Mitä opin ärtymyksestä yhden viikonlopun aikana

Me kaikki toivomme kyllä voivamme olla ärsyyntymättä. Haluamme osoittaa hyvyyttä, ystävällisyyttä ja kärsivällisyyttä toisia kohtaan, vaikka he eivät välttämättä ole olleet kilttejä meitä kohtaan. Tämä ei kuitenkaan aina ole niin helppoa. Voimme olla sitä mieltä, että ärtymys on hallinnassamme, kunnes yhtäkkiä tapahtuu jotain, mikä saa meidät kuohahtamaan.

Varttuessani olin temperamenttinen. Kärsivällisyyteni oli täysi nolla, kun toiset eivät toimineet tahtomallani tavalla. Yksi virheaskel sisariltani, ja olin vauhdissa.

Jaak. 1:19-20:ssa on kirjoitettu: ”…jokaisen ihmisen tulee olla nopea kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei toteuta Jumalan vanhurskautta.” Tästä käy selvästi ilmi, että ärsyyntyminen toisiin on Jumalan vanhurskauden vastakohta. Se johtaa riitaan ja katkeruuteen.

Aloin tehdä työtä tiedostaakseni paremmin, miksi ärtymykseni vain ryöpsähti minussa esiin, kun ymmärsin, mitkä olivat kiivaiden reaktioitteni ja kritiikkini seuraukset. En halunnut enää olla syypää näihin asioihin.

Luulin, että minusta oli tullut taitava osoittamaan kärsivällisyyttä ja ymmärtämystä, kunnes eräänä viikonloppuna, valo loisti erittäin kirkkaana ja osoitti minulle, kuinka paljon minun edelleen oli tehtävä työtä.

Onnettomien tapahtumien sarja

Olin viikonloppumatkalla eräiden ihmisten kanssa, ja vain yhden päivän aikana lähes kaikki mahdolliset asiat menivät pieleen. Näytti siltä, etten kyennyt muuhun kuin syyttämään toisia kaikesta, mikä oli epäonnistunut.

Sen sijaan, että olisin vastannut kärsivällisesti ja hyvyydessä, jakelin kylmiä kommentteja ja kärkeviä huomautuksia. Ainut ajatukseni oli, että toiset olivat vastuussa kaikesta, mikä oli mennyt pieleen. Kuinka he saattoivat olla niin likinäköisiä? Kuinka he eivät olleet ajatelleet tarkemmin? He, he, he, he.

Mutta sitten, kun istahdin miettimään asiaa päivän lopulla, jokin loksahti paikoilleen. Miksen kyennyt tekemään mitään omille reaktioilleni? Miksen voinut osoittaa hyvyyttä myös vaikeassa tilanteessa?

Olin ärsyyntynyt, koska minulla oli odotuksia toisia kohtaan. Suutuin, koska he eivät toimineet tahtomallani tavalla. Olin täysin vailla rakkautta.

Rakkauden tunnusmerkit

1. Kor. 13:4-7:ssä on kirjoitettu, miten osoitamme rakkautta: ”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”

Varsin lyhyen ajan kuluessa olin syyllistynyt tekemään vastoin lähes jokaista yllä mainitun jakeen kohtaa. Minulle kävi täysin selväksi, että toimintani oli niin kaukana rakkaudesta kuin mahdollista.

Minulle kävi täysin selväksi, että toimintani oli niin kaukana rakkaudesta kuin mahdollista.

Jakeen ensimmäinen osa kuuluu: Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä.” Ei mitään poikkeusta tähän. Siinä ei lue: ”Rakkaus on kärsivällinen, silloin kun…” Jos en vastaa kärsivällisyydellä ja hyvyydellä, en osoita rakkautta.

Himo, joka kiusaa minua, asuu minussa

Jaak. 1:14-15:ssä on kirjoitettu: ”Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Kun sitten himo tulee raskaaksi, se synnyttää synnin, ja kun synti on kypsynyt täyteen mittaansa, se synnyttää kuoleman.” Toiset voivat varmastikin tehdä asioita, jotka herättävät minussa halun ärsyyntyä, koska himo on minussa. En saa kuitenkaan tyytyä siihen, että annan periksi. Minun on tehtävä jotain, niin että tämä noidankehä katkeaa.

Kun tajusin, että olin antanut periksi ärsyyntymiselleni viikonlopun aikana, päätin ryhtyä taisteluun sitä vastaan – halusin muuttaa asennettani lähimmäisiäni kohtaan, tulla kiitolliseksi syyttämisen sijaan. Tulin edelleen armottoman kiusatuksi ärsyyntymään viikonlopun aikana, mutta nyt se oli toisenlaista. Ymmärsin, ettei minun tarvinnut antaa sen hallita minua. Saatoin vastata kärsivällisesti, pitkämielisyydellä. Oli selvää, että loppuaika viikonlopusta oli paljon rauhallisempaa ja miellyttävämpää.

Kuinka voin päästä eroon ärsyyntymisestä?

Saattaa vaikuttaa siltä, että ihmiset voivat tehdä merkillisiä asioita. Kun joku tekee jotain, mikä vaikuttaa minussa suuttumista, saan ehkä tavakseni ajatella, ”Oi, jospa hän vain toimisi niin ja niin, minun olisi niin paljon helpompi hyväksyä hänet.” Mutta ajattelepa tätä: Onko hengellinen kehitykseni riippuvainen siitä, mitä minä teen, tai vai siitä, mitä lähimmäiseni tekevät?

Minä voin ohjata ainoastaan omaa elämääni – oma valintani on, haluanko osoittaa ystävällisyyttä vai ärsyyntymistä, kun kohtaan vaikeita tilanteita elämässäni. On suoraan sanoen naurettavaa odottaa, että toisten pitäisi muuttua, ja sanoa, että minusta tulee parempi ihminen, kunhan he muuttuvat paremmiksi.

Voimme myös tulla kiusatuiksi puolustelemaan itseämme ”Olen vain kiivas luonteeltani. Ärsyynnyn helposti.” Ehkä tämä on totta juuri nyt, mutta pitääkö sen olla totta huomenna? Onko minulla päämäärä päästä siitä eroon, vai tyydynkö olemaan ärtymykseni orja?

”Kaikki katkeruus, kiukku, viha, huuto ja herjaaminen, kaikenlainen pahuus olkoon pois teistä. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja hyväsydämisiä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa antanut teille anteeksi!” Ef. 4:31-32.

Hyvyys. Laupeus. Anteeksianto. Se on päämäärämme. Meidän on pyrittävä tähän päämäärään, vaikka meillä olisi ollut viikonloppu, jolloin asiat eivät sujuneet suunnitelmien mukaisesti.