Kuinka monta otsikkoa voin ruksata?

Paperilla olen hyvä ihminen…

Joskus käyn katsomassa kunnan Facebook-sivua. Sivulla on paikallista tietoa – mitkä tiet ovat suljettuja, tietoja kauppojen aukioloajoista, varastetuista polkupyöristä ja kadonneista koirista – todella hyödyllistä tietoa. Paikalliset asukkaat eivät tyydy ainoastaan antamaan ja vastaanottamaan tietoa. Jokainen ilmoitus voi herättää voimakkaita mielipiteitä, jotka hyvin nopeasti kehittyvät kiivaiksi väittelyiksi, joista seuraa vuolaita purkauksia. Tästä olen oppinut kaksi asiaa:

1. Kuinka jotkut ihmiset suuttuvat pikkuasioista.

2. Miten ihmiset useimmiten kuvaavat ”hyvää ihmistä”.

Jos annamme hyväntekeväisyyteen, emme aja vastuuttomasti, omistamme yhden koiran tai kissan ja aina kierrätämme muovia, olemme todennäköisesti hyviä ihmisiä. Kynnys on todella matala.

Ruksaan useita ”hyviä” otsikoita, joten näiden kriteerien perusteella voin laskea kuuluvani ”hyvien ihmisten” joukkoon. Lisäksi minua ei koskaan ole pidätetty, maksan laskuni enkä hauku ihmisiä kadulla. Jos arvioisin itseäni toisten mielipiteiden perusteella, uskoisin olevani varsin ”ok” ihminen. Ja jos käytän näitä kriteereitä, monet ihmiset kotikaupungissani ovat hyviä ihmisiä, koska hekin voivat ruksata näitä otsikkoja.

Tämän ongelma on siinä, että ne, jotka arvioivat, mikä on hyvää, ovat ihmisiä. Jokaisella maalla ja yhteiskunnalla on oma arvomaailmansa sen suhteen, mikä on kiitettävää, ja vaikka tämä voi muuttua kulttuurista toiseen ja jopa sukupolvesta toiseen, yksi asia pysyy samana: Kaikki nämä arviot perustuvat siihen, mitä toiset näkevät ja kuulevat.

Kuka saa määrätä?

Pinnan alla

Entäpä jos meillä on Luoja, joka tuntee meidät paremmin kuin me itse, ja joka ymmärtää motiivimme ja sen, mitä ajattelemme?

Jos Luojaa ei ole olemassa, voin ajatella mitä haluan ja edelleen olla toisten silmissä hyvä ihminen. Voin olla hyvä ihminen paperilla, mutta sisimmässäni voin olla kateellinen, katkera ja ärtynyt, voin valehdella ja esittää motiivini hyvinä, vaikka ne eivät sitä ole.

Mutta jos uskon, että on olemassa Jumala, joka ymmärtää syvimmät ajatukseni, mutta olen silti tyytyväinen ollessani hyvä ihminen toisten silmissä, silloin olen teeskentelijä.

Kun opimme todella tuntemaan Jumalan, alamme nähdä itseämme uudella tavalla, ja hän paljastaa olemustamme vähän kerrallaan. Hän kuorii pois luontomme silmiemme edessä, niin kuin sipulia kuoritaan. Kun näemme salatut motiivimme, omahyväisyytemme ja tärkeyden tunteemme, meidän tulee vihata sitä. Tämä oli yksi niistä asioista, joista Jeesus puhui voimakkaimmin.

”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te olette kuin valkoisiksi kalkitut haudat. Ulkoapäin ne näyttävät kauniilta, mutta sisältä ne ovat täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa.” Matt. 23:27.

Ei ateisti ole teeskentelijä, vaan sellainen on apaattinen uskova, joka on tyytyväinen ollessaan ”valkoiseksi kalkittu” elämältään ja sosiaaliselta statukseltaan kuulumalla johonkin uskonyhteisöön.

Valkeaksi kalkittu kristitty?

Ymmärsin olevani ”täynnä kuolleita luita” oltuani kristitty useita vuosia. Kun olimme nuoria, mieheni ja minut valittiin jo varhain erään evankelisen baptistiseurakunnan nuorisojohtajiksi. Olimme oikean ikäisiä, emme olleet sidoksissa mihinkään, meillä ei ollut lapsia, meillä oli runsaasti aikaa – olimme ”täydellisiä”. Nämä vanhimmat, jotka nimittivät meidät, eivät tienneet sitä, että riitelimme aina, kun olimme matkalla kokoukseen, ylistimme Herraa ja hymyilimme leveästi siellä ollessamme, ja jatkoimme pisteliäitä riitojamme heti lähdettyämme ja jatkoimme sitä koko matkan kotiin asti.

Mikä pelasti meidät olemasta valkeaksi kalkittuja? Se, että aloimme lukea, mitä Raamatussa oikeastaan oli kirjoitettu, eikä sitä, mitä luulimme siinä lukevan. Emme valinneet ainoastaan lempijakeitamme siunauksesta ja pelastuksesta, vaan aloimme lukea, minkälaisia me itse asiassa olimme. Kuten tämä jae:

”Olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Jos joku on sanan kuulija mutta ei sen tekijä, hän on kuin mies, joka kuvastimesta tarkastelee luonnollisia kasvojaan. Hän tarkastelee itseään, lähtee pois ja unohtaa heti, millainen oli.” Jaak. 1:22-24.

Sen sijaan, että riitelimme ja syytimme toisiamme, aloimme tuomita itseämme. Panimme merkille, mikä sai meidät reagoimaan huonolla tavalla. Aloimme ymmärtää, missä meidän piti itse muuttua, sen sijaan että pyrkisimme tuomitsemaan ja muuttamaan toisiamme. Ennen kaikkea aloimme käyttää Jumalan sanaa apuna vapautumaan luonnostamme.

40 vuotta myöhemmin olemme olleet pitkään luopuneina siitä, että yritämme näyttää hyviltä ihmisten edessä, ja Jumalan armosta olemme päässeet eroon valkeaksi kalkitsemisesta.

”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet. Mikään luotu ei ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmiensä edessä, ja hänelle meidän on tehtävä tili.” Hepr. 4:12-13.