Miksi Jeesuksen evankeliumia voidaan parhaiten kuvata "Tienä"?

Kun jokin artikkeli tai kirja kirjoitetaan, sille annetaan otsikko, ja tähän otsikkoon nivoutuu koko tekstin tai kirjan sisältö. Otsikko ilmaisee, mistä on kysymys.

Evankeliumin kuvaus

Jos haluamme ilmaista Jeesuksen evankeliumin sisällön kaikessa lyhyydessään, se voitaisiin tehdä monella eri tavalla. Silloin on erityisen mielenkiintoista nähdä, millä sanalla he ilmaisivat sen alkuaikoina. Näemme, että oli yleistä ilmaista se sanalla ”tie”.

”Hän seurasi Paavalia ja meitä muita ja huusi: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien!” Apt. 16:17. Tällä naisella oli tietäjähenki. Tämä henki tiesi totuuden ja ilmaisi sen pelastuksen tienä. Kun he halusivat ilmaista, mitä Apollos oli oppinut, on kirjoitettu: ”Hänelle oli opetettu Herran tie.” Apt. 18:25.

”Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, hän meni pois heidän luotaan…” Apt. 19:9. ”Siihen aikaan syntyi Herran tiestä suuri kohu.” Apt. 19:23. ”Minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti…” Apt. 22:4. ”Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa…” Apt. 24:14. ”Mutta Feeliks, joka oli tarkoin perillä tästä tiestä…" Apt. 24:22.

Sanoman ilmaiseminen tienä pelastukseen on osuva. Vanhassa liitossa ei oikeastaan ollut mitään tietä. He uhrasivat ja tekivät syntiä ja uhrasivat ja tekivät syntiä eivätkä päässeet eteenpäin (Hepr. 10:1-4). Se, mitä Jeesus teki, voidaan ilmaista kolmella sanalla: hän vihki tien.

”Meillä on siis, veljet, rohkea luottamus siihen, että Jeesuksen veren kautta meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään uutta ja elävää tietä myöten, jonka hän on vihkinyt meille esiripun, oman lihansa, kautta.” Hepr. 10:19-20.

Jeesus sanoi itse, että tie, joka vie elämään, on kapea. Uskovat eivät tavallisesti ajattele tietä, vaan elämyksiä, siunauksia ja sovitusta. Siksi ei ole mitään kehitystä, edistystä tai kasvua.

Eksyksissä aarniometsässä

Siitä, kuinka suuri merkitys on sillä, että Jeesus on vihkinyt tien, voimme saada pienen tuntuman, kun ajattelemme itsemme keskelle aarniometsää, emmekä tiedä, missä kulkee tie, joka johtaa sieltä pois. Jos on monta ihmistä yhdessä, aina syntyy riitaa siitä, mihin suuntaan pitäisi lähteä, riitaa opista ja työtavoista ja siitä, kuka on johtaja. Mutta jos joukossa on yksi, joka löytää tien pois aarniometsästä, hän huutaa sen julki, ja kaikki saavat toivon. Silloin loppuu epäilys ja kaaos, sekä myös riita johtajuudesta. Kun he alkavat kulkea tietä, he näkevät heti, kuka on johtaja.

Paavali sanoo: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, nimittäin lihassani, asu mitään hyvää.” Room. 7:18. Voimme siis verrata lihaamme valtavaan aarniometsään, ja Paavali kirjoittaa: ”Kun olimme lihan vallassa, jäsenissämme vaikuttivat lain herättämät synnin himot, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle.” Room. 7:5. Harvat ihmiset ovat löytäneet tien pois tästä aarniometsästä, ja Jaakob kysyy, eivätkö he tiedä, mistä kaikki taistelut ja riidat johtuvat: ”Eivätkö juuri himoistanne, jotka käyvät sotaa teidän jäsenissänne?” Jaak. 4:1-3.

Niin, kuinka kristityt ovatkaan raataneet ja yrittäneet kaikkina vuosina päästä ulos tästä himojen, hajaannuksen ja kaaoksen aarniometsästä. He ovat lukeneet Jeesuksen rukouksen siitä, että kaikki, jotka uskovat häneen, olisivat yhtä, niin kuin hän ja Isä olivat yhtä. On puhuttu paljon ykseydestä ja yritetty yhteiskristillisyyttä ja suvaitsevaisuutta, mutta tilanne ei ole muuttunut paremmaksi.

Israel sai lain avukseen tähän aarniometsään. Se koitui heille valtavaksi avuksi, niin että villieläimet pysyivät loitolla – synnin jarruttamiseksi. Laki pystyi rankaisemaan syntiä, kun se tuli esiin tekona, mutta he eivät voineet lain kautta päästä lepoon synnistä. Laki oli lihaan nähden voimaton.

Mutta se, mikä oli laille mahdotonta, ”sen teki Jumala. Hän lähetti oman Poikansa syntisen lihan hahmossa ja synnin tähden ja tuomitsi synnin lihassa.” Room. 8:3. Vasta silloin aarniometsässä olevat ihmiset saivat todellisen avun. Jumala johdatti Poikansa ulos aarniometsästä, ja hän oli kuuliainen. Kun siis on kirjoitettu siitä, mitä Jeesus oppi lihansa päivinä, sanotaan: ”…hän oppi kuuliaisuuden siitä, mitä kärsi.” Hepr. 5:7-9.

Uskovat odottavat yleensä siunausta – jotain erityistä, mikä tulee heidän osakseen – jotta he pääsisivät pois aarniometsästä. He odottavat poistempausta, jollaisen Filippos sai kokea (Apt. 8:39). Ei, meidän on kuljettava tie, niin kuin Jeesus sanoi: Joka päivä otettava ristimme ja kiellettävä itsemme, ja otettava aseeksemme sama mieli, ”sillä se, joka on kärsinyt lihassa, on lakannut synnistä.” 1. Piet. 4:1-2.

Ulospääsy

Jeesus ei ole kulkenut tietä puolestamme, vaan hän on vihkinyt sen meille. Jeesus uhrasi itsensä iankaikkisen Hengen kautta. Saman Hengen kautta kastettiin 120 saliin kokoontunutta opetuslasta, ja meidät kastetaan samalla Hengellä Kristuksen ruumiin jäseniksi (Apt. 2:1-4; 1. Kor. 12:13). Tällä Hengellä voimme kuolettaa ruumiin teot. Kuolettaa ne! Ristiinnaulita lihan himoineen ja haluineen. Silloin syntyy lepo. Tätä kutsutaan Jeesuksen kuolemaksi, jota me aina kannamme ruumiissamme. Tämä kuolema tekee lopun lihan synnistä – aarniometsän eläimistä – ja Kristuksen hyveet tulevat esiin ruumiistamme.

Silloin olemme löytäneet tien pois aarniometsästä, ja ensimmäiset kristityt olivat niin innoissaan uudesta ja elävästä tiestä ja puhuivat siitä hyvin paljon, niin että julistus tuli vain ilmaistuksi näillä sanoilla: ”Herran tie”, ”pelastuksen tie”, tai ”Jumalan tie”. Hengen on johdettava meitä tällä tiellä. Se onnistuu vain olemalla kuuliainen.

Elämä on todella kuninkaallista kuolevaisessa lihassa, jossa ei asu mitään hyvää. Elämme Jeesuksen elämää jumalattomien ihmisten joukossa. Niin teki Jeesus, ja hän on antanut meille tämän lupauksen: ”Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istuutunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.” Ilm. 3:21.

Tämä on mukailtu versio artikkelista ”Veien” (Tie), joka on julkaistu BCC:n ”Skjulte Skatter” -lehdessä maaliskuussa 1961.

© Copyright Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag