Kuinka synnytysmasennus johti minut lähemmäksi Jumalaa

Jennifer jakaa kokemuksensa siitä, kuinka hän selvisi synnytysmasennuksesta menettämättä uskoaan.

Raskauden aikana hormonitasapaino naisen kehossa on korkeimmillaan, ja synnytyksen jälkeen se laskee jälleen. Tämän seurauksena nainen, joka toivoo tuntevansa iloa Jumalan antaman lahjan vuoksi, voikin sen sijaan olla itkuinen, surullinen, kurja, ja voimaton.

Joidenkin kuukausien kuluttua Jennifer ei vieläkään ollut vapaa tästä masennuksesta. Vaikka hän ei silloin ymmärtänyt tilannettaan, hän raatoi monen asian kanssa. Kysymyksessä ei ollut pelkästään ”lapsivuodeitkeskelyä”. Hänellä oli kunnon synnytysmasennus, mikä on hoidettavissa. Ongelma oli siinä, ettei hän ymmärtänyt tilannettaan, ennen kuin toinen lapsi oli syntynyt. Hän syytti masennuksestaan  unen puutetta, mikä on tuttu ilmiö jokaiselle vastikään synnyttäneelle äidille.

Miltä synnytysmasennus tuntuu

Koska 10 – 20 prosenttia vastasynnyttäneistä äideistä kärsii synnytysmasennuksesta, kysyin Jenniferiltä, oliko hänellä mitään sitä vastaan, että hän jakaisi kertomuksensa, jolloin hän voisi ehkä olla avuksi toisille synnyttäneille äideille, jotka kärsivät samasta ongelmasta.

Alkuun en suhtautunut tilanteeseen, niin kuin minun olisi pitänyt, Jennifer sanoo. En mennyt lääkärille. Tästä tilasta tulee ehdottomasti keskustella lääkärin kanssa; siihen on mahdollista saada lääketieteellistä apua. Silloin en kuitenkaan tiennyt, mistä oli kysymys.

Sairaudentila vaikuttaa kaikkeen; Se muuttaa persoonallisuutta. Minulla ei kerta kaikkiaan ollut lainkaan energiaa mihinkään. Pelkästään se, että vain istuin sohvalla ja viikkasin vaatteita, mikä kuulostaa mitä yksinkertaisimmalta tehtävältä, oli minulle liikaa. Tunsin itseni yksinäiseksi, toivottomaksi, fyysisesti väsyneeksi. Tunsin olevani eri ihminen. Normaalisti rakastan olla yhdessä ihmisten kanssa, mutta siitä en enää pitänyt lainkaan.

Vaikeinta oli se, etten kokenut mitään yhteenkuuluvuutta vauvani kanssa. Ihmiset puhuvat aina siitä rakkaudesta, mikä heillä on ensimmäistä lastaan kohtaan, mutta minä en kokenut mitään ylipursuvaa äiti-poika-yhteyttä. Tein äitinä vain pakolliset työt.

Minua ympäröivät itse asiassa ihmiset, jotka välittivät minusta ja tekivät paljon hyväkseni. Erityisesti mieheni tuki minua uskomattoman paljon. Hän tunsi itsensä kuitenkin usein tarpeettomaksi, eikä tiennyt, kuinka hän voisi auttaa, ja minä tunsin itseni edelleen yksinäiseksi.

Kuinka tästä voi selviytyä

Luottamukseni Jumalaan kantoi minut sen ajan läpi. Synnytysmasennus voi vaikuttaa uskonelämään. Sitä kokee olevansa alamaissa, ja Saatana voi helposti syöttää monia ajatuksia, jotta sitä tuntisi itsensä entistä huonommaksi.

Olet käyttökelvoton, arvoton, kykenemätön, hän yritti kertoa minulle, kun istuin jälleen kerran sohvalla kykenemättä suorittamaan pienintäkään ylimääräistä tehtävää lapseni hoitamisen lisäksi.

Mutta Saatana tunnetaan myös ”syyttäjänä” (Ilm. 12:10), ja ”valheen isänä” (Joh. 8:44). Torjuin nämä ajatukset täysin, tietoisena siitä, että hänen ainoa tarkoituksensa oli saada minut pois Jumalasta. Kun päätin tarrautua Jumalaan tässä elämäntilanteessa, mikä oli vaikein koskaan kokemani, sen sijaan että olisin kuunnellut Saatanan valheita, tunsin olevani lähempänä Jumalaa kuin koskaan aikaisemmin elämäni aikana. Aina kun olin todella vakavasti masentunut, saatoin luottaa Jumalaan. En tuntenut kertaakaan, että hän olisi hylännyt minut. Niin, olin kyllä alamaissa, halusin itkeä, tunsin itseni käyttökelvottomaksi. Mutta kun rukoilin, tunsin että Jumala kirjaimellisesti kantoi minua selvitäkseni tilanteista tai päivistä tai ajatuksista, joiden parissa taistelin. Tunsin Jumalan läheisyyden, hän piti huolta minusta ja nosti minua.

Tulin kiusatuksi valittamaan. On helppo ajatella: ”Toivoisin, ettei tämä olisi minun elämääni.” Tai: ”Miksi minulla täytyy olla tällaista!” Katselin muita äitejä ja luulin, että heillä oli niin helppoa. Tunsin kiusausta verrata itseäni heihin, mutta sellaiset ajatukset johtavat vain rauhattomuuteen. Päätin, etten koskaan anna periksi sellaisille ajatuksille. Tiesin, että minun oli taisteltava pienintäkin valituksen ja itsesäälin ajatusta vastaan. Ne eivät ole Jumalan ajatuksia. Se ei merkinnyt sitä, että minun olisi pitänyt hymyillä ja nauraa ja olla niin kuin oloni olisi todellisuutta parempi, mutta en koskaan antanut syyttäjähengen päästä sisälleni.

Masennusta voi helposti seurata katkeruus, valitus, pelko ja monet muut asiat. Mutta Jumalan sana sanoo: ”Sillä minä tunnen ajatukseni, joita minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra. Ne ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia – minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Jer. 29:11.

Ei ole helppo takertua tähän uskoon, ja vastustaa syyttäjää, kun kaikki tuntuu olevan liikaa. Mutta se vaihtoehto, että Saatana syyttää, ja toivottomuus, epäusko ja epätoivo ohjaavat elämääni, ei tullut kysymykseenkään. Usko ei muuttanut tunteitani, mutta se kantoi minut kaiken läpi.

Syyllisyydentunteen kanssa työskenteleminen

Suurin kiusaus voi helposti olla syyllisyydentunne siitä, ettei itsellä ole näitä odotettuja ylenpalttisia rakkaudentunteita lastaan kohtaan. Sen sijaan sitä raataa sellaisten ajatusten kanssa kuin: ”En halua tehdä tätä; tämä ei ole lainkaan sellaista kuin kuvittelin, enkä rakasta äitinä olemista.” Sitä istuu ja odottaa hyviä tunteita, joita ei tule. Paras tapa rakastaa lastaan näinä päivinä, on kuitenkin pitää siitä huolta mahdollisimman hyvin tunteista riippumatta. Jumala auttoi minua myös tässä. Tietenkin rakastin lastani, mutta en vain tuntenut sitä.

Psalmi 23 oli minulle silloin valtava lohdutus.

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. …Hän virvoittaa minun sieluni. Hän johdattaa minua vanhurskauden teillä nimensä tähden. …Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinun väkevä kätesi ja paimensauvasi lohduttavat minua.”

Joskus tuntui siltä, että asuin kuoleman varjon laaksossa, mutta pelkästään se, että luin nämä jakeet, nosti  minut ylös. Silloin tiesin, että Jumala oli läsnä ja piti minusta huolta riippumatta tunteistani. Kysymyksessä ei ollut tunne siitä, että hän huolehti minusta, mutta minä tiesin sen. Se kantoi minua. On niin tärkeää lukea Jumalan sanaa tullakseen lähemmäksi häntä tällaisina aikoina, vaikka itsellä ei lainkaan olisi halua siihen. Se vie meitä lähemmäksi häntä ja aikaansaa rauhaa.

”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” Jaak. 4:8.

Uskon lauluja

Niinä päivinä, kun istuin sohvalla ja tunsin itseni surulliseksi ja olin alamaissa, ja kun synkät ajatukset pyrkivät esiin, avasin seurakunnan laulukirjan vain lukeakseni lauluja itselleni innostukseksi. Erityisesti minua vahvisti tämä laulu:

Meidät valitsi hän Kristuksessa ennemmin kuin hän maan perusti, kutsui rakkahasti ajallansa, enemmän kuin isä huolehtii. Öin ja päivin palaa sydämensä, hyvää vain hän tehdä haluaa. Kun sä kaiken annat käsihinsä, hengen, sielun, ruumiin pelastaa.

 ”Koetelkaa minua!” soi vielä, autuas ken kuulee äänen sen. Hän ei jätä, ja on hellyytensä suurempi kuin rakkaus äitien… 

Joskus tuntui todella siltä, että toiset olivat hylänneet minut, vaikka tiedän, ettei niin ollut. Mutta tunsin itseni niin valtavan yksinäiseksi.

…Hätäsi jos tunnet sydämessä, lausuu ihmeellisen ”tulkohon”. Kun vain kaiken annat käsihinsä, taivaan ikkunat niin auki on.

(Herran Tiet nro. 295)

Lähemmäksi Jumalaa

Kun sain toisen lapseni, ymmärsimme, mistä oli kysymys, ja sain lääkityksen. Se auttoi paljon. Elämä muuttui niin paljon normaalimmaksi. Kun nyt jälkeenpäin katson taaksepäin niitä synkkiä vuosia, en ajattele tilanteen synkkää puolta. Katselen taaksepäin ja olen erittäin kiitollinen siitä ajasta, enkä haluaisi muuttaa sitä. Kokemukseni veivät minut erittäin lähelle Jumalaa.