Miksi hyvien töiden tekeminen ei automaattisesti miellytä Jumalaa?

Oikea tapa, jolla meidän tulee palvella.

Hiljattain sain tilaisuuden auttaa eräässä työssä paikallisseurakunnassamme. Olen liikuntarajoitteinen ja siksi on paljon sellaisia töitä, mitä en voi tehdä, niin se että löytyy tehtävä, jonka voin tehdä ja osallistua Jumalan työhön tekemällä jotain hyvää toisille, oli jotain erityistä, ja olin vilpittömän iloinen voidessani tehdä sen.

Ainakin se näytti aluksi siltä. Kun aloin tehdä työtä, ihmiset eivät reagoineetkaan niin kuin odotin, ja työn tekeminen kesti kauemmin ja vaati enemmän energiaa kuin olin odottanut.

Seurauksena oli luonnollisestikin stressi. Turhaannuin, koska toisten puutteet estivät minua tekemästä hyvää jälkeä.

Mitä muuta olisin voinut tehdä?

Tiesin, että turhautuminen ja kärsimättömyys eivät olleet oikeaa reagoimista. Mutta mitä muuta olisin voinut tehdä? Mietin sitä. Ehkäpä muut olivat hyvin kiireisiä, ehkä heillä oli aivan liian paljon töitä, ehkä heillä oli hyvät perustelut. Tällä logiikalla tietty rauha palasi mieleeni. Mutta se ei oikeastaan ratkaissut mitään; se vain lukitsi tilanteen, joka oli valmis kiehumaan yli seuraavasta stressitekijästä – seuraavan kerran, kun asiat eivät menisi oman suunnitelmani mukaan.

Tein töitä projektissa yhdessä nuoremman veljeni kanssa. Olemme kasvaneet yhdessä ja tunnen hänen heikkoutensa yhtä hyvin kuin omani. Tiedän, että hän turhautuu yhtä helposti kuin minä, kun ihmiset eivät tee sitä mitä heidän pitäisi.

Mutta en nähnyt hänessä turhautumista, kun teimme työtä. En nähnyt myöskään ärtymystä tai kärsimättömyyttä. Sen sijaan näin hänessä rauhan. Ei niin että hän olisi vetäytynyt tai ollut tekemättä mitään, vaan sellaisen aktiivisen rauhan, joka sai asiat tehtyä ilman häiriötä. Hänen suhtautumisensa seuraukset olivat paljon paremmat kuin minun. Hänessä ei ollut turhautumisen makua. Ei mitään vaatimusta tai toisten painostamista. Vain että työ saadaan tehtyä parhaalla tavalla.

En nähnyt mitään turhautumista, kun teimme työtä. En nähnyt myöskään ärtymystä tai kärsimättömyyttä.

Ajattelin Kol. 3:23:ta, kun katsoin häntä: «Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne niin kuin Herralle eikä ihmisille.»

Asioiden tekeminen niin, että se miellyttää Jumalaa

Tämän pikkuveljeni teki. Vaikka teimme aivan samoja töitä, minun tavoitteeni oli vain saada työ tehtyä valmiiksi. Mutta hänen päämäänsä oli tehdä se siten, että se miellyttäisi Jumalaa. Hän ei suostunut olemaan samaa mieltä ärsyyntymisajatusten kanssa, vaan oli sen sijaan kärsivällinen. Hän ei seurannut luonnollisia taipumuksiaan, niin että olisi vaivannut ihmisiä ja kertonut heille, että he eivät tehneet asioita tarpeeksi hyvin. Sen sijaan hän puhui heille kunnioittavasti ja kiitollisena. Hän huolehti siitä, että hänen käyttäytymisensä oli oikeaa Jumalan edessä, ja kaikki muu loksahti paikoilleen.

Tehtävien tekeminen ajallaan miellyttää ihmisiä – ja monet heistä eivät edes halua tietää, kuinka kärsimätön olen ollut. Mutta tehtävä, joka on tehty turhautuneena ja kärsimättömänä, ei voi miellyttää Jumalaa.

Vaatimukseni, ylpeyteni ja haluni saada tunnustusta aiheuttivat levottomuuteni. Ongelmana eivät olleet "ne toiset". On totta, että "ne toiset" antoivat minulle tilaisuuden ärsyyntyä ja turhautua, mutta riippui täysin minusta, miten toimin sen mahdollisuuden kanssa.

Voin luopua itsekkäästä ajattelutavastani ja sen sijaan seurata Jeesusta – voin muuttaa suhtautumistani, niin että se, mitä teen ei vain näytä hyvältä ulospäin, vaan miellyttää todella Jumalaa.

Onko se todella mahdollista. Ehdottomasti. Tiedän sen, koska olen nähnyt sen nuoremmassa veljessäni.

Ja Jumalan armosta se myös tulee todellisuudeksi minun elämässäni.