"Onko minun todella tehtävä tämä, Jumala?"

Onko minulla se yksinkertainen usko, että olen kuuliainen, kun Jumala pyytää minua luopumaan jostakin? Onko minulla ehdoton, nöyrä usko siihen, että Jumalan tiet ovat paljon enemmän kuin voin ymmärtää? Uskonko, että taipuminen hänen tahdolleen on aina oikea ratkaisu, maksoi se sitten mitä tahansa?

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa Jumala on halunnut sinun tekevän jotain, ja tunsit, että se oli liikaa vaadittu?

Kuvaan tilannetta äärimmäisellä esimerkillä: Mitäpä jos hän pyytäisi sinua ottamaan koko perheesi ja jättämään kotisi, seurakuntasi, ammattisi, koko elämäsi, toimiaksesi lähetyssaarnaajana kaukaisessa maassa? Useimmille tämä kuulostaisi hullulta. Mutta sinä olet sitä mieltä, että Jumala haluaa sinun tekevän sen.

Tämä on tietenkin useimmille ihmisille epätodennäköinen tilanne. Voi kuitenkin olla monia eriasteisia asioita, joita Jumala voi pyytää meitä tekemään, vaikeita asioita tai jopa tuskallisia. Olisiko sinulla sellainen yksinkertainen usko, että kun Jumala haluaisi sinun tekevän sen, että se on vain tehtävä?

Voinko todella tehdä sen?

Entä miten on jonkin ihmissuhteen kanssa, minkä sisimmässäni tiedän olevan väärin? Ehkä kaipaan jotakin, mitä Jumala ei ole antanut minulle, enkä yksinkertaisesti voi ymmärtää, miksi – aviopuolisoa, lasta, ammattia jne. Voi olla asioita, jotka eivät sinänsä ole väärin, mutta ne eivät vain ole Jumalan tahto kohdallani.

Ehkäpä se on luonnollista huolestumistani, tarvettani pitää yllä kontrollia, toivettani olla jotain täällä maan päällä, minulla on jotain jotakuta toista vastaan. Ja niin edelleen. Voinko uhrata omat suunnitelmani, ideani, asiat, joita luonnostani toivon tai joihin olen takertunut?

Mitäpä jos juuri siitä yhdestä asiasta luopuminen on se, mikä minun on tehtävä, jotta saisin otteen siitä, mitä Jumala on varannut elämääni varten? Voinko antaa itseni, ajatukseni, ylpeyteni, toiveeni ja unelmani Jumalalle uskoen, että hän rakastaa minua ja ohjaa tarkoin tieni niin, että se koituu parhaakseni? Enkö usko, että hän rakastaa minua niin paljon, ettei hän pyydä minua tekemään jotain ilman erityistä syytä, vaikken sitä itse näekään?

Miksi minun pitää tehdä se

Jumala pyytää meitä luottamaan itseensä eikä omaan ymmärrykseemme. Vaikka koetus tuottaisi sinulle murhetta, uskosi aitous ”havaittaisiin koetuksissa kestäväksi, paljon kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka sekin koetellaan tulessa.” 1. Piet. 1:7.

Jumala siunaa sellaista koeteltua uskoa, ja hän siunaa niitä, joilla on tämä usko, niitä, jotka luottavat häneen täysin.

”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.” Snl. 3:5-6.

 Etuni

Voin luopua ideoistani ja suunnitelmistani ja sanoa, niin kuin Jeesus Luukas 22:42:ssa: ”Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni vaan sinun."  Silloin hänen täydellinen tahtonsa ja ohjauksensa tulevat sydämeni haluksi! Vaikka omasta tahdostani luopuminen tekisikin kipeää; vaikka se aiheuttaisi kärsimyksiä, löydän levon ja rauhan, kun uskon hänen minua koskeviin suunnitelmiinsa. Se antaa minulle tulevaisuuden ja toivon (Jer. 29:11). Koen, että Jumala on kanssani kaikessa, mitä teen.

Kun annan Jumalan ohjata elämääni, hän voi näyttää minulle tien, jonka hän pannut eteeni. Tien, jolla voin palvella häntä ja tuottaa kunniaa hänen nimelleen. Tällä tiellä voin oppia elämään niin, että miellytän häntä. Tällä  tiellä saan koetellun uskon, joka on kallisarvoisempi kuin kulta, ”kunniaksi ja ylistykseksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.”