Leipää vai kiviä?

Rukoiltuamme koemme toisinaan, ettemme saa sitä, mitä pyysimme. Antaako Jumala meille todellakin kiviä, kun pyydämme leipää?

Kirjoittanut Maggie Pope
Leipää vai kiviä?

Useita vuosia sitten rukoilin voimakkaasti erään henkilön puolesta, josta pidin kovasti. Siinä ei käynyt niin kuin olin toivonut tai rukoillut tai odottanut. Tehdäkseni pitkän jutun lyhyeksi, olin erittäin vihainen Jumalalle, ja raivosin aika lailla hänelle sekä nyrkein että kyynelin, jotka valuivat poskiani pitkin. Olin rukoillut niin pitkään, ja uskoin kaiken menevän hyvin. Olin niin vihainen lopputuloksesta, että koin Jumalan pettäneen minut. Luulen, että syytin häntä julmaksi. Siteerasin jopa lukuja ja jakeita hänelle, näyttääkseni, ettei hän ollut pitänyt lupauksiaan. Osa minusta ymmärsi, ettei tämä ollut oikea tapa toimia, mutta en kyennyt hallitsemaan tunteitani.

Sitten joitakin kuukausia myöhemmin minua pyydettiin rukoilemaan erään toisen henkilön puolesta, minkä sitten teinkin. Rukoilin pienin tauoin läpi koko yön; se oli pitkä yö. Rukoukseni eivät kuitenkaan näkyvästi vaikuttaneet lainkaan tilanteeseen.

Tällä kerralla en kokenut, että syy oli Jumalan – syy oli minun. Oliko rukouksissani, uskossani tai  elämässäni jotain vikaa? Jostain syystä Jumala ei kuullut rukouksiani. Ehkä Jumala ei pitänyt minusta niin paljon. Ja kuitenkin uskoin eläväni opetuslapsen elämää. Uskoin, että minulla on elävä usko. Miksi sitten oli niin, että rukoiltuani sain kiviä enkä leipää, niin kuin minulle oli luvattu?

Jumala antaa vain leipää

”Niinpä minä sanon teille: Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Kuka teistä on sellainen isä, joka pojan pyytäessä leipää, antaa hänelle kiven? …Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat.” Luuk. 11:9-13 norj.

Minun täytyi siis ajatella, kuinka voisin yhdistää henkilökohtaiset kokemukseni – koin että olin saanut kiviä – mutta oli eräs tosiasia, jonka sisimmässäni tiesin olevan totta, koska se on kirjoitettu Jumalan sanassa, nimittäin: Jumala antaa vain leipää; hän ei koskaan anna kiviä.

Miksi Jumala ei sitten kuullut rukouksiani, niin kuin olin odottanut?

Kun oli kysymys henkilöistä, joiden puolesta olin rukoillut, en ollut ajatellut erityisesti prosessia, jonka läpi Jumala halusi heidän menevän. On totta, että opimme tulemaan lähemmäksi Jumalaa, kun kärsimme. Kun katselen taaksepäin kaikkein vakavimpia elämäni koetuksia, voin käsi sydämellä sanoa, että olen kiitollinen siitä, että sain ne, enkä haluaisi mistään hinnasta olla jäänyt ilman niitä. Opin enemmän itsestäni ja Jumalan hyvyydestä, kun kärsin, sen sijaan, että asiat olisivat menneet silmin nähden hyvin.

Kun huudan Jumalan puoleen koetuksessa, hän vastaa minulle sanallaan. Tämä sana tekee polun suoraksi jaloilleni ja valaisee sen. Sana ei poista kärsimyksiä, mutta jos noudatan tätä sanaa täydessä luottamuksessa Jumalaan ja kuoletan oman tahtoni näissä olosuhteissa, saan voimaa Hengeltä kantaa, lohduttaa, iloita, toivoa, olla pitkämielinen ja lempeä.

Koetuksissa saamme tämän ravinnon; saamme pääsyn tähän uuteen elämään. Tätä hengellistä ruokaa voidaan ehdottomasti kuvata leiväksi.

Kuinka minun on rukoiltava?

Voin rukoilla niiden ihmisten puolesta, joista pidän, että he saisivat voimaa ja uskoa koetuksissaan. Voin rukoilla, että he toimisivat jumalallisella tavalla ja pääsisivät vapaiksi omasta luonnostaan ollessaan paineen alla ja murheellisia koetuksissaan.

Jotkut inhimillisen luontomme piirteet voivat olla salassa. Kunnianhimo voidaan esim. paljastaa tai torjua voimallisesti; samoin voidaan tehdä kateuden, levottomuuden, katkeruuden, kaunan, vähäisen uskon ja muiden ominaisuuksien suhteen. Kuinka paljon parempi onkaan saada voimaa ja perehtyneisyyttä henkeemme, eikä vain saada muutosta maallisiin olosuhteisiimme.

Sen sijaan, että rukoilen Jumalaa puuttumaan asiaan ja poistamaan tuntemieni ihmisten koetuksia, minun täytyy itse oppia auttamaan heidän kuormiensa ja kärsimystensä kantamisessa. Minun on opittava lohduttamaan ja antamaan neuvoja, jakamaan tuska ja rakentamaan ihmisiä heidän uskossaan. Tämä on työntekoa, ja se voi olla tuskallista.

Kun Jeesus rukoili, että koetus ”jos mahdollista” voitaisiin ottaa pois häneltä, hän ei halunnut tulla ristiinnaulituksi, mutta kaikkien omien tunteiden edelle meni yksi ainoa määräävämpi tosiasia – hän halusi tehdä Jumalan tahdon hyväksyen kärsimyksen, joka hänen piti kohdata.

Kun siis Jumala ei kuule rukouksiamme meidän itsemme tai toisten suhteen sillä tavalla kuin toivomme hänen tekevän; kun hän ei vapauta ihmisiä heidän kärsimyksistään ja koetuksistaan tai kivustaan tai sydänsurustaan tai ei tee  niin, että kaikki menee ”hyvin”, olen huomannut jotain…

Meille tarjotaan leipää, ei kiviä.

Miten kävi niiden kahden henkilön, joita epätoivoisesti yritin vapauttaa heidän koetuksistaan? Joidenkin sydänsurujen ja taistelujen jälkeen kummankin usko ja luottamus Jumalaan oli voimakkaampi kuin koskaan aikaisemmin.

Lataa ilmaiseksi e-kirja

Niin suuri pelastus

Kirjoittanut Sigurd Bratlie

Apostoli, joka kirjoitti Hebrealaiskirjeen, kutsuu sitä «kehotuksen sanaksi». Tämän kirjan tarkoitus on vahvistaa ja laajentaa kehotusta ja luoda uskoa ja pelastusta kaikille, joilla on taivaallinen kutsumus. Kaikki, jotka seuraavat Hebrealaiskirjeen kehotuksia, voivat saavuttaa tämän suuren pelastuksen.