Kuinka vaikeaa on olla kiltti?

Voiko kilttinä oleminen olla vaikeampaa, kuin luulisi?

Kun olin nuori, kävin hyvää koulua, asuin hyvällä alueella mukavassa kodissa. Elämäni oli turvallista ja onnellista. Aloin kymmenen vuoden ikäisenä laulaa paikallisen englantilaisen kirkon kuorossa, en siksi, että olisin kokenut tarvetta käydä kirkossa, vaan siksi, että siitä maksettiin.

Teini-iässä vaihdoin Englantilaisen kirkon Baptistiseurakuntaan, koska heillä oli nuorisoseura, missä pelattiin darttia ja pöytätennistä, ja heillä oli pikku purtavaa tarjolla. Heillä oli myös hartaushetki, johon piti osallistua, ennen kuin saimme kaakaota ja donitseja. Täällä kuulin Jeesuksen elämästä, kuinka hän kuoli pelastaakseen minut synneistäni.

Ilkeä äitiäni kohtaan

En itse asiassa ollut varma, oliko minulla joitain syntejä. En varastanut, petkuttanut tai valehdellut. Tein koululäksyni säännöllisesti ja hyvin. Käyttäydyin hyvin ihmisiä kohtaan. Pidin kuitenkin siitä ajatuksesta, että Jeesus oli siltani Jumalan luo, enkä tarvinnut pastoria välimieheksi. Niinpä aloin puhua Jeesuksen kanssa pienistä asioista; kun pelkäsin tai olin hämmentynyt, liikuttunut tai ärsyyntynyt.

Huomasin jotain.

En ollut kovin kiltti äitiäni kohtaan.

Jos  hän pyysi minua tekemään jotain, kieltäydyin. Jos hän ojensi minua, olin valtavan suulas ja lausuin kärkeviä kommentteja. Mutta nyt keskustelin Jeesuksen kanssa ja olin alkanut lukea asioista, joista hän puhui Uudessa Testamentissa. Hän sanoi:

”Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi." Matt. 12:37.

Sillä oli siis merkitystä, kuinka puhuin äidilleni kotona keittiössä! Sitä en ollut tiennyt aikaisemmin. ”Selvä” sanoin itselleni. ”Lopetan sen.”

Yritys olla hyvä

Kokeilu alkoi hyvin. Olin täynnä itseluottamusta ja minulla oli päämäärä. Jospa vain selviäisin yhden päivän haukkumatta äitiäni… voiko nyt yksi päivä olla niin vaikeaa? En edes ajatellut, että minun tarvitsisi pyytää apua – uskoin selviäväni yhdestä päivästä itse. Ryhdyin haasteeseen kuin monimutkaiseen matematiikan tehtävään: jatka yrittämistä, niin onnistut lopulta.

Päivä oli mennyt hyvin; olin tyytyväinen itseeni. Sinä iltana keitin itselleni kupin kuumaa teetä, otin kirjan esille ja aloin nousta ylös portaita. Juuri silloin äiti huusi keittiöstä pyytäen minua tiskaamaan astiat. Mutta minähän olin siivonnut pöydän; mitä hän vielä halusi minun tekevän? Että se oli rasittavaa!

Silloin se purkautui ulos, juuri kun luulin, että olin selviytynyt. Kärkevä huomautus, jonka sylkäisi suustaan tyttö, joka edelleenkin oli itsekäs ja laiska. Kun näin äitini kasvot, koin että olin ikään kuin lyönyt häntä. Juoksin portaat ylös huoneeseeni, menin istumaan lattialle ja itkin.

Olin vihainen itselleni. ”Kiltti henkilö” osoittautui aivan yksinkertaisesti sellaiseksi, joka toimi vain ihmisten mieliksi, sellaiseksi, joka tiesi, kuinka käyttäydytään julkisesti, mutta ei kotona. Olin laiska ja itsekäs, edes valtava määrä hyviä aikomuksia ei voinut muuttaa sitä perustavaa laatua olevaa tosiasiaa, etten edes yhtä päivää kyennyt tottelemaan yhtä Jumalan sanaa. Tunsin itseni sellaiseksi kuin Simon Pietari, kun Jeesus sanoi Pietarin kieltävän hänet kolme kertaa. Pietari oli ollut niin itsevarma siitä, että hän uhraisi elämänsä Jeesuksen puolesta kohta huomatakseen hetkellisessä kiivaudessaan, ettei hän kyennyt edes tunnustamaan tuntevansa häntä.

Apua taivaasta

Tämä ei onnistunut minullekaan. Mutta välittikö Jeesus todella niin paljon siitä, että olin laiska ja itsekäs? Jos panostaisin kunnolla siihen, että olisin kiltti, eikö se riittäisi? ”Herra kääntyi ja katsoi Pietariin.” Luuk. 22:61. Tunsin, että Jeesus katsoi syvälle sieluuni. En voinut petkuttaa häntä panoksellani. Minun oli myönnettävä, että tarvitsin apua. Apua itsekkäälle luonnolleni, joka oli taakka ja saneli, kuinka minun tuli käyttäytyä. Ymmärsin, ettei ”kunnon panostus” olemaan kiltti, riittänyt.

Raamatussa sanotaan, että meidän on ”kuoletettava” luontomme, joka ilmenee kateutena ja vihana, ja pahuutena ja häpeällisenä puheena. Tämä tarkoittaa, että meidän on vihattava näitä reaktioita ja pyydettävä Jumalalta apua kieltääksemme ja hylätäksemme sellaiset ajatukset, niin ettemme reagoi tunteittemme mukaan. Sen sijaan tulemme kehotetuiksi pukeutumaan ”uuteen (ihmiseen), joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.” Kol. 3:5 ja 10. Niin että meistä tulee uusia ihmisiä, jotka eivät lankea kiusauksessa. Tämä on totta, vaikka se on asteittainen prosessi. Mutta me lankeamme yhä harvemmin kiusauksen hetkellä.

Sinä päivänä nöyrryin ja pyysin Jeesusta tulemaan sydämeeni auttaakseen minua muuttumaan täysin uudeksi ihmiseksi. Tekemällä tämän tajusin, että Jumala oli läsnä ja oli halukas antamaan minulle täyden voiman noudattaa hänen käskyjään ja seurata Jeesuksen esimerkkiä – tällä kertaa Pyhän Hengen ohjauksessa, eikä vain oman, hyvää tarkoittavan panokseni perusteella. En ole enää se teini-ikäinen, joka istui makuuhuoneen lattialla itkemässä. Olen keski-ikäinen kristitty, joka on oppinut, että tarvitsen Jumalaa antamaan minulle sitä voimaa ja armoa, joista minulla on puute elämässäni. Hän antaa ne minulle! Voimaa ja armoa elää uutta elämää vapaana synnin taakasta.