Sotarintamalta Jumalan rauhaan

Leo syntyi Bosnia-Hertsegovinassa, niin kuin sitä aiemmin kutsuttiin, perheeseen, jonka jäseniläl oli läheinen keskinäinen yhteys. Kun hän oli 13 vuoden ikäinen, kaikki kuitenkin muuttui. Leo kertoo:

Kaipaus Jumalan puoleen jo varhain

Minut kasvattivat hyvin vilpittömät kristityt vanhemmat. Minulla oli erittäin hyvä lapsuus, ja meillä oli monia hauskoja kesälomia rannikolla. Kun luin Raamattua, tunsin Jumalan läsnäolon.

Vartuin ja samalla kasvoi myös tarve ymmärtää Jumalan sanaa. Vaikka olin kristitty ja etsin Jumalaa niin hyvin kuin osasin, tunsin, että jotain puuttui. Olin levoton ja tunsin olevani synnin raskauttama. Koin itseni jatkuvasti epäpuhtaaksi. En kuitenkaan löytänyt mitään apua. Joka kerta kun kysyin sitä, minulle annettiin vain pitkiä teologisia selityksiä kunnon vastauksen sijaan.

En kyennyt ymmärtämään, mitä Pietari tarkoitti kirjoittaessaan: ”Hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille hänen tuntemisensa kautta kaiken, mitä tarvitaan elämään ja jumalanpelkoon…” 2. Piet. 1:3. Heprealaiskirje oli minulle kuin labyrintti; En ymmärtänyt kirjeestä ainuttakaan lausetta.

Kaikki muuttui v. 1990

Olin 13 vuoden ikäinen, kun sota syttyi. Kolme vuotta se riehui kaupunkimme ympärillä, aivan Sarajevon ulkopuolella, mutta me koimme ainoastaan satunnaisia hyökkäyksiä, joilla ei ollut mitään merkittäviä vaikutuksia meihin.

Sitten eräänä aamuna heräsimme, kun raketteja satoi taivaalta. Sotilaat, joilla oli maalatut kasvot ja aseita, juoksivat kaduilla, ja ihmisiä pakotettiin ulos kodeistaan. Oli kaaos. Sota oli tullut kynnyksellemme.

Perheeni pakeni vuorille kaupunkimme ulkopuolelle mukanaan vain sen verran omaisuutta, kuin pystyimme kantamaan. Vietimme siellä useita päiviä istuen jääkylmässä sateessa, ja näimme, kuinka muslimisotilaat polttivat rakennuksen toisensa perään. Helvetti oli irti.

Kuin näin verilöylyn, rukoilin: Rakas Jumala, kieltäydyn uskomasta, että tämä on elämäni osa. Kieltäydyn uskomasta, että synnyin tämän takia. Ei voi vain olla niin, että tämä on minun perintöosani, eikä puhettakaan, että tämä olisi kohtaloni. Kieltäydyn uskomasta sitä. Uskon, että olet valmistanut minua varten jotain parempaa.

Koin sillä hetkellä, että Jumalan Henki vahvisti minua, ja tiesin, että saatoin jatkaa raskaana olevan äitini ja pikkuveljeni huolehtimista.

Isäni sai pian kutsun armeijaan, ja me kolme jäimme yksin. Pakenimme turvassa olevaan kroatialaiseen kaupunkiin Bosniassa. Aloin etsiä apua Raamatusta ja yritin ymmärtää, mikä Jumalan tahto oli kohdallani keskellä sekasortoa. Minulla oli sodan aikana monia kokemuksia, joissa Jumalan käsi oli selvästi ylläni.

Uusi alku

Vaaroista huolimatta isäni varjeltui, ja kun hän kotiutui, pakenimme Saksaan siinä toivossa, että voisimme aloittaa alusta ja saada paremman elämän. Täällä, kerrostalossamme, tapasin miehen, jonka kanssa saatoin keskustella Raamatusta. Hän kykeni auttamaan minua ymmärtämään Raamattua, joka aikaisemmin oli ollut minulle arvoitus. Vähän kerrallaan innostuin siitä, mitä hän kertoi minulle. Ensimmäistä kertaa kuulin evankeliumia synnin voittamisesta. Erityisesti mieleeni jäi tämä jae: ”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä!” Gal. 5:25.

Eräänä päivänä hän kutsui minut nuorisokonferenssiin Brunstad Christian Churchissä (BCC), ja siihen osallistui satoja muita nuoria.

Kun kuulin pääpuhujaa, innostuin hengestä, jota tunsin ja jonka todistaja olin; se, mitä Raamatussa on kirjoitettu, on totta. Se, mitä puhuja sanoi, oli totuus. Hänen sanoissaan oli sellainen vakuuttuneisuus ja arvovalta, että oli selvää, että hän eli sitä elämää, josta hän puhui; se ei ollut vain teoriaa. Minulle oli täysin selvää, että tämä mies rakasti Jumalaa koko sydämestään ja koko olemuksellaan. Rukoilin: Rakas Jumala, noin haluan elää. Haluan, että elämästäni tulee tuollaista. Tunsin, että olin löytänyt oikean kotini. Kaikki nämä vuodet olin kolkuttanut ja etsinyt jotain, ja tänä viikonloppuna ovet avattiin minulle, ja sain vastaukset kaikkeen, mitä olin etsinyt. Tuntui siltä, että suuri taakka otettiin hartioiltani.

Vähän sen jälkeen tunsin, että Jumala vaikutti minussa, että muuttaisin Kanadaan. Muutto sinne antoi minulle aivan uuden alun. Olin 18-vuotias enkä vielä mikään vahva kristitty, joten minulle oli korvaamatonta saada uusi alku, tulla pois entisten ystävieni luota, joiden vaikutus minuun ei ollut hyvä.

Muuttunut mies

Kun koko sydämestäni etsin Jumalaa, aloin pikku hiljaa saada vastauksia asioihin, joiden parissa olin raatanut vuosia. Lopultakin ymmärsin, että oli mahdollista tulla vapaaksi synnin ja saastaisuuden taakasta. Pyhän Hengen kautta Jumala saattoi osoittaa syntejä lihassani, jotka piti voittaa, ja hän antoi minulla myös voiman niiden voittamiseen. Pureuduin Raamattuun ja luin ja luin ja luin. Sain tarvitsemani ravinnon ja voiman.

Olen oppinut, että riippumatta olosuhteista, lihassa oleva synti täytyy voittaa. Sillä ei ole mitään merkitystä, oletko sotarintamalla vai päivittäisissä työn askareissa, koulussa tai perheessä. Minulla ei ole mitään erioikeuksia tai haittoja siitä, mitä olen joutunut kokemaan.

”Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, ottakaa tekin aseeksenne sama mieli – sillä se, joka on kärsinyt lihassa, on lakannut synnistä.” 1. Piet. 4:1. Tämä on jotain, mistä pitää kiinni. Aamulla, kun heräät, aseistaudu samalla mielellä, mikä Jeesuksella oli. Kärsi lihassa, niin saat suunnattomia tuloksia. Tulet vahvaksi Herrassa.

Sodasta johtuen minulla oli monia hermostollisia ja posttraumaattisia ongelmia, jotka piti käsitellä. Käteni vapisivat ja olin epävarma monissa asioissa. Minulla oli kauheita painajaisia ja tapana narskutella hampaitani lähes joka yö.

Koin kuitenkin ihmeen, kun Jumalan Henki ja Jumalan sana tulivat sydämeeni. Kaikki nämä ongelmat poistuivat. En enää pelännyt; vapina otettiin pois. Minulla ei koskaan enää ollut painajaisia, ja nyt siitä on kulunut 21 vuotta.

Jumalan sana on totta

Vaikka monet sodan kokeneet voivat helposti katkeroitua ja alkaa epäillä Jumalaa, minä aloin kokea, että Jumalan sana oli on totta, ja että se toimii. Tarvitsin jotakin, mikä auttaisi minua johtaisi minut Jumalan luo. Riippumatta siitä, mitä tein, tunsin itseni tyhjäksi. Mutta kun luin Raamattua, tunsin rauhaa ja sain apua. Monissa tilanteissa otin Raamatun esille saadakseni apua. Vain se kykeni antamaan minulle rauhan.

Kun aikaa kului, sain maistaa, että Jumala on hyvä, ja mitä enemmän sain maistaa sitä, sitä enemmän uskoin siihen. Jumala tuli minulle entistä todellisemmaksi. Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjo sinun oikealla puolellasi (Ps. 121:5). Saat kokea, että jos kärsit lihassa, lakkaat synnistä (1. Piet. 4:1-2). Tulet voimakkaaksi uskossa ja toivossa, ja elämästä tulee fantastista!

En voi mennä ajassa taaksepäin ja olla onneton menneisyyteni tähden, koska olen saanut kokea, että Jumala on todellinen, ja että hän on suunnitellut olosuhteeni täydellisesti. Monet aikamme ihmiset kokevat, etteivät he kuulu mihinkään, mutta kun kuulut Jeesukselle ja taivasten valtakuntaan, koet iloa, toivoa ja rauhaa! Riippumatta siitä, miten asiat ovat ympärilläsi, Jumala toimii ja hän on todellinen. Hän on rakastava ja huolta pitävä Jumala, ja tulet sen valtaamaksi, että haluat palvella häntä kaikella, mitä sinulla on.

Ylistän Jumalaa kaikesta, miten hän on järjestänyt kaiken niin tarkoin, että olen tullut elämässäni tähän tilanteeseen, missä nyt olen. Hän on ollut niin laupias minua kohtaan; minulla ei ole sanoja ilmaisemaan, kuinka hyvä Jumala on ollut minua kohtaan.

”Ei niin, että olisin jo saavuttanut sen tai tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että voittaisin sen omakseni, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut omakseen…” Fil. 3:12-14.