Mitä Raamattu sanoo rakkaudesta?

«Joka ei rakasta, ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.» 1. Joh. 4:8.

Mitä rakkaus on? Kun me ihmiset ajattelemme rakkautta, ajattelemme usein hyviä tunteita. Mutta aito rakkaus ei ole riippuvainen tunteista. Se sisältää niin paljon enemmän kuin vain sen, mitä tunnen. Koskipa se romanttista rakkautta, perheenjäsentä, ystävää tai kollegaa – rakkautta annetaan ja otetaan vastaan usein sen perusteella, mitä itse siitä saa osakseen. Mutta mitä teen silloin, kun toisen rakastaminen maksaa minulle jotakin? Mitä Raamattu sanoo rakkaudesta?

«Rakkaus on  pitkämielinen, rakkaus on lempeä, ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä.» 1. Kor. 13:4-8.

Kun voin tehdä nämä asiat riippumatta tunteistani ja riippumatta siitä, mitä muut tekevät, silloin se on rakkautta. En tunne olevani rakkaudessa, kun tulen kiusatuksi vihaan, kärsimättömyyteen, etsimään omaani, uskomaan pahinta tai antamaan periksi. Mutta kun kiellän nämä tunteet ja iloitsen, olen pitkämielinen, nöyrryn, kannan muita, kestän kaiken – se on aitoa rakkautta. Rakkaus antaa elämänsä alttiiksi eli luonnolliset reaktiot ja vaatimuksen, jotka ovat osa inhimillistä luontoa; ja silloin en odota mitään itselleni.

«Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä puolesta.» Joh. 15:13.

Rakastaa ensin

«Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähetänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.» 1. Joh. 4:10. On hienoa, kun jotkut rakastavat minua, ja minä rakastan puolestani heitä. Se on helppoa. Mutta se ei ole todiste rakkaudestani. Jumala rakasti meitä ennen kuin me rakastimme häntä, ja me emme ole tehneet mitään ansaitaksemme tämän rakkauden. Mitä jos joku on kohdellut minua huonosti? Missä rakkauteni on silloin? Rakkaus antaa, eikä vain niille, jotka ovat hyviä minua kohtaan. Se rakastaa vihollisiaan; se rakastaa ensin. Ja se ei häviä vaikka rakkaus ei koskaan saisi vastakaikua. Se kestää kaiken.

«Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vainoavat teitä, että olisitte taivaallisen Isänne lapsia.» Matteus 5,44-45.

Jumalallinen rakkaus

«Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämä käsky meillä on häneltä: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.» 1. Joh. 4:20-21.

Rakkautemme Jumalaa kohtaan ei ole suurempi kuin rakkautemme lähimmäisiämme kohtaan. Jumalaapelkäävä rakkaus ei muutu olosuhteiden mukaan. Se on lujalla perustalla.

On yleistä toivoa, että toiset muuttuvat. Tunnemme, että on vaikeaa rakastaa joitakin ihmisiä sellaisena kuin he ovat, ja toivoisimme, että he olisivat erilaisia. Tämä on todiste siitä, että olemme enemmän kiinnostuneita omasta onnestamme ja mukavuudestamme kuin toisten rakastamisesta; silloin etsimme omaamme.

Totuus on, että sen sijaan, että toivoisimme toisten muuttuvan, meidän tulee löytää synti itsessämme ja puhdistaa se pois. Oman edun tavoittelu, "minä-tiedän-parhaiten"-suhtautuminen, omahyväisyys, itserakkaus, jne. – synti, jonka löydän, kun olen tekemisissä toisten kanssa. Jos puhdistamme itsemme näistä asioista, silloin voimme kantaa, uskoa, toivoa ja kestää kaiken toisten taholta. Rakastamme heitä sellaisena kuin he ovat, ja voimme rukoilla heidän puolestaan vilpittömällä jumalaapelkäävällä rakkaudella ja huolenpidolla heitä kohtaan.

Ei ainuttakaan poikkeusta

Ja tästä ei ole ainuttakaan poikkeusta. Sellaiset ajatukset kuin: "Tämä henkilö ei ansaitse sitä", ovat poissa. Jeesus antoi elämänsä medän puolestamme, se on lopullinen todiste siitä, kuinka paljon hän rakasti meitä. Ja kukaan ei ole koskaan ansainnut sitä rakkautta vähemmän kuin me. Rakastaminen ei merkitse sitä, että hyväksyisin toisten synnin, tai että sanoisin, että kaikki mitä he tekevät, on hyvää. Se tarkoittaa heidän kantamista sydämessä, heidän puolestaan rukoilemista, heidän puolestaan uskomista ja toivomista heille kaikkea parasta. Se on toimimista siitä huolimatta, mitä tunnen. Silloin voin muuttua luonnollisesta vastahakoisuudestani joitakin kohtaan sellaiseksi jolla on aitoa rakkautta heitä kohtaan. Auttaakseni heitä ja saadakseni heidät kääntymään pois asioista, jotka voivat olla vahingollisia heille, voin kehottaa, antaa neuvoja tai ojentaa heitä, mutta vain kun teen sen aidosta huolenpidosta käsin heitä kohtaan.

Jokaisen jonka kohtaan, tulee saada tuntea vetoa Kristuksen puoleen kauttani. Rakkaus vetää ihmisiä puoleensa. Hyvyys, lempeys, sydämellinen pitkämielisyys, kärsivällisyys, ymmärrys. Kuinka joku voi tuntea vetoa, jos hänen kokemuksensa minusta on kärsimättömyyttä, ylpeyttä, epäystävällisyyttä, vihaa, jne.?

Niin että jos tunnen, että minulta puuttuu jumalallista rakkautta, voin rukoilla Jumalaa, että hän osoittaisi minulle, kuinka saan enemmän sitä. Minun tulee olla halukas luopumaan omasta tahdostani ja ajatella muita ennen itseäni.

«Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.» 1. Kor. 13:13.