Kuinka minusta tuli parempi äiti teini-ikäiselle lapselleni

Minulla oli erittäin rauhaton teini-ikäinen lapsi, johon en tahtonut saada minkäänlaista kontrollia. Näin huolimatta siitä, että satsasimme kaiken varjellaksemme lapsemme huonoilta vaikutteilta. Olin tehnyt kaiken, minkä tiesin olevan oikein. Olin rukoillut paljon, opettanut heille Jumalan sanaa ja yrittänyt olla hyvä esimerkki lapsilleni.

Yhä uudestaan kysyin itseltäni: Mitä olen tehnyt väärin? Syytin itseäni ja ajattelin, että olin tavalla tai toisella vastuussa.

Selventävä raamatunjae

Mutta sitten luin erään jakeen Raamatusta, joka selvensi minulle todella jotain. Se oli 1. Tim. 2:15: ”Lasten synnyttäjänä hän kuitenkin pelastuu, jos hän pysyy uskossa, rakkaudessa ja pyhityksessä eläen siveästi.”

Tämän jakeen seurauksena lopetin tarkkailemasta teini-ikäistä lastani ja asetin itseni tarkkailun kohteeksi.

Aloin välittömästi tutkia itseäni tämän sanan valossa. Oliko minulla edelleen usko teini-ikäisten lapseni ja itseni puolesta, vaikka tilanne näytti synkältä? Osoitinko rakkautta, vaikka hän ei sitä ”ansainnut” tai ei halunnut? Ohjasiko pyhyys ja terve järki tekojani? Panin merkille joitain kiusauksia ajatuksissani, jotka eivät olleet Jumalan sanan mukaisia. Esimerkiksi epäileviä ajatuksia tilanteesta. Minua vaivasi myös pelko, jossa kuvittelin kaikkein kauheinta mahdollista lopputulosta. Taistelin lujasti näitä ajatuksia vastaan, ja aseenani oli Hepr. 4:12: ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet.”

Oli niin helppo joutua sivuraiteille johtuen teini-ikäisen lapseni ”ylilyönneistä”. Ihmettelin, miksi hän ei nähnyt tai ymmärtänyt kaikkea sitä, mitä olin tehnyt hänelle? Nämä ajatukset piti saada raivatuksi pois mielestäni. Rukoiltuani ja luettuani paljon Jumalan sanaa vahvistaakseni itseäni, näin valtavan paljon työtä, jota minun tulee tehdä itsessäni. Ajattelin: kuinka voin osoittaa sormella teini-ikäistä lastani, kun itsessäni on niin paljon työtä? Silloin näin, kuinka paljon laupeutta Jumala osoitti minulle, jopa silloin, kun en nähnyt omaa tarvettani ja olin niin lujasti päättänyt muuttaa teini-ikäistä lastani. En ymmärtänyt, että yritin hallita tilannettani, mutta minun täytyi luovuttaa kaikki Jumalan käsiin.

Laupiaat silmät

Yhä enemmän aloin nähdä teini-ikäistä lastani laupiain silmin. Jumala oli rakastanut minua, kun edelleen olin syntinen. Aloin lähestyä asiaa uudella tavalla: Hyväksyin, etten kyennyt suoriutumaan työstä itse, sen pystyi tekemään vain Jumala. Rukouselämäni laajeni valtavasti. Nyt jätin tarpeeni hänelle. Nyt tiesin, ettei Jumala voinut tehdä sitä, mitä hän halusi koetuksissani, jos edelleen pidin lujasti kiinni omasta voimastani. Ajatukset ovat erittäin ylpeitä, kun uskon, että minä tavalla tai toisella voin saavuttaa jotain hyvää itse!

Niinpä uskoin teini-ikäisen lapseni täysin Jumalan käsiin. Totta, Jumala teki fantastisen työn, vaikka se kesti monta vuotta. Kasvoin sokeassa uskossa. Riippumatta siitä, mitä sen jälkeen tapahtui, tai miltä tilanne näytti, tiesin, että lapseni oli Jumalan käsissä. Hän ei sallinut, että tapahtuisi jotain, mitä en pystyisi kantamaan. (1. Kor. 10:13,  2. Piet. 1:3).

Valtava rauha, jota en koskaan aikaisemmin ollut kokenut, täytti sydämeni! En katsellut myrskyä, vaan ainoastaan Jeesusta silmiin. Aivan niin kuin Pietari, kun hän käveli veden päällä. Jumala pystyi pelastamaan sekä minut että teini-ikäisen lapseni.