Liitto ja lupaukset: Miksi kuuliaisuus on suunnattoman kannatta vaa

Liitto ja lupaukset: Miksi kuuliaisuus on suunnattoman kannatta vaa

Kun teet liiton Jumalan kanssa, niin kuin Jeesus teki ollessaan ihmisenä maan päällä - silloin saat valtavat lupaukset elämääsi!

3 Minuuttia ·

Liitto ja lupaukset: Miksi kuuliaisuus on enemmän kuin kannattavaa?

”Muistakaa sen vuoksi…, että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta, osattomia lupauksen liitoista, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa.” Ef. 2:12.

Israel oli liitossa Jumalan kanssa, ja tämä liitto antoi heille monia ihania lupauksia. Mutta jos he rikkoivat liiton, heitä kohtasi rangaistus – kuritus. Jumala oli antanut heille Siinain vuoren juurella joukon käskyjä pidettäviksi.

Uudenlainen liitto perustettiin

Jeesus syntyi ihmissukuun, ja hän sanoo maailmaan tullessaan: "Uhria ja lahjaa sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit. Polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mieltynyt. Silloin minä sanoin: katso, minä olen tullut - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi, Jumala." Hepr. 10:5-7.

Tämä oli se liitto, jonka Jeesus teki Isänsä kanssa. Tarkoitus ei ollut ainoastaan noudattaa joitakin käskyjä, vaan tehdä Isän tahto. Siinä ei ollut mitään rajoja. Oppiakseen kuuliaisuuden hänen piti itse uhrata itsensä (Hepr. 5:8; Hepr. 9:14). Hänen piti luopua omasta tahdostaan – hänen piti kuolla toteuttaakseen Isän tahdon (Joh. 6:38). Ja iankaikkisen liiton veren perusteella Jumala nosti lampaiden suuren paimenen, Herramme Jeesuksen, ylös kuolleista (Hepr. 13:20). Tämän liiton lupaukset ovat paljon suuremmat kuin vanhan liiton lupaukset.

Tätä uutta liittoa Jumala ei voinut tehdä kokonaisen kansan kanssa, vaan Jeesus sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni. Minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” Joh. 10:27. Tämä ei koske ainoastaan juutalaisia, vaan Kristuksen evankeliumin julistuksen kautta nämä lampaat kootaan kaikista kansoista ja maista. Jeesus sanoi: ”ja he seuraavat minua”. He käyvät ssamaan liittoon kuin Jeesus. Kaste on todistus siitä. ”Vai ettekö tiedä, että meidät kaikki, jotka on kastettu Kristukseen Jeesukseen, on kastettu hänen kuolemaansa?” Room. 6:3-5. Tämä on oman tahtomme kuolema, niin että voimme vaeltaa uudessa elämässä – Isän tahdon mukaan, niin kuin Jeesus. Silloin Jeesuksesta tulee paimenemme, ja tulemme osallisiksi samasta liiton verestä, joka antaa meille myös oikeuden ylösnousemukseen kuolleista. Silloin meidät temmataan ylös, jolloin tulemme kohtaamaan Jeesuksen pilvissä (1. Tess. 4:16-17).

Liiton lupaukset

Jos olemme uskollisia liitossa, kaikki liiton lupaukset toteutuvat meissä – meillä on oikeus niihin. Lukiessasi niistä sydämesi tulee palavaksi, kun jos uskot. Ensiksikin sinun ei enää tarvitse olla huolissasi maallisista. Ne annetaan sinulle, kun teet Jumalan tahdon (Matt. 6:31-34). Sitten tulet osalliseksi jumalallisesta luonnosta ja pakenet kaikkea maailmassa vallitsevaa turmelusta (2. Piet. 1:4). Sinusta tulee Jumalan perillinen ja tulet kirkastetuksi Jeesuksen kanssa (Room. 8:17). Saat istua valtaistuimella hänen kanssaan, niin kuin hän on istuutunut Isänsä kanssa tämän valtaistuimelle (Ilm. 3:21). Näin voimme jatkaa. "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.” 1. Kor. 2:9.

Ne, jotka rakastavat häntä, pitävät hänen käskynsä (Joh. 14:15). He ovat uskollisia liitossa, niin kuin lampaiden suuri paimen, ja he saavat elää hänen kanssaan kirkkaudessa (2. Tim. 2:11-12).

 

Artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran otsikolla "Pakten og løftene" "Skjulte Skatter"- lehdessä syyskuussa 1964. ©Copyright Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag | ActiveChristianity

Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.