Sen tähden yksinkertainen uskollisuus on tärkeää

Emme saa antaa Saatanan tehdä elämäämme monimutkaiseksi.

Kirjoittanut Jaap G. Littooij
Sen tähden yksinkertainen uskollisuus on tärkeää

Hyvä ja paha

Keskelle Eedenin puutarhaa Jumala oli istuttanut kaksi erityistä puuta: Elämän puun sekä hyvän ja pahan tiedon puun. Jumala oli sanonut Aadamille ja Eevalle, etteivät he saisi syödä viimemainitusta puusta, mutta että he saisivat syödä elämän puusta niin paljon kuin halusivat, koska paratiisissa hallitsisi vain elämä ja hyvä. Näin myös seurakunnassa: ”Teidän kuuliaisuutenne on tullut kaikkien tietoon. Siksi olen teistä iloinen ja toivon, että olisitte taitavia hyvässä mutta taitamattomia pahassa.” Room.16:19.

Meidän ei tule antaa pahan voittaa itseämme

Jumala tuntee hyvän ja pahan, ilman että paha voi harjoittaa valtaansa häneen. Näin toimii jumalallinen luonto (1. Moos. 3:22). Luonnollisina ihmisinä olemme kuitenkin niin heikkoja, että tulemme helposti pahan voittamiksi. Jumala haluaa varjella meitä pahalta, koska hän rakastaa meitä niin tavattoman paljon. Aadamin ja Eevan ainoa mahdollisuus varjeltua pahalta Eedenin puutarhassa oli kuuliaisuus Jumalan käskyjä kohtaan ja olla syömättä hyvän ja pahan tiedon puusta. Jumalan tahto meidän suhteemme on nykyäänkin se, ettei paha voita meitä. Ei pelkästään syntien anteeksianto, ei, hänen tahtonsa meidän suhteemme on täysi voitto pahasta.

Tämän tiesi myös Saatana, siksi hän vietteli Eevan kuitenkin syömään tiedon puusta sillä valheellisella lupauksella, että hän tulisi Jumalan kaltaiseksi eikä kuolisi, koska Jumalakaan ei kuole, vaikka hän tuntee hyvän ja pahan (1. Moos. 3:4-5). Mitä kavalaa, terävää ja uskonnollista eksytystä hän käyttikään. Saatana eksytti Eevan ja esitti Jumalan sanan rikkomisen hänelle hyvänä, kiehtovana ja sellaisena, että se tekisi hänet ymmärtäväiseksi. Onko se toisin nykyään?

Hänen vaikuttamanaan Eeva ajelehti ja häntä heiteltiin – tämän sai aikaan Saatana petollisilla juonillaan (Ef. 4:14). Eevan ajatuksensa tulivat sekaviksi ja kauas pois Jumalan tahdosta: yksinkertaisesta kuuliaisuudesta Jumalan käskylle olla syömättä siitä yhdestä puusta. Tällaisessa hämmennyksessä (Gal. 5:10) hyvän ja pahan välinen ero tuli heikoksi ja epäselväksi. Tämän koki myös Eeva. Hän lankesi rikkomukseen ja menetti Paratiisin (1. Tim. 2:14).

Yksinkertainen uskollisuus Kristusta kohtaan

”Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen.” 2. Kor. 11:3. Tämä  yksinkertainen uskollisuus Kristusta kohtaan juuri varjelee ajatuksemme kaikelta uskonnolliselta eksytykseltä ja hämmennykseltä meidän aikanamme. (Gal. 5:10). “Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.” Joh.14:15. Tämä on taivaallista yksinkertaisuutta.

Huolimatta innostuksesta, joka galatalaisilla aluksi oli Paavalia ja hänen julistustaan kohtaan, he antoivat eksyttää itsensä ja menettivät tien (Gal. 5:10). Niin kutsutut ”niin suuret apostolit” olivat saaneet galatalaiset kuvittelemaan, ettei ollut välttämätöntä olla Kristuksen kanssa ristiinnaulittu joka päivä (2. Kor. 11:5). Ei, he saattoivat pelastua ilman sitäkin, ja paljon helpommalla tavalla. Asiat olisivat täysin kunnossa, jos he vain antaisivat ympärileikata itsensä, heille julistettiin valheellisesti tuolloin.

Nykyinen versio on se, että kaikki on kohdallamme kunnossa, kun vain uskomme, että Jeesus on kerta kaikkiaan täyttänyt kaiken meidän edestämme. Näin ollen meidän työmme, ahkeroimisemme ja tekomme eivät ole enää tärkeitä. ”Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!” Gal. 3:1. Paavalille ei Jeesus ollut pelkästään se, joka ristiinnaulittiin Golgatalla. Ei, hän oli myös hänen ja meidän ristiinnaulittu edelläjuoksijamme, joka noin kolmenkymmenen kolmen vuoden ajan otti ristinsä joka päivä. Ne, jotka seuraavat häntä, tekevät samoin (Luuk. 9:23). Jumalan Henki opetti Jeesusta tekemään sen, ja Henki vaikuttaa meitä tekemään samoin ja se opettaa meitä tekemään sen ilolla. Juuri tämä tekee meistä innostuneita, tekee uskostamme elävän ja auttaa meitä kiusauksessa tekemään hyvää ja saa meidät muuttumaan Pojan kuvan kaltaisiksi (Jaak. 2:14 ja 17). Teot eivät saa puuttua elämästämme, sillä silloin kadotamme Jumalan voiman ja itse sielun pelastuksen (1. Kor. 1:17-18). Sellainen puute johtaa uskonnollisuuteen, ulkonaiseen hurskauteen ja elämään ilman voittoa (2. Tim. 3:5).

Saatana tekee työtä laskelmoiden. ”Vastustakaa häntä, uskossa lujina.” 1. Piet. 5:9. Tämä on taivaallista yksinkertaisuutta! Kristuksen morsiamen on valvottava ajatuselämäänsä, että se hintaan mihin tahansa olisi puhdasta ja neitseellistä, niin että Kristuksesta tulee suurin rakkautemme emmekä tottele toista henkeä tai toista evankeliumia, jota emme aiemmin ole ottaneet vastaan (2. Kor. 11:2 ja 4).

Raamatunjakeet ovat etupäässä peräisin Raamattu Kansalle- käännöksestä

Artikkeli on julkaistu otsikolla “Himmelsk enfold” (Taivaallinen yksinkertaisuus) BCC: n lehdessä “Skjulte Skatter” (Kätkettyjä Aarteita) kesäkuussa 2010.
© Copyright Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag

 

Ehkä olet kiinnostunut lukemaan lisää teemasivultamme, joka käsittelee ristiä

Lataa ilmaiseksi e-kirja

Minut on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa

Kirjoittanut Elias Aslaksen

Tämä kirjanen perustuu siihen, mitä Paavali kirjoittaa Gal. 2:19-20: ssa: «Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa …”
Tässä Elias Aslaksen selittää, mitä se tarkoittaa ja kuinka lukijalla voi olla sama todistus elämässään kuin Paavalilla.