Kuinka yksinäisyys menetti otteensa minusta

Teini-iässä olin kaikin tavoin hyvin aktiivinen. Pidin urheilusta, minulla oli aina jotain tekemistä ja olin innokkaana mukana seurakunnan toiminnassa. Tiesin rakastavani Jumalaa ja että halusin olla opetuslapsi, mutta kaiken tämän keskellä tunsin kuitenkin itseni hyvin yksinäiseksi.

Tunsin ettei minulla ollut ystäviä. Ajattelin usein; "Miksi minulla on näin? Kaikilla on ystävä, joka on aina paikalla, miksi Jumala ei anna minulle sellaista ystävää?" Koska usein olin hymy huulilla, kukaan ei tiennyt, että olin yksinäinen, vaikka minulla oli tyhjä tunne sisälläni.

Vähitellen huomasin, että itseluottamukseni oli laskenut, ja olin vaarallisen keskittynyt itseeni ja siihen, kuinka kauheaa elämäni oli. Rakensin sisäistä harmituksen muuria, joka teki minut sokeaksi kaikille tarpeille itseni ulkopuolella.

"Sinun tulee lopettaa itsellesi eläminen"

Eräänä viikonloppuna seurakunnan nuorisojoukko oli kokoontunut joihinkin aktiviteetteihin, ja olin vastahakoisesti lähtenyt joukon mukaan. Mutta ei mennyt kauankaan, kun huomasin istuvani yksin. Yksi vanhemmista nuorisovetäjistä, jonka tunsin ja josta pidin, näki murheen hymyni takana, ja hän istuutui vierelleni. Avasin oven sydämeeni ja kerroin hänelle, mikä teki minut niin murheelliseksi. Hän kuunteli tarkasti ja hymyili hieman, kun kerroin hänelle, että "Minulla ei ole ystäviä".

Hänen vastauksensa sattui minuun, ja ne sanat tulen aina muistamaan ja olemaan aina kiitollinen: "Lucy, sinun tulee lopettaa itsellesi eläminen ja antaa elämäsi toisille. Odota vain niin näet, miten onnelliseksi Jumala sinut tekee."

Sisimmässäni tiesin, että hän oli oikeassa; tiesin, että minun tuli muuttua, ei toisten. Jaak. 1:14:ssa on kirjoitettu, että kaikki tulevat kiusatuksi, kun himot ja halut heitä houkuttelevat. Se tarkoittaa, että ongelma on minussa; Minun omat himoni ja haluni, vaatimukseni ja tyytymättömyyden tunteeni aiheuttavat levottomuutta, ja sille tulee tehdä jotain, riippumatta siitä, kuinka toiset minua kohtelevat. Sinä iltana menin polvilleni ja rukoilin hartaasti Jumalaa. Rukoilin, että hän avaisi silmäni ja antaisi minulle halun auttaa ja siunata toisia, ja että hän tekisi minut onnelliseksi.

Voin rehellisesti sanoa, että elämäni ei ole ollut samanlaista sen jälkeen.

Tietoinen taistelu

Sen sijaan, että antaisin ajatusteni pyöriä ainoastaan itseni ja olosuhteideni ympärillä, päätin alkaa elää toisille. Ryhdyin tietoiseen taisteluun ajatuselämässäni yksinäisyyden, masennuksen ja itsesäälin ajatuksia vastaan, niin että sen sijaan rauha tulisi vallitsemaan sydämessäni. (Kol. 3:15) Joka kerta, kun negatiivinen ajatus tuli, asennoiduin niin, että suljin oven siltä, niin ettei sillä ollut mitään valtaa minuun.

Sen lisäksi, että taistelin näitä itsessäni olevia taipumuksia vastaan, tulin myös aktiiviseksi käytännön asioissa, joita saatoin tehdä. Olin rukoillut Jumalalta sinä iltana, että hän avaisi silmäni toisten tarpeille, ja juuri sen hän teki!

Vähitellen aloin nähdä ympärilläni ihmisiä, jotka tunsivat itsensä yksinäisiksi tai ulkopuolisiksi, ja jotka ehkä tarvitsivat minua ystäväksi tai sellaiseksi, joka voisi auttaa heitä. Käytin sitä, mitä minulla oli tehdäkseni hyvää pienissä, arkipäiväisissä asioissa toisille, esim. antamalla kyydin autossani, ostamalla jotain hyvää lapsille, joita tunsin, ja aina kun joku tuli ajatuksiini, niin rukoilin hänen puolestaan. Tein mitä pystyin, että toiset olisivat onnellisia, ja sen seurauksena tulin itse onnelliseksi.

Ilo ei välittömästi ilmestynyt, mutta se tuli ajan kanssa.

Uusi ajatustapa

Joidenkin viikkojen kuluttua, kun olin toteuttanut tätä, tulin kiireisen päivän iltaan ja huomasin, että en kertaakaan ollut antanut periksi itsesäälille tai heittänyt aikaa hukkaan omien ongelmieni pohtimiseen. Jumala oli muuttanut ajatustapani, ja olin todella alkanut huolehtia toisista. Niistä, joiden kanssa vietin aikaa ja joiden puolesta rukoilin, oli tullut ystäviäni, huomaamattani! Ja tämän vuoksi yksinäisyyden tunne oli hävinnyt, sillä ei enää ollut otetta minuun.

Nykyään tilanteeni on aivan erilainen. Ennen yritin epätoivoisesti saada ystäviä, ja itsesääli vei mieleni alas. Mutta kun lopetin keskittymisen itseeni ja aloin käyttää aikaani asioihin, joilla on oikeita arvoja, pystyin luomaan kestäviä ystävyyssuhteita niihin, jotka ovat ympärilläni. Jumala avasi silmäni asioille, joille olin ollut sokea, ja nyt ajatukseni eivät enää kulje rataa "minä, minulle ja minua".

Tämä ei tarkoita, että se olisi aina ollut "pelkkää ruusuilla tanssimista". Saatana on  tullut monta kertaa ja yrittänyt johtaa minut takaisin siihen pimeyteen, missä olin ollut. Mutta olen vastustanut häntä; olen huolehtinut ympärilläni olevista ihmisistä, ja ollut siunaus ja ystävä toisille. Olen pitänyt Jeesuksen sanan rakkaudesta silmieni edessä: "Kenelläkään ei ole suurempaa rakkautta, kuin hänellä, joka antaa henkensä ystäviensä edestä." Joh. 15:13.

Tämän johdosta hän on siunannut minua enemmän kuin voin kertoa. Minulla on aitoja, luotettavia ja uskollisia ystäviä, liian monia lueteltavaksi. He ovat ihmisiä, jotka ovat aina olleet lähelläni, mutta joita en ole kyennyt näkemään oman itsekkyyteni ja sumean näköni takia. Löysin heidät, kun lopetin keskittymisen itseeni!