Lepo Jumalassa

”Sen sijaan me, jotka tulimme uskoon, pääsemme lepoon.” Hepr. 4:3.

Uskomalla voimme täysin, kaikissa asioissa, heittäytyä Jumalan käsivarsille. Heitämme hänen päälleen kaiken pelon, epäilyksen, murehtimisen ja murheet, sillä hän pitää meistä huolen. Siten saamme siunatun levon.

Tulemme siihen, että voimme sanoa Daavidin lailla: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu” (Ps. 23). Kun meidän tilanteemme on tämä, hän johdattaa meidät vihreille niityille ja tyynten vetten äärelle. Siellä voimme ottaa vastaan ravintoa, siellä voi sielumme saada helpotusta ja vahvistusta. Tässä hiljaisuudessa Jumala saa jatkaa työtään meissä. Hän opettaa meille teitään.

Hän opettaa meille, kuinka meidän tulee toimia kaikissa elämän olosuhteissa. Ollessamme täynnä lepoa ja hengellistä voimaa hän johtaa meitä eteenpäin vanhurskauden poluilla. Tämän vaelluksen aikana hänestä tulee paimenemme, ja meistä hänen lampaitaan. Tulemme riippuvaisiksi hänestä kaikissa asioissa. Hän varjelee meitä. Hän ohjaa ja johtaa askeleemme elämän läpi. Sitä mukaa, kuin opimme tuntemaan hänet sellaisena, jolla on huolenpitoa meistä, jätämme itsemme yhä enemmän hänen haltuunsa, ja voimme tuntea, että lepo lisääntyy meissä samassa määrin.

Jumalan kädessä

Meidän ei tarvitse olla peloissamme minkään tekojemme seurauksista. Meidät on jätetty hänen käteensä, ja tiedämme, että saamme niittää, kun sen aika koittaa.

Täysi lepo on vain sellaisella, jolla on katkeamaton voittoelämä. Vasta sitten, kun olemme voittaneet, ja kuolettaneet ja nujertaneet sen, minkä vallassa olimme; vasta sitten saamme levon.  Vähitellen voimme saada levon sekä vihasta, kateudesta, hallitsemisen halusta että kaikesta muustakin, mikä voi häiritä meidän hengenyhteyttämme Jumalan kanssa. Tästä syntyy siunattu lepo. Voimme kuitenkin saavuttaa sen ainoastaan yhdellä tiellä. Tie on sama, jonka Jeesus kulki, niin myös Paavali ja kaikki pyhät kaikkina aikoina, ja se on itsensä kieltämisen ja ristin tie.

Tämä on ote artikkelista, joka on julkaistu BCC:n ”Skjulte Skatter”- lehdessä, helmikuussa 1931