Olen löytänyt onnellisuuden salaisuuden

Linnea: «Jos minun pitäisi ilmaista evankeliumi yhdellä lauseella, sanoisin, että se on onnellisuuden salaisuus.”

Väärässä paikassa

Kun olin pieni, vanhempani eivät olleet kristittyjä, emmekä ikinä käyneet kirkossa tai vastaavissa paikoissa. Siksi en tiedä, mistä olin oppinut sen, mutta muistan osanneeni kokonaisen iltarukouksen ruotsiksi:

«Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa,
sinä olet hoitamassa.
Onni täällä vaihtelee,
taivaan Isä suojelee. Aamen.»

Tapanani oli lausua tämä rukous yöllä, vaikken tiennyt, miten minun tulisi rukoilla. Minulla oli tapana lausua se silloin, kun pelkäsin kovasti, kuten esim. lentokoneessa tai ukonilmalla.

Sitten kasvoin isoksi, ja asiat muuttuivat. Olin kiinnostunut muista asioista elämässäni, enkä oikeastaan ajatellut niin paljon Jumalaa. Mutta tavalla tai toisella minulla oli aina sellainen tunne, että Jumala varjeli minua. En koskaan tuntenut oloani kotoiseksi, kun olin juomassa yhdessä luokkatoverieni kanssa, ja tunsin aina olevani tavallaan väärässä paikassa. Minulla oli vain tunne siitä, että jotain puuttui. Jumala oli pannut jotain sydämeeni, mutta en tiennyt sitä silloin.

«Onko mahdollista aina olla onnellinen?»

Perheessäni veljeni oli aina se kiltti ja hyvä, ja minä oli aina se, joka huusi ja kiihtyi ja ärsyyntyi. Tiesin, etten halunnut olla sellainen. Halusin olla hyvä kaikille, jotka olivat lähelläni, mutten tiennyt, miten. Sinähän tiedät, kun jotain vain putkahtaa ulos suusta aika ajoin, ja ajattelet yöllä vuoteellasi: Miksi sanoin niin?

Ollessani lukion viimeisellä luokalla Aasiassa, olimme kerran retkellä. Eräs luokallani ollut kristitty poika alkoi puhua kanssani kristinuskosta. Hän ei sanonut paljon, mutta hän antoi minulle kortin, johon oli painettu seuraava kysymys: ”Onko mahdollista aina olla onnellinen?”

Viikkoa myöhemmin luokkaamme tuli opinto-ohjaaja auttamaan meitä yliopistoon ja ”todelliseen elämään”valmistautumisessa. Tämä opinto-ohjaaja esitti saman kysymyksen: ”Onko mahdollista aina olla onnellinen?” Luokkatoverini viittasi ja sanoi: ”Kyllä, se on mahdollista.” Ohjaaja vastasi: ”Ei, sillä tunteesi menevät aina ylös ja alas, etkä voi tietää olevasi iloinen, jollet ensin ole ollut surullinen.” Luokkatoverini sanoi: ”Niin, mutta kysymyksessä ei tarvitse olla sinun tunteesi”, eikä hän sanonut paljon muuta. Tämä lause jäi kuitenkin mieleeni.

Siihen aikaan olin valtavan alakuloinen ja valtavan masentunut. En tiennyt kunnolla, mikä elämän tarkoitus oli. Mitä mieltä oli sillä, että käydään vain koulua, saadaan hyviä arvosanoja, päästään parhaisiin yliopistoihin ja saadaan paras mahdollinen työpaikka? Ajattelin: OK, teen kaiken tämän, mutta entä sitten? Siellä sitten istun siihen asti, että tulen vanhaksi ja olen saavuttanut sen kaiken, mutta tekeekö se minut onnelliseksi? Mutta koska kaikki halusivat saavuttaa juuri tämän, tunsin, että tulisi olla jotain, mitä minunkin pitäisi haluta. Elämä tuntui niin toivottomalta ja tyhjältä. Aloin ajatella olevani vain taakka toisille, parasta olisi, ettei minua olisi. Olin valmis luopumaan tästä maailmasta ja kaikesta, mitä se pystyi tarjoamaan.

Kerran saatoin asiat niin pitkälle, että äitini piti viedä minut sairaalaan. Sairaalassa maatessani muistin saamani kortin tekstin: ”Onko mahdollista aina olla onnellinen?” Niin lähetin viestin luokkatoverilleni kysyen, voisinko tulla jumalanpalvelukseen.

Minun on tultava uudeksi

En ymmärtänyt niin paljon ensimmäisessä kokouksessa. Ainoa mitä muistan koko kokouksesta, on raamatunlause, jonka puhuja luki Matteus 9:17: stä: ”Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin. Silloinhan leilit repeytyvät, viini valuu maahan ja leilit menevät pilalle. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät." Ymmärsin tämän tarkoittavan sitä, etten voi vain sijoittaa näitä uusia asioita siihen mitä olen – minun on myös tultava uudeksi. Jotain piti muuttua minussa. Siinä oli ratkaisu. Tuohon aikaan tämä oli kaikki, mitä ymmärsin.

Noin puoli vuotta sen jälkeen, kun aloin käydä kokouksissa, luimme kolmesta rististä Golgatalla ja siitä, mitä ne symbolisoivat, ja että kaikki ihmiset maan päällä ovat yhdellä näistä risteistä. Yksi risteistä on vertauskuva niistä, jotka eivät koskaan käänny Jumalan luo. Toisella ristillä ovat ne, jotka kääntyvät Jumalan luo elämänsä lopussa, ja kolmas – Jeesuksen risti – on vertauskuva tiestä, jolla kuljemme joka päivä.

Eräs ensimmäisiä asioita, jotka ymmärsin muuttaa käytännön tasolla, oli se, ettei minun tarvitse murehtia sitä, kuinka hyvä tai huono olen koulussa. Aasiassa stressataan kovasti sen eteen, että pärjättäisiin hyvin, ja minun tuli tietää, etten olisi täysin epäonnistunut, ellen pääsisi kaikkein parhaimpaan yliopistoon. Tärkeintä on se, että teen parhaani siinä mitä teen, ei se, että arvoni on kiinni vain hyvistä oppisaavutuksista tai käytännön asioista. Aloin todellakin saada apua evankeliumista ja näin myös joitakin muutoksia käytännön tasolla.

Samana vuonna veljeni tuli tapaamaan minua, ja hän sanoi: ”Vau, sinä olet aivan kuin eri ihminen, sinähän suorastaan sädehdit, silmäsi ovat elävät. Jotain on muuttunut!” Hän kysyi, johtuiko se siitä, että olin alkanut käydä seurakunnan kokouksissa, ja hän kunnioitti sitä todella. Hän näki, että minulla oli enemmän toivoa, elämää ja energiaa.

Luopuminen kaikesta Jumalan tähden

Noin puolentoista vuoden päästä minut kastettiin. Tunsin, että minun oli tehtävä liitto Jumalan kanssa, todistukseksi siitä, että olen ristiinnaulittu tälle maailmalle – että halusin edelleen elää tätä elämää riippumatta siitä, millaiset ovat tunteeni tai mikä on tilanteeni.

Koska kasteessa on kysymys juuri tästä. Lupaamme antaa kaiken Jumalalle ja vastaavasti hän lupaa auttaa meitä kaikella voimallaan. Kun minä pidän oman osuuteni lupauksesta, hän takaa sen, että hän pitää oman osuutensa. Tämä on auttanut minua sittemmin paljon, kun minulla on ollut vaikeaa, kun elämän tarkoitus yhtäkkiä kävi epäselväksi tai kun sieluni joutui pimeyteen.

Minulle se, että annan kaiken Jumalalle, tarkoittaa sitä, ettei se ole minun päätettävissäni, milloin teen sen, mitä Jumalan Sanassa sanotaan. Se ei ole niin, että ”tunnen, että tänään teen sen” tai että ”tämä raamatunkohta on minusta hyvä, ja siksi noudatan sitä, mutta koska se vaikuttaa vähän vaikealta, niin minä jätän sen tekemättä”. Minä ajattelen siitä niin, että kun tunteeni sanovat, että minun on oltava ärsyyntynyt, minun on ensin tehtävä, mitä Jumalan sana sanoo. Silloin luovun omasta tahdostani ja priorisoin. Tiedän myös, että hän auttaa minua selviytymään siitä. Hän antaa minulle tarvitsemani voiman. Lisäksi tulen myös onnelliseksi! Eli oikeastaan se olen minä, joka hyödyn tilanteesta.

Miten on mahdollista aina olla onnellinen

Pysähdyn ja tutkin jok’ikistä ajatusta suhteessa siihen, mikä tuo ikuista hyötyä. Tekeekö se minut oikeastaan onnelliseksi? Esimerkiksi kun tulen kiusatuksi ärsyyntymiseen, kysyn itseltäni: Mikä on parasta juuri nyt? Onko se se, että ärsyynnyn vai se, että kiellän itseltäni sen ajatuksen ja ajattelen kyseisestä henkilöstä myönteisesti? Kun otan kaiken askel askeleelta, pysähdyn ja punnitsen ajatuksiani suhteessa Jumalan sanaan tai vähintäänkin omatuntooni, silloin ymmärrän yhä paremmin tietä, jota minun on kuljettava, tietä, jonka Jeesus kulki. Se ei ole sitä, mitä juuri tilanteen vallitessa tunnen, vaan mitä se antaa minulle, jos teen sen. Antaako se minulle edistymistä opetuslapsena vai estääkö se minua pääsemästä eteenpäin?

Aikaisemmin, kun tunteeni menivät alas, olin itsekin alhaalla. Erityisesti, kun olen masentunut, on helppo vain hyväksyä, että masennus olen minä itse. Jumalan sana on kaksiteräinen miekka (Hepr. 4:12). Ehkä tunteeni ovat maassa, mutta nyt voin itsessäni tuntea, että tunteeni ja se, mikä oikeastaan olen, ovat kaksi eri asiaa. En ole enää riippuvainen tunteistani. Päiväni ei ole pilalla siksi, että herään aamulla tuntien, että tänään on huono päivä, vaan voin hymyillä sisälläni. Hengessäni olen onnellinen.

Kuulin kerran erään henkilön sanovan, että heikoimmasta ominaisuudestasi voi tulla voimakkain. Minulla on se toivo, että voin tulla yhä enemmän Jeesuksen kaltaiseksi, että eräänä päivänä voin tulla täydelliseen lepoon asioista, joissa nyt joudun käymään suurta kamppailua. On kirjoitettu, että Sana tuli lihaksi Jeesuksessa (Joh. 1:14). 1. Kor. 13: ssa (norjalainen käännös NB 1930) on kirjoitettu, että rakkaus on kärsivällinen ja halukas. Voisin asettaa nimeni näiden ominaisuuksien eteen, yhden kerrallaan. Linnea on kärsivällinen, Linnea on halukas. Synti toisensa perään ei enää tunnu edes taistelun kohteelta – yksi kerrallaan, koska jumalallinen luonto tulee vähän kerrallaan osaksi minun luontoani (2. Piet. 1:3-4). Tämä on kaipaukseni.

Raamatunjakeet ovat peräisin Raamattu Kansalle- käännöksestä