Pikku ohjekirjanen vaikeita aikoja varten

Pikku ohjekirjanen vaikeita aikoja varten

Olen oppinut joitakin kallisarvoisia asioita koetusten ja vaikeuksien kautta. Haluan jakaa oppimani asiat sinun kanssasi!

5 Minuuttia ·

Alkuun haluan kertoa hieman itsestäni, niin että voit paremmin ymmärtää, mihin kertomukseni liittyy. Jos minun pitäisi kuvailla itseäni, sanoisin kyllä, että olen tunteellinen, luova henkilö, jolla on hyvä mielikuvitus. Minun on helppo olla empaattinen toisia kohtaan, ja tavoittelen täydellisyyttä joskus liikaakin. Tällaisten ominaisuuksien paketin sain Jumalalta. Juuri tällaisten.

Ja nyt hieman elämästäni tähän asti. En ole tyypillinen nuori, joka on täynnä energiaa ja toimintatarmoa. Itse asiassa olen pikemminkin sellaisen henkilön vastakohta …

Olen joutunut läpikäymään paljon ollakseni näinkin nuori (25-v). Olosuhteeni eivät ole täysin sellaiset kuin useimmilla muilla, ja ne ovat olleet aivan toisenlaiset kuin mitä itse olisin voinut kuvitella elämäni olevan. Sairastuin vakavasti 16-vuotiaana, ja palautuminen kesti kauan. Minun oli pakko käydä yksi kouluvuosi uudelleen, (mikä oli minulle, taitavalle oppilaalle, painajainen). Koko elämäni meni mullin mallin. Joudun edelleenkin ottamaan lääkettä korvatakseni aineita, joita oma ruumiini ei tuota.

Onnistuin taistelemaan itseni läpi seuraavat vuodet, ja kirjoitin ylioppilaaksi 20-vuotiaana. Sen jälkeen matkustin ulkomaille, missä viihdyin todella hyvin. Mutta sitten sairastuin uudelleen ja olin pakotettu jättämään kaiken ja matkustamaan kotiin.

7 asiaa, jotka olen oppinut kaikesta tästä

Ihmettelet ehkä, miksi kerron kaiken tämän ja mihin oikein pyrin tällä kaikella. Jumala kantoi minua kaiken tämän läpi, ja olen saanut apua. Olen koonnut kaiken, mitä olen kokenut ja edelleen koen, avuksi itselleni. Tässä seuraa ”pieni ohjekirjanen vaikeita aikoja varten”. 1. On olemassa laulu nimeltään "In God’s safe hand I always rest secure", jonka on kirjoittanut Connie Christensen. Liioittelematta voin sanoa, että olen kuunnellut sitä useita satoja kertoja. Suosittelen tätä laulua mitä voimakkaimmin. Jumalan kädessä olen turvassa. Siinä ei mikään asia ole minulle liian vaikea. Jumalan turvallisessa kädessä ei tarvitse pelätä. Kukaan ei voi riistää minua pois hänen kädestään, niin kauan kuin itse luotan häneen. Vain silloin, kun en luota häneen, kaikki käy liian raskaaksi ja synkäksi.

2. ”Tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa; huolella hän näyttää, missä vihreät niityt kasvavat.” Lisäksi yksi säe samasta laulusta (liittyen Psalmi 23:een). Vihreille niityille hän vie minut lepäämään, tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa. Mitä se tarkoittaa? Minulle tämä tarkoittaa rauhaa, onnea ja kaikkea, mitä sydän todella kaipaa. Itse en useimmiten tiedä, mikä minulle on parasta. Silloin minun on täytynyt vain luottaa Jumalaan, joka näkee kokonaisuuden.

3. Jeesus rakastaa minua ja uskoo, että selviän näistä koetuksista. Koetukset ovat olemassa siksi, että vapautuisin siitä, mikä ei ole hyväksi minulle, ts. omassa lihassani olevasta synnistä, joka tulee valoon näiden koetusten kautta (Fil. 1:6; 1. Kor. 10:13; Jaak. 1:2-4).

4. Älä kysy ”miksi?”. Päätin joitakin vuosia sitten, etten aseta olosuhteitani kyseenalaisiksi tai ihmettele, miksi jotakin sattuu minulle. Siitä on tullut minulle hyvä tapa, joka on tehnyt elämäni helpommaksi (Fil. 2:14).

5. Yksi päivä kerrallaan. Voin selvitä yhdestä päivästä, koska saan siihen Jumalalta juuri riittävästi voimia (1. Kor. 10:13). Tämä päivä on lahja Jumalalta, ja voin iloita siitä (Ps. 118:24).

6. Sen, mitä en ymmärrä, annan olla. Ps. 131:1:ssä on kirjoitettu: ”En puutu asioihin, jotka ovat minulle liian suuria ja ihmeellisiä.” Jumala rajoitti inhimillisen ymmärryksen. Kun jätän sen, mitä en ymmärrä, säästyn monilta ajatuksilta, rauhattomuudelta ja tarpeettomilta taakoilta.

7. Parasta luettavaa: Psalmit, psalmit, psalmit. Daavid joutui usein suunnattomiin koetuksiin, ja hän vuodatti sydämensä Jumalalle saaden aina avun. Minäkin saan sen, kun luen näitä jakeita.

Olen tavattoman kiitollinen avusta, joka on tarjolla joka päivä, ja joka kantaa minua erityisesti myrskyisinä aikoina. Maailmassa on niin paljon tarpeetonta ja pinnallista, että kadotamme helposti pääasian näkyvistä.

Kaikilla on erilaiset olosuhteet elämässään, eikä oman elämäni vertailusta toisten elämään ole apua. On kuitenkin olemassa apu kaikkina aikoina ja kaikille henkilöille. Minun kohdallani tämä pieni ohjekirjanen on auttanut itseäni valtavan paljon. Toivon sen voivan koitua avuksi myös sinulle!

 

Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.