Mitä valvominen ja rukoileminen on?

Mitä valvominen ja rukoileminen on?

On tärkeää olla hereillä, niin että tunnistamme kiusaukset sellaisiksi, mitä ne oikeastaan ovat.

3 Minuuttia ·

Valvominen ja rukoileminen tarkoittaa sitä, että olemme aina valvovia ja varuillamme, niin että näemme, kun synti väijyy ovella, ja haluaa ottaa meidät valtaansa (1. Moos. 4:7). Se tarkoittaa sitä, että meillä on jatkuva yhteys Jumalaan; että rukoilemme häneltä voimaa kaiken synnin voittamiseen.

”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko." Matt. 26:41.

Meidän on oltava raittiita ja valvovia. Saatana väijyy aina ja odottaa mahdollisuutta, että hänelle avautuu rakonen, mistä pujahtaa sisälle. Kun olemme tarkkaamattomia synnin suhteen vain hetkisen, annamme hänelle mahdollisuuden, jota hän on odottanut. Koko hänen halunsa on saada meidät pois Jumalasta. Jos valvomme ja rukoilemme, voimme aina vastustaa häntä, lujina uskossa. Tiedämmehän, että veljemme maailmassa joutuvat kestämään samat kärsimykset (1. Piet. 5:8-9).

Meillä on lihassamme pahoja himoja ja haluja, jotka vetävät ja houkuttelevat meitä. Voimme voittaa ainoastaan Jumalan voimalla. Jeesus koki saman, kun hän eli maan päällä. Hänen piti rukoilla Isäänsä voimakkain huudoin ja kyynelin. Hänen oli myös oltava valvova ja tarkkaavainen, niin ettei synti päässyt hänen sydämeensä (Hepr. 5:7).

Käytämme Jumalan sanaa, joka auttaa meitä valvomaan. Meillä on oltava yhteys Jumalaan siitä lähtien, kun heräämme aina siihen asti, kun menemme nukkumaan. Emme tietenkään voi olla polvillamme koko päivää, ja meillä on paljon asioita hoidettavanamme päivän mittaan, mutta tarvitsemme yhteyttä häneen, niin että voimme aina mennä hänen luokseen saadaksemme tarvitsemamme avun, löytääksemme hänen tahtonsa ja saadaksemme voimaa sen toteuttamiseen.

Eräässä lastenlaulussa sanotaan näin:

On sydämesi puutarha,
Vain Jeesus sinne kylvää saa.
Sä älä anna Saatanan
siis kylvää rikkaruohoja.

Kun valvomme, voimme nähdä, milloin Saatana yrittää istuttaa rikkaruohoja sydämemme puutarhaan. Silloin meidän on rukoiltava Jumalalta apua pitääksemme kaikki pahat siemenet poissa ja estääksemme niitä juurtumasta sydämeemme. Ne eivät aina näytä suurilta, ilmeisiltä synneiltä. Saatana yrittää usein ujuttautua sisälle ”vaarattomilla” asioilla, pikku synneillä, jotka eivät vaikuta suurelta asialta. On tärkeää olla valvova, niin että tunnistamme kaikki nämä kiusaukset sellaisina, kuin ne todella ovat.

Ajattele vain kaikkia tilanteita, joihin joudumme, hetken kestäviä tapahtumia. Millaisten ajatusten sallimme tulevan mieleemme. Millaisiin keskusteluihin osallistumme? Valvo Saatanaa ja hänen inhottavia rikkaruohojaan!

”Sitten vielä, veljet, kaikki mikä on totta, mikä kunnioitettavaa ja oikeaa, mikä puhdasta, rakastettavaa ja hyvältä kuulostavaa, jos on jokin hyve ja jotakin kiitettävää – sitä ajatelkaa!” Fil. 4:8.

Jos tämä jae elää ja vaikuttaa elämässämme, Saatanalla ei ole mitään mahdollisuuksia tulla sisälle.

Riippumatta siitä, mitä teemme, meidän on valvottava ja rukoiltava, niin että voimme pitää sydämemme puhtaana. Jumala on kutsunut meidät fantastiseen elämään! Emme saa antaa minkään tulla sisälle pilaamaan sitä, mitä meille on annettu.

Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.