Kymmenen asiaa, jotka syöpä minulle opetti

Olin 46-vuotias kahdeksan lapsen isä, kun minulla diagnosoitiin syöpä ruokatorvessa; yksi pahimmista syöpätyypeistä USA:ssa eloonjäämistilastojen perusteella. Hetkessä elämäni kääntyi ylösalaisin.

Tätä edeltävinä kuukausina kaikki oli mennyt valtavan hyvin. Olin juuri muutama kuukausi aikaisemmin suorittanut maisterintutkinnon, ja sen seurauksena sain paremman viran sairaalassa, jossa työskentelin, ja ansaitsin myös paremmin. Olimme saaneet vaimoni kanssa juuri kahdeksannen lapsemme – valtavan suloisen pienen poikalapsen. Olin aktiivinen seurakunnassa voimieni mukaan. Kaiken kaikkiaan elimme kiireistä elämää, mutta myös hyvin antoisaa sellaista, enkä olisi osannut toivoa muuta.

Sitten maaliskuussa 2007 aloin huomata erilaisia oireita, kuten ongelmia nielemisessä ja nikottelua. Se oli hyvin outoa, mutta elämän vauhdissa siihen aikaan (aina 100 km/h) en pystynyt jarruttamaan miettiäkseni sellaisia asioita. Mutta oireet pahenivat: kokonaiseen viikkoon en syönyt lähes mitään, mutta tunsin itseni täysin kylläiseksi, aivan kuin olisin juuri syönyt valtavan jouluaterian. Tilasin ajan lääkärilleni, ja pian minulla diagnosoitiin kolmannen asteen ruokatorven syöpä.

Osottautui, että tällä oudolla, pelottavalla sairaudella oli minulle paljon opetettavaa.

Kontrolli? Se on harhakuvitelma

Ensimmäinen läksy oli yhteydessä elämän hallintaan. Silmänräpäyksessä kävi valtavan selväksi, että on täydellistä harhakuvitelmaa, että meillä olisi hallinta omasta elämästämme. Sitä meillä ei ole. Yhdessä minuutissa elämäni oli kääntynyt ylösalaisin  tavalla, joka oli järkyttävä. Perheessäni ei ollut mitään syöpähistoriaa, ja syöpä oli jotain minkä muut saivat – en minä. Oli kuin elämäni olisi mennyt vasemmalle, ja nyt Jumala oli pienellä kädenliikkeellä muuttanut kurssin oikealle. Se oli 180 asteen käännös, ja se oli Jumalan tahto.

Kuinka pitkään "savu" kestää?

Seuraavana oli itse kuolema. Se oli toinen läksy. Me olemme oikeastaan valtavan heikkoja, jopa vahvimmat meistä; ja Jaak. 4:14:ssä lukee, että elämämme on kuin savu. Niin, heti diagnoosin saatuani tunsin kuin olisin leijunut taivaan ja maan välillä; olin edelleen elävien maassa, mutta en ollut enää osa näistä ihmisistä, koska kuolema seurasi kannoillani. Opin, että elämä on lyhyt, valtavan lyhyt, ja jokainen päivä tulee käyttää Herralle.

«Ei paljoa»:onko tämä todella kaikki, mihin olen tullut?

Kolmas läksy oli melko herättävä. Kun tunnet olevasi iankaikkisuuden rajalla, muistuu elämä mieleesi selvinä yksityiskohtina. Minulle tuli selväksi, että ainut millä oli merkitystä Jumalalle, oli se elämä, mihin olin tullut Kristuksessa siihen mennessä. Se ei merkinnyt mitään, mitä muut ajattelivat minusta tai mitä olin tehnyt tai kuinka paljon rahaa olin ansainnut, eikä edes kaikki se hyvä, mitä olin tehnyt. Hän halusi vain yhtä asiaa, ja ainoastaan yhtä: Kristuksen elämää minussa, sitä että tulisin Jeesuksen kaltaiseksi ja saisin hänen hyveitään. Kysyin itseltäni: kuinka paljon olin saavuttanut tähän mennessä? Ja vastaus oli: en paljoakaan. Se oli valtavan hyvä tuomio, joka sai minut vakavaksi, ja siitä tuli minulle todellinen herättäjä.

Vain rukouksen kautta

Viikkoa myöhemmin päädyin suureen hätäleikkaukseen syövän poistamiseksi. Osoittautui, että minulla oli sitruunan kokoinen kasvain vatsan yläosassa. Kun makasin sairaalassa, minulle kerrottiin, että todennäköisyys, että eläisin viiden vuoden kuluttua, oli noin viisitoista prosenttia – ja se mahdollisuus oli, jos kävisin läpi rankimmat solumyrkky- ja säteilykäsittelyt, mitä on olemassa. Minulle tuli heti selväksi, että mikäli selviäisin, se tapahtuisi rukouksen kautta. Se oli minun neljäs läksyni: rukouksen voima. Rukouksen voimaa ei tule koskaan aliarvioida. Se voi saada ihmeitä aikaan.

Elämässä ei ole kyse vain minusta

Oli myös selvää, että minun tuli käydä läpi nämä käsittelyt, oli se miten vaikeaa ja rankkaa tahansa. Kun makasin siellä, tunsin että koska minulla oli vaimo ja kahdeksan lasta, niin tässä ei ollut kyse vain minusta. Niin; minun, joka tuskin koskaan elämässäni olin sairastanut, piti hyväksyä käsittelyt, jotka veivät minut kuoleman porteille ja takaisin, ja se ei oikeastaan ollut minua itseäni, vaan toisia varten. Elämässä ei ole kyse vain minusta. Se oli minun viides läksyni.

Minua rakastetaan

Kuudes läksy koski sitä, kuinka paljon perheeni ja seurakunnan jäsenet minua rakastivat. Usein on niin, että rakastamme toisiamme, mutta emme ole niin kykeneviä ilmaisemaan sitä. Kuitenkin minun tilanteessani monet ihmiset osoittivat sen, että he rakastavat minua – sekä sanoin että teoin. Sain monia hyviä kortteja ja sähköposteja ja elämääluovia sanoja, ja monet auttoivat perhettäni käytännön asioissa. Uskomatonta kyllä, kun käsittelyt etenivät ja minä tulin heikommaksi ja heikommaksi, saattoivat kristityt ihmiset, Jumalan sanasta käsin puhua juuri niitä Jumalan sanoja, joita tarvitsin; ja tämä auttoi minua eteenpäin. En tiedä, miten he tunsivat sen, mitä minä tarvitsin. Usein se oli vain kommentti lyhyen keskustelun aikana, ja juuri oikea rohkaisu. He eivät ehkä itse tienneet, mikä vaikutua heillä oli, mutta minulle se oli valtavaa.

Jos Jumala haluaa sinun hidastavan vauhtia, hän pystyy kyllä tekemään sen

Sitten minun tuli oppia antautumaan Jumalan tahtoon elämäni suhteen, mikä oli läksy numero seitsemän. Mieleeni tuli, että Jumala halusi minut sairasvuoteelle 46-vuotiaana, ja siellä minun tulisi olla niin pitkään kuin hän halusi. Joka päivä minulta otettiin pois yksi letkuista (minulla oli kahdeksan letkua leikkauksen jälkeen eri puolilla ruumista), yksi toisensa jälkeen, kunnes oli vapaa niistä. Tilanteessani olisin voinut potkia ja puhaltaa savua korvistani, mutta Jumala halusi toteuttaa tahtonsa minussa. Antautuminen Jumalan suunnitelmaan elämässäni oli paljon parempi vaihtoehto. Niin, että vaikka ei ollutkaan niin mukavaa maata sairasvuoteella, saatoin olla onnellinen siellä. Ja kun Jumala tahtoisi, että pääsisin sieltä pois, silloin se tapahtuisi; ei ennen sitä.

"Alaotsikko" tälle läksylle numero seitsemän on seuraava: Jos Jumala haluaa hidastaa vauhtiasi, hän voi tehdä sen. Olen aina ollut A-tyypin persoonallisuus: toimelias, määrätietoinen ja energinen, ehkä liiankin paljon. Kun Jumala haluaa, että sinä saat aikaa miettiä, voi hän tehdä sinut sairaaksi. Ja niin minä siis sain aikaa ajatella, valtavan paljon aikaa.

«Paras» –ei aina niin ilmeinen

Sitten läksy numero kahdeksan: kaikki yhdessa vaikuttaa parhaaksemme, kuten Paavali kirjoittaa Room. 8: 28:ssa. Ennen syöpää olisin luultavasti sanonut, että parasta minulle olisi tienata enemmän rahaa, tai omistaa enemmän aikaa perheelleni, tai saada enemmän unta (tavallista monen pienen lapsen kanssa). Syöpään sairastuminen ei ollut korkealla sillä listalla, minkä arvelin olevan "parasta" minulle. Mutta Jumala äärettömässä viisaudessaan tiesi, että parasta minulle oli tämä julma sairaus. Se sai minut vakavaksi sen suhteen, mistä elämässä oikeastaan on kysymys, ja se lähensi perhettäni ja sai yhteyden lujittumaan, niin että se oli tosiparhaakseni.

Koetukset? Kysymys on perspektiivistä

Läksy numero yhdeksän liittyi niihin moniin koetuksiin, joihin joudumme. Niin, ehkä meille on valtava koetus se, että rengas puhkeaa työmatkalla, tai että viikonloppuretkellä sataa, tai että lasi rikkoutuu iltapalalla. Nämä vaikuttvat valtavilta koetuksilta hetkellisesti, ja tietysti ne ovat koetuksia, mutta todellisuudessa ne eivät ole mitään, kun katselee elämää laajemmin. Kun olet sairasvuoteella ja taistelet elämästäsi; se on koetus. Kun oksennat tultuasi myrkytetyksi (sait juuri solumyrkkyjä ruumiiseesi), se on koetus. Läksyn numero yhdeksän voi kiteyttää yhteen sanaan: perspektiivi.

Minä elän

Lekse nummer ti er veldig enkel: det er godt å leve, uavhengig av om bilen er ødelagt, eller at taket lekker, eller at det faktisk ikke er noe tak der i det hele tatt ettersom det har blåst bort under en orkan. Jeg er bare takknemlig for å leve. Det er alt jeg trenger for å ha en fantastisk dag.Läksy numero kymmenen on valtavan yksinkertainen: on hyvä elää, riippumatta siitä, onko auto epäkunnossa tai vuotaako katto tai että kattoa ei ole olemassakaan, kun hurrikaani on heittänyt sen pois. Olen vain kiitollinen siitä, että saan elää. Se on kaikki mitä tarvitsen siihen, että minulla voi olla fantastinen päivä.

Gjennom livets forhold har Gud mye å lære oss, og det står skrevet at trengsler åpner våre ører (Job 36, 15). Mine ører ble åpnet ved denne krisesituasjonen. De var vidåpne, og selv om opplevelsen var vanskelig er jeg evig takknemlig for alle leksene jeg har lært.Elämän olosuhteiden kautta Jumalalla on paljon opetettavaa meille, ja on kirjoitettu, että ahdistukset avaavat meidän korvamme (Job 36: 15). Minun korvani avautuivat tämän kriisin kautta. Ne avautuivat täysin, ja vaikka kokemus oli vaikea, olen ikuisesti kiitollinen siitä läksystä, jonka olen oppinut.