Mitä sävyisyys oikeastaan tarkoittaa?

Sävyisyys mielletään usein kielteiseksi ominaisuudeksi. Monet luulevat, että sävyisyys merkitsee sitä, että ollaan kuin ovimatto, jolle toiset vain astuvat. Mutta Jeesus kuvaa itseään sävyisäksi, ja tiedämme, ettei miestä, joka uhmasi fariseuksia, kaatoi rahanvaihtajien pöydät temppelissä, eikä koskaan välttänyt käyttämästä totuutta kaksiteräisen miekan tavoin, voi koskaan kuvata sanalla ”ovimatto”. Jos me Jeesuksen sanojen perusteella perimme maan, meidän on ymmärrettävä, mitä oikeastaan tarkoittaa olla sävyisä.

Tässä artikkelissa Elias Aslaksen tähdentää, kuinka suuri ero on sävyisyyden ja arkuuden välillä, ja miksi toinen näistä ominaisuuksista on hyve ja toinen pahe.

Jeesus sanoi: ”Autuaita ovat sävyisät, sillä he perivät maan.” Matt. 5:5, ja: ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni.” Matt. 11:29.

”Sävyisyys” ja ”arkuus” ovat toistensa vastakohtia

Sävyisä ja hiljainen henki kuuluvat yhteen (1. Piet. 3:4), mutta sitä ei saa sekoittaa arkaan ja hiljaiseen henkeen; sillä se on jotain aivan muuta! Arkuuden henki on täysin vastakohtainen sävyisyyden hengelle! Hiljaisuus, joka liittyy sävyisyyteen, on seuraus luottamuksesta Herraan, kun taas arkuudesta johtuva hiljaisuus on seuraus luottamuksen puutteesta.

Tätä ei tule myöskään ymmärtää siten, että sävyisä on aina hiljaa. Hän on hiljaa silloin, kun hänen tulee olla hiljaa; silloin, kun häntä herjataan, tai hän joutuu kärsimään vääryyttä toisten menettäessä malttinsa tai juoruillessa täyttä päätä kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä. Hän on hiljaa silloin, kun ihmiset tappelevat eduista ja voitosta jne., mutta ei silloin, kun hänen on lähestyttävä Jumalaa voimakkain huudoin suuressa hädässä, tai kun hänen on huudettava Jumalaa avukseen yötä päivää, tai annettava äänensä kaikua pasuunan lailla julistaessaan Jumalan kansalle heidän vääryyksiään (Jes. 58:1). Hän ei ole hiljaa, kun hänen on puolustettava evankeliumin totuuksia julkisesti tai kun hänen on revittävä lammas leijonan kidasta.

Jumalallinen luonto on kaksitahoinen. Se on hiljaa, kun se on sopivaa, ja se voi jyristä kuin ukkonen ja salamoida – kun se on sopivaa! Syntinen luonto on myös kaksitahoinen. Se metelöi, kun sen pitäisi olla hiljaa, ja se on hiljaa ja arka, kun sen pitäisi huutaa täyttä kurkkua.

Sävyisyys johtaa pelastukseen

”Mutta Mooses oli hyvin nöyrä (sävyisä) mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä”, 4. Moos. 12:3, mutta kun hän sai nähdä kultaisen sonnin ja karkeloinnin sen ympärillä, hän paiskasi lain taulut kädestään murskaten ne (2.   Moos. 32:19). Jeesus, joka pyysi meitä oppimaan sävyisyyttä häneltä itseltään, paloi kiivautta niin, että hän kaatoi nurin rahanvaihtajien pöydät ja ajoi heidät ulos temppelistä ruoskalla (Joh. 2:13-17). Sellaisissa tilanteissa ei tule olla sävyisä. Sävyisyys on toki olemassa hengellisissä ihmisissä; mutta tällaisissa tilanteissa muut jumalalliset ominaisuudet tulevat esiin, koska ne sopivat silloin paremmin! Meidän tulee hiljaisuudella ottaa vastaan sana, joka on meihin istutettu (Jaak. 1:21). Kun sana tuomitsee ja kurittaa meitä, kun sana erottaa sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, kun se murskaa meidät ja nöyryyttää meitä, kun se riisuu meidät alastomiksi, silloin meidän tulee olla hiljaa ja sävyisiä. Meidän tulee olla yhtä mieltä Sanan kanssa ja laskea käsi suumme eteen sen sijaan, että annamme samalla mitalla takaisin ja selittelemme ja puolustelemme itseämme. Silloin meitä johdetaan eteenpäin elämän tiellä ja meidät kaunistetaan pelastuksella yhä enemmän, askel askeleelta.

Tämä artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran kirjassa «Guds veier til himmelen»  tammikuussa 1935 ja sitä on muokattu tähän tarkoitukseen sopivaksi.

© Copyright Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag