Mitä etua on siitä, että sinulla on puhdas sydän?

Mitä etua on siitä, että sinulla on puhdas sydän?

Meidän on oltava selvillä siitä, kuinka arvokasta on sydämensä säilyttäminen puhtaana ja vanhurskaana.

6 Minuuttia ·

”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Matt. 5:8. Puhdassydämiset ovat voittaneet kaiken tietoisen synnin, johon he ovat tulleet kiusatuiksi, niin että he voivat seistä Jumalan kasvojen edessä hyvällä omallatunnolla.

Elämme aikaa, jolloin ihmiset eivät ajattele puhtautta eivätkä puhu siitä. Tavallisempaa on kuulla enemmän aiheesta ”elää unelmaelämää”, ”saada mahdollisimman paljon irti elämästä tekemällä mahdollisimman vähän työtä”, ”tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä”. Ajatus, että se on syntiä tai ei, ei sisälly yhtälöön, kunhan se vain tuntuu hyvältä sielussani. Kuinka voimme palvella Jumalaa, tulla vapaiksi synnistä ja elää puhtaudessa; siitä ei juuri puhuta.

Unelmaelämän tavoittelemista käytetään usein verukkeena sille, että pääasia kaikessa, mitä tehdään, on itselleen eläminen, periksi antaminen kaikenlaisille alhaisille ja likaisille asioille, jotka ohjaavat maailmaa tänään. Totuus on, vaikka se kuulostaakin joidenkin korvissa äärimmäiseltä, että tämä on meitä kaikkia lähellä oleva taipumus iästä ja sukupuolesta riippumatta. Vaikka se ei ehkä näyttäydy ilmeisenä syntinä, voimme löytää sen syvältä sydämestämme monin erilaisin variaatioin. Meissä on paljon laiskuutta ja kiittämättömyyttä, ja sellaisen ihailemista, mitä meillä ei ole.

Ihmisillä on paljon ajatuksia, kuten ”entä jos” tai ”jospa vain…”, ja toiveita suuremmasta nautinnosta ja vähemmästä vastuusta. Siksi monet ihmiset ovat tyytymättömiä elämäänsä ja ajattelevat, että jos he vain voisivat elää omaa versiotaan ihanteellisesta elämästä, he olisivat onnellisia. Tällä tavalla saastaisuus pysyy salassa, ja sitä pidetään ”hyvänä”. Koko maailma etsii elämän tarkoitusta, mutta vääristä asioista.

Puhtauden tulee olla suurta meidän silmissämme!

Snl. 12:5

”Vanhurskaitten ajatukset ovat oikeita, jumalattomien suunnitelmat petollisia.”

Itsensä puhtaana pitäminen tarkoittaa, että ajatuksemme ja sydämemme ovat siinä, mikä on hyvää ja oikein. Meidän on tutkittava tekojamme ja todettava, että motiivit niihin ovat puhtaat. Puhtaus on kuitenkin vielä jotain: Meidän tulee valvoa tunteitamme, jotka ohjaavat elämäämme. On trendikästä elää sen mukaan, mikä ”tuntuu minusta oikealta”. Itsensä puhtaana pitäminen on sitä, että ajattelemme, sanomme ja teemme oikein riippumatta siitä, miltä meistä tuntuu.

Kuvaannollistetaanpa tätä asiaa

Herätyskello soi, ja minun on noustava ylös lämpimästä vuoteestani… jälleen kerran. Nousen ärtyneenä ja valitan, koska päivä on pelkkää työntekoa, ja haluaisin vain vähän omaa aikaa. Annan näiden ajatusten muhia sisimmässäni, ja päivän päätteeksi vihaan itseäni. Kunpa vain voisin tehdä sitä, mitä itse asiassa haluan tehdä! Jospa elämäni vain voisi olla erilaista.

Tai aivan päinvastaisella tavalla …

Herätyskello soi, ja minun on noustava ylös lämpimästä vuoteestani… jälleen kerran. Tunnen itseni vain ärtyneeksi ja huomaan heti, että tulen kiusatuksi olemaan tyytymätön ja valittamaan, koska päiväni ei sisällä muuta kuin työntekoa ja muiden ihmisten auttamista. Mutta valittamisen sijaan kiitän Jumalaa, että saan elää tämän päivän ja mahdollisuuden tehdä sitä, mitä minun on tehtävä. Menen tietysti onnellisena töihin, ja koska päivä on samanlainen kuin kaikki muutkin päivät, koen itseni keveäksi ja vapaaksi. Jumalan armosta pidän itseni puhtaana näistä raskaista ja kiittämättömistä tunteista!

Ajatukset ja tunteet kietoutuvat toisiinsa, ja usein on vaikea ymmärtää, mikä on mitäkin. Mutta ajattele sitä vapautta, jonka voi saada, kun pidämme itsemme puhtaina kaikesta, mikä vetää meitä alas!

Epäpuhtaus  on hyökkäys jumalasuhdettamme vastaan. Itsensä puhtaana pitäminen on sitä, että osoitamme Jumalalle rakastavamme häntä ja olemme kiitollisia siitä, millaiset olosuhteemme ovat juuri nyt. Ollessamme puhtaita emme salli tulla vedetyksi mukaan sellaiseen, mistä puuttuu hyvä moraali – sehän on niin tavallista nykyään.

Puhtaus on valinta, jonka teemme! Se sisältää niin paljon etuja! Kun elämä alkaa tuoda meille etuja, haluamme saada sitä lisää! Kun pidämme itsemme riittävän kauan puhtaina, emme enää halua elää niin kuin ennen.

Voisimme oikeastaan kuvata itsemme puhtaana pitämistä yhdellä sanalla: Ilo! Mutta tutkikaamme sitä osa osalta, jotta ymmärtäisimme asian selkeämmin.

Mitä etuja on itsensä puhtaana pitämisestä?

Hyvä omatunto!

Emme enää tunne syyllisyyttä tekemistämme valinnoista, emmekä murehdi niistä; emme myöskään siitä, mihin suuntaan elämämme on menossa.

Selkeä suunta!

Elämällä on selkeä suunta ja tarkoitus, eikä yksikään päivä ole mennyt hukkaan riippumatta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Synti hämärtää näön, mutta kun olemme puhtaita, Jumala kykenee johtamaan tiemme tahtonsa mukaan.

Eivät vaikuta meihin!

Maailman virtaukset eivät tee vaikuta ajatuksiimme, tunteisiimme ja tekoihimme. Huono moraali ei liikuta meitä, koska pidämme itsemme puhtaina! Voimme ”kohottaa siipemme kuin kotkat” ja olla kaikkien näiden asioiden yläpuolella, koska kuninkuutemme ei ole tästä maailmasta (Jes. 40:31; Joh. 18:36).

Ei masennusta eikä huonoja päiviä!

Kun taistelemme alas painavia ajatuksia ja tunteita vastaan, huonot päivät voivat muuttua parhaiksi päiviksi! Nämä ovat niitä päiviä, joita voimme käyttää mahdollisuutena tulla puhdistetuiksi ja vapaiksi synnistä. Meidän ei koskaan enää tarvitse kokea ”huonoa päivää”!

Tyytyväisyys! Täyttymys ja onni!

Emme enää kaipaa täydellistä unelmaelämää! Voimme löytää tyytyväisyyden, täyttymyksen ja onnen juuri tämänhetkisestä elämästä, koska olemme puhtaita vaatimuksesta, kiittämättömyydestä ja rauhattomuudesta!

Ikuinen elämä!

Kun pidämme ajatuksemme ja tarkoituksemme puhtaina kaikessa, mitä teemme, meillä on paras hengellinen vakuutus ikuisesta elämästä! Mitään ei voi verrata siihen tietoisuuteen, että Jeesus, jos hän tulisi takaisin juuri nyt, havaitsisi minun olevan puhdas! Minun ja Luojan välissä ei ole minkäänlaisia esteitä!

”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Matt. 5:8. Tämä on ihana lupaus. Kannattaa pitää itsensä puhtaana, jotta voisi saada hyvän elämän täällä maan päällä. Siitä on myös ikuista hyötyä.

Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.