se on mahdollista heille, koska he käyttäytyvät nöyrästi ja tässä nöyryydessä Jumala voi tehdä työtä heissä, niin että he tekevät hänen tahtonsa.

Ylpeyden tunnustaminen

Mistä tiedän, että olen antanut periksi ylpeydelleni? Voin nähdä sen siitä, että en kannusta muita. Välttelen puhumasta avoimesti ja rehellisesti toisten kanssa, koska annan ärtymyksen ja levottomuuden vallita sisälläni, kun olen yhdessä heidän kanssaan. En pysty iloitsemaan, kun jokin menee hyvin ystävilläni tai perheelläni, sen sijaan annan periksi kateuden ajatuksille, jotka nousevat esiin minussa.En tunne aitoa ystävyyttä ja yhteyttä, koska tunnen, että minulla on jo kaikki vastaukset, joita tarvitsen.

Lyhyesti sanottuna, tiedän olevani täynnä ylpeyttä, kun luotan edelleen omien tunteideni ja kokemusteni voivan johtaa elämääni, sen sijaan että löytäisin sen aseman, jossa Jumala haluaa minun olevan.

Tiedän olevani täynnä ylpeyttä, kun luotan edelleen omien tunteideni ja kokemusteni voivan johtaa elämääni, sen sijaan että löytäisin sen aseman, jossa Jumala haluaa minun olevan.

Meille kristitylle on todella tärkeää, että tunnustamme hätämme. Jos emme tunne tarvitsevamme Jumalaa elämässämme, ei hän mitenkään voi johtaa meitä. Ilman hätää me olemme iloisia ja tyytyväisiä siihen, mitä olemme tehneet. Sen sijaan että olisimme valvovia ja hereillä synnin suhteen, annamme sen päästä livahtamaan esiin.

"Minä", "minulle" ja "minun"

Meidän tulee varjeltua tässä hädässä oman ylpeytemme suhteen. Emme saa antaa tämän "minä", "minulle" ja "minun" määrätä elämäämme! Kun palvelemme itseämme alusta loppuun, jäämme paitsi iankaikkisesta suuresta kirkkaudesta, joka tulee Jumalan palvelemisesta. Jos valitsemme palvella Jumalaa nöyryydessä, se johtaa Hengen hedelmiin: rakkauteen, iloon, rauhaan, hyvyyteen ja kaikkeen siihen, mikä on sopivaa elämää kristitylle täällä maan päällä. Silloin ja vain silloin, voimme tuntea ottavamme askeleita lähemmäs taivaallista kutsumustamme.

Jos emme tunne tarvitsevamme Jumalaa elämässämme, ei hän voi mitenkään johtaa meitä.

Miten on laitani huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa, ensi vuonna? Se riippuu minusta itsestäni: haluanko totella Jumalan johdatusta ja elää nöyryydessä – vai antaa periksi ylpeydelleni.