Miksi en rukoile, että minusta tulisi kärsivällinen äiti

Aivan ensimmäisen lapseni syntymästä lähtien olen halunnut olla kärsivällinen ja hyvä äiti. Haluan, että lapseni voivat kasvaa turvallisessa, rakkaudellisessa ilmapiirissä, jossa he tuntevat voivansa olla oma itsensä ja olla silti rakastettuja. Mutta minun oli valtavan vaikea olla kärsivällinen lasteni kanssa, kunnes eräänä iltana näin ”kärsivällisen äidin” ominaisuuden aivan uudessa valossa. Tuon illan jälkeen en ole rukoillut, että olisin kärsivällinen lasteni suhteen.

Mitä tein väärin?

Oli tavallinen ilta laittaessani lapsia nukkumaan. Olin väsyneempi kuin yleensä, päätäni särki, enkä jaksanut odottaa lasten nukahtamista, jolloin saisin vähän rentoutua.

Suoritimme iltarutiinit kuten kirjojen lukeminen, hampaiden pesu, rukoukset ja halaukset, mutta olin sisäisesti hyvin ärtynyt. Rukoilin yhä uudestaan, että olisin kärsivällinen lasteni suhteen.

Illan päättyessä häpesin käytöstäni. Lapset itkivät sen vuoksi, miten olin puhunut heille, enkä todellakaan ollut ollut sellainen äiti, joka halusin olla.

Rukoilin ja kysyin Jumalalta, mitä tein väärin ja miksi en pystynyt olemaan kärsivällinen ja hyvä lapsiani kohtaan, riippumatta siitä, kuinka väsynyt olin. Kerroin Jumalalle aivan tarkoin,  miten uupunut olin, ja kerroin yksityiskohtaisesti kaikki tarpeeni äitinä. Silloin ymmärsin täysin selvästi, että ärtyneisyyteni syynä oli itsekkyys – olin tuntenut, ettei omista tarpeistani pidettäisi huolta.

Samalla hetkellä Jumala teki minulle valtavan selväksi, että olin valtavan itsekäs ja että rukoilin väärää asiaa. Raamatussa sanotaan: ”Älköön kukaan etsikö omaa etuaan vaan toisen.” 1. Kor. 10:24, ja 1. Kor. 13:5: ssä sanotaan, että rakkaus ei etsi omaa etuaan. Ymmärsin, että sen sijaan, että olisin ollut kiinnostunut siitä, mikä oli parasta lapsilleni, rukoilin kärsivällisyyttä suoriutuakseni lasten käytöksestä, joka sotki minun suunnitelmani. Yritin olla juuri tarpeeksi kärsivällinen, jotta selviytyisin iltarutiineista, niin että voisin ottaa rennosti, sen sijaan, että olisin keskittynyt lapsiin ja heidän tarpeisiinsa ja olisin näyttänyt heille, miten tärkeitä ja rakkaita he ovat minulle.

Tämä löytö muutti koko elämäni.

Mitä Herra vaatii sinulta?

Vähän aikaa tuon illan jälkeen rukoilin Jumalaa antamaan minulle raamatunlauseen, joka vahvistaisi ja ohjaisi minua äitinä. Tartuin puhelimeeni etsiäkseni ”sattumanvaraista raamatunjaetta”. Sain seuraavan: ”Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä on hyvää. Mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä on oikein, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” Miika 6:8.

Tämä raamatunjae on ollut opastajani. Kohtelenko lapsiani oikein vai odotanko heiltä enemmän ollessani väsynyt tai kun en ole täysin kunnossa? Osoitanko rakkautta siinä mitä teen? Ja tarvitsenko jatkuvaa apua ja armoa Jumalalta päivän mittaan?

En enää rukoile itselleni kärsivällisyyttä, joka riippuu siitä, miten lapset käyttäytyvät. Sen sijaan rukoilen, että Jumala auttaaa minua osoittamaan rakkautta ja tekemään sen, mikä on parasta lapsilleni. Olen kokenut, että tällä tavoin rukoileminen on täysin muuttanut sen, miten näen asiat. Tärkeintä ei ole se, miten lapseni käyttäytyvät, jotta se sopisi minun agendaani tai minun tarpeisiini, ja että minun on oltava ”kärsivällinen” siitä huoliomatta, että asiat eivät suju suunnitellusti. Kysymys on sen sijaan siitä, että minä voin osoittaa heille sitä rakkautta ja hyvyyttä, jota he kunakin hetkenä tarvitsevat.

Voin olla se äiti, joka haluan olla

»Parasta perheelleni» voi päivän mittaan olla se, että varaan aikaa hiukan itselleni, niin että minulla on riittävästi energiaa päivän tehtäviin. Ehkä se vaatii sen suunnittelemista, että lapseni voivat leikkiä toisten kanssa, jolloin minulla voi olla sosiaalista kanssakäymistä toisten äitien kanssa, koska tarvitsen sitäkin. Joskus toiste minun on peruttava asioita, jotka väsyttäisivät minut ja sen sijaan minun on lähdettävä lasten kanssa retkelle metsään. Silloin he voivat käyttää energiaansa, ja minä saan tilaisuuden ladata akkujani.

Joka päivä opin jotain, mikä toimii tai ei toimi perheelleni. Tärkeintä minulle on kuunnella sydämessäni olevaa pientä ääntä, joka ohjaa minua erilaisissa tilanteissa. Kun vaellan nöyrästi Jumalani edessä, ja pyrin osoittamaan rakkautta oman edun etsimisen sijaan, niin voin olla se hyvä ja rakastava äiti, joka haluan olla.

«Mutta mitä teihin tulee, se voitelu, jonka saitte häneltä, pysyy teissä, ettekä te ole kenenkään opetuksen tarpeessa. Hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, ja se opetus on totta eikä valhetta. Niin kuin se on teitä opettanut, niin pysykää hänessä.» 1. Joh. 2:27.

Tämä ei ole minulle stressi. Minusta on valtavan rauhoittavaa tietää, että Jumala voi puhua kanssani, ehkä siitä, että minun on pantava jokin tehtävä syrjään ja keskityttävä lapseeni, pyydettävä lapseltani anteeksi  jostakin, mitä olen sanonut tai tehnyt, tai että voin solmia siteitä kaikkiin lapsiini huomioiden itse kunkin ainutlaatuisen persoonallisuuden, niin että he voivat kasvaa sellaisessa lapsuudessa ja sellaisissa lapsuudenmuistoissa, jotka haluan heille antaa.