Puhuttaisiinko hautajaisissani minusta vai Jumalan ihmeistä?

Koronavirus pandemian aikana monet ihmiset ovat menettäneet, tai tuntevat jonkun, joka on menettänyt rakkaimpansa. Kuitenkaan sen lisäksi, että minun piti noudattaa voimassa olevia sääntöjä viruksen leviämisen rajoittamiseksi, pandemia ei oikeastaan koskettanut elämääni. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui kuullessani uutisen, että tätini oli kuollut koronavirukseen. Hänen kuolemansa vaikutti minuun voimakkaasti tunneperäisesti, ja menin tapaamaan isoäitiäni kertoakseni, kuinka pahoillani olin siitä, että hän oli menettänyt tyttärensä. Hän kertoi tätini olleen sairas jo pitkään ennen virusta ja että hän oli valmistautunut kuolemaansa, eikä halunnut suuria hautajaisia. Tätini oli uskova ja halusi Jeesuksen tulevan kunnioitetuksi.

Tämä sai minut ajattelemaan: Mitä jos minä sairastuisin vakavasti, ja lääkäri kertoisi minulle kuoleman olevan lähellä? Millaiset hautajaiset haluaisin? Mitä haluaisin ihmisten sanovan minusta? Hyvää kerrottavaa tulisi kyllä olemaan, siitä ei ole epäilystäkään. Olen huomannut, että jopa epäsuosituista ihmisistä löydetään jotakin hyvää sanottavaa.

Jos peilaisin elämääni, löytäisin varmasti hyviä tekoja, joita voitaisiin tuoda esiin hautajaisissani…kuinka hyvä olin pikkusiskoilleni ollessani nuorempi, säännöllinen osallistumiseni seurakunnassa, kuinka paljon olen auttanut muita odottamatta mitään takaisin, vieraanvaraisuuteni ja anteliaisuuteni, myötätuntoni heikkoja ja haavoittuvia kohtaan jne. Kyllä, on asioita, joita ihmiset voisivat tuoda esiin täydellisissä perinteisissä hautajaisissa kuvien, kynttilöiden ja hartaan musiikin saattelemina.

Yhtäkkiä minut täytti kauhun ja tyhjyyden tunne – vihaisin tuollaisia merkityksettömiä hautajaisia! Jesaja 64:5 tuli mieleeni: ”Kaikista meistä on tullut kuin saastaa ja kaikki meidän vanhurskautemme on kuin tahrainen vaate…” Vähitellen kauhun tunne vaihtui kiivauden hengeksi ajatellessani niitä suuria ihmeitä, joita Jumala on tehnyt ja vielä nytkin tekee minussa.

Jumala on todellakin luonut minuun jotakin uutta. Minunlaiseni kurja, joka ei voinut edes antaa toiselle lasillista vettä odottamatta tunnustusta, kunnian tavoittelun ollessa kaikkien hyvien tekojeni vaikuttimena. Laupeudessaan ja rakkaudessaan Jumala on alkanut näyttää minulle kaikkea tätä, mikä tekee hyvistä teoistani tahraisen vaatteen. Aloin kaivata enemmän itseni näkemistä ja sain vihan kaikkea sitä pahaa kohtaan, mitä hän paljasti päivittäisissä olosuhteissani.

Sellaisesta, jolla ei ollut uskoa voittoon ärtymyksestä ja vihasta, Jumala on antanut minulle uskon voittoon kaikista näistä synneistä, ja hän on opettanut käteni taistelemaan, sormeni sotimaan kaikkea tätä jumalattomuutta vastaan (Ps. 144:1). Rukoillessani hän on antanut minulle Henkensä, niin että tiedän, mitä minun tulee rukoilla. Hän on lähettänyt tilanteita koetellakseen uskoani; koeteltu usko on kaikkea kultaa kallisarvoisempi. Hän on antanut minulle valtakuntansa jo ollessani täällä maan päällä. Aarteeni ovat kätkettyinä taivaassa, missä Jumala ja Jeesus ovat, eikä kukaan voi varastaa niitä minulta.

Kyllä, tämä johtaisi hautajaisiin, jotka olisivat täynnä sisältöä ollen avuksi toisille. Hautajaisissani ei puhuttaisi minusta, vaan oikeastaan ihmeiden Jumalasta, joka on luonut minussa jotain uutta, mikä inhimillisesti katsoen mahdotonta. Synnin voittaminen ja Kristuksen kuoleman hallitseminen ruumiissani ovat minulle tärkeimpiä asioita maailmassa.

Kiitän ja ylistän Jumalaa siitä työstä, jonka hän on tehnyt minussa. En odota mitään muuta tässä maailmassa kuin Jumalan työn jatkumista minussa. Se on mahdollista ja ainoastaan sillä on iankaikkista arvoa!

”Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus. Tärkeää on uusi luomus.” Gal. 6:15.