Kuinka äiti teki iankaikkisuuden eläväksi minulle

Haluan kertoa tarinan – uskomattoman tarinan. Tarinan, joka on totta. Se kertoo eräästä, joka on minulle valtavan rakas – äidistäni.

Äitini kuoli taisteltuaan seitsemän kuukautta syöpää vastaan. Hän oli vain 66-vuotias silloin. Hänen elämänsä on valtava todistus sellaisesta ihmisestä, jolla oli henkilökohtainen suhde taivaalliseen Isäänsä, ja toivon, että lukemalla tämän kertomuksen voit tulla innostetuksi tavoittelemaan suurempaa rakkautta Jumalaa kohtaan ja vahvempaa uskoa iankaikkisen elämään.

Palava kaipaus Jumalan puoleen

Äitini oli valtavan tehokas ja työteliäs nainen. Organisointi, järjestys ja täsmällisyys olivat ensiarvoisen tärkeitä kodissamme. Äiti oli erityisen yksityiskohtiin keskittynyt ja hän oli taitava organisoimaan asiat niin, että vahingot vältettiin, jos mahdollista. Laskut piti maksaa ajallaan, sopimukset piti pitää, aikarajoista piti pitää kiinni; hän oli hyvin kiireinen nainen. Ja kaiken tämän keskellä hänellä oli aina aikaa lämmittää monien, monien ystävien sydämiä s-postilla, tekstiviesteillä, puheluin tai lahjoin. Sana "ikävystyminen" ei ollut hänen sanavarastossaan! Hän oli vapaa olemaan se, miksi Jumala oli hänet luonut, yrittämättä tehdä vaikutusta kehenkään tai saavuttaa monien ihmisten rakkaus yhteisössä.

"Kiinnittäkää mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älkää siihen, mikä on maan päällä….Kun Kristus, teidän elämänne ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa." Kol. 3:2,4

Monta kertaa äidin elämän kuluessa oli nähtävissä, että Jumalan sana oli tullut elämänohjeeksi ja todellisuudeksi hänelle. Erään kerran kun tiesin, että hän kävi läpi erityisen vaikeaa aikaa, kysyin häneltä, kuinka hän voi. Hän alkoi itkemään, ja sanoi, että joskus tapahtui asioita, joita hän ei ymmärtänyt, mutta hän tiesi myös, ettei hänen tarvinnutkaan ymmärtää. Hänen tehtävänsä oli pitää sydän ja ajatukset puhtaina, niin että hän voi saada jotain iankaikkisesti arvokasta koetuksesta. Vastaus sai minut tajuamaan, että hänellä oli syvä yhteys Jumalan kanssa, ja että ainut, mitä hän halusi, oli miellyttää Jumalaa.

IOlosuhteissaan hän heitti taakat Jumalalle ja hän vapautui ahdistuksesta. Tämä johti hänet valoon, onnelliseen henkeen ja kykyyn lohduttaa toisia, jotka myös kohtasivat koetuksia. Hän rukoili usein nuorten puolesta; erityisesti niiden puolesta, jotka kärsivät, ja hän pystyi rohkaisemaan heitä sillä avulla, jonka hän itse oli saanut Jumalan sanasta.

Vaikka äiti oli hyvin toimelias aivan siihen asti, että hän ei enää ollut fyysisesti siihen kykenevä, kävi yhä ilmeisemmäksi, että hänen sydämessään tapahtui työ salassa. Hän siteerasi usein Psalmia 23: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu." Oli selvää, että hän uskoi täysin ja lujasti tähän jakeeseen, ja että hänen ensirakkautensa kohdistui Jumalaan, ei asioihin maan päällä.

Kun hänen ruumiinsa tuli heikoksi ja raihnaiseksi, oli kuin sisäinen valo olisi alkanut loistaa murtumista. Kiitollisuus virtasi esiin. Silloinkin kun hänellä ei ollut voimia päästä sohvalta ylös, hän pyysi hiljaa sisartani ja minua huolehtimaan, että vieraat saisivat kahvia ja syötävää ja että kaikki olisi heillä hyvin. Aina palvellen! Hän ei näyttänyt olevan murheellinen siitä, että talo oli vähän sotkuinen, tai että puutarha oli alkanut villiintyä. Vaikka hän oli ollut valtavan ahkera huolehtimaan siitä, minkä Jumala oli hänelle antanut elämässä, hänen katseensa ulottui myös paljon ajallista pidemmälle. Oli ilmeistä, että hänellä oli iankaikkisuus ajatuksissa ja että hän valmistautui kohtaamaan Paimenensa.

Mullistava kokemus

Äitini elämän viimeiset päivät tekivät mullistavan vaikutuksen minuun. Olimme sijoittaneet sängyn olohuoneeseen vanhempieni kodissa, ja käytimme viimeiset päivät puhumiseen, lukemiseen ja yhdessä laulamiseen. Monet ihmiset tulivat käymään hänen luonaan, ja hänellä oli valtava henkilökohtainen, rohkaiseva sana jokaiselle. Hän ei pelännyt kuolemaa. Oli selvää, että häntä ei raskauttanut murehtíminen tässä elämässä. Hän oli lukenut ja uskonut Jumalan sanaan, ja se oli hänelle lohdutus. Kun hän tuli heikommaksi, eikä enää pystynyt puhumaan tai vastaamaan, hän makasi vain sängyllä silmät suljettuina. Sitten eräänä iltana, kun jotkut meistä olivat toisessa huoneessa, huusi veljeni yhtäkkiä, että meidän piti tulla äidin sängyn äärelle.

Se, mitä sain kokea kun tulin huoneeseen, tulee säilymään mielessäni lopun elämää.

Hänen silmänsä olivat täysin auki ja ne katsoivat kauas kattoa ylemmäs; kirkkaat siniset silmät, siten en koskaan aikaisemmin ollut niitä nähnyt! Hän hymyili ja katsoi suoraan taivaaseen. Me kaikki huoneessa olijat saatoimme tuntea taivaan keskellä huonetta. Seisoimme hänen sänkynsä ympärillä ja lauloimme hänelle, kun hän veti viimeisen hengenvedon, ja hänet toivotettiin tervetulleeksi Jeesuksen käsivarsille, hänen, jota hän oli rakastanut ja palvellut läpi koko elinaikansa täällä maan päällä. Me pystyimme melkein näkemään Jeesuksen ja pyhien katsovan alas kädet ojennetuina hänelle, ja minulla oli myös uskomattoman vahva halu päästä sinne.

En koskaan voi kuvailla sitä rauhan ja onnen tunnetta, joka täytti huonen sinä hetkenä. Ja hänen elämänsä viimeisinä sekunteina tein lujan päätöksen siitä, että haluan elää loput päiväni täällä maan päällä siten, että myös minä käyn suoraan portin läpi taivaaseen, kun se aika tulee. Kuinka tyhmää onkaan antaa asioiden tässä maailmassa raskauttaa itseäni, vaikka ne kuitenkin katoavat, tai panna luottamustani omaisuuteen, maineeseen tai saavutuksiin. Ellen ole valvova, voivat ajalliset asiat helposti viedä mukanaan.

Taivaallinen kotimaani

Kutsumukseni on paljon korkeampi, ja minun tulee nostaa silmäni ja katsoa sisälle taivaaseen, koska sinne minä kuulun. "Vain vieras ja muukalainen, jolla ei ole kansalaisuutta täällä", laulamme eräässä laulussa "Herran Tiet"-laulukirjasta. Me olemme kuin muukalaisia täällä maan päällä, ja me kaipaamme parempaa toivoa, jossa voimme lähestyä Jumalaa (Hebr. 7:19).

Filippiläiskirjeessä 3:20:ssä on myös kirjoitettu: "Mutta meidän yhdyskuntamme on taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi."

Tämä iankaikkisen elämän kaipaus saa minut olemaan valvova ja hereillä päivittäisissä tilanteissa, niin että taistelen saadakseni voiton niistä synneistä, jotka haluavat estää minua. Jumala on antanut minulle omaisuutta ja elinolot, ja voin oppia hallitsemaan ja käyttämään näitä asioita antaakseni kunnian Jumalalle, ja kerätä aarteita taivaaseen. "Kootkaa sen sijaan itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste turmele, eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Sillä missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." Matt. 6:20-21. Voin tehdä tämän taistelemalla omaa itsekkyyttäni ja ylpeyttäni vastaan, ja tiedostaa, että kaikki, mitä minulla on, olen saanut rakastavalta Isältä.

"Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudstuu päivä päivältä . Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia." 2. Kor. 4:16-18.

Vaikka olen kokenut surua ja murhetta menetettyäni äitini, vaikuttaa seinä meidän ja taivaan välillä paljon ohuemmalta, kun ajattelen, että hän on yhdessä Jeesuksen ja pyhien kanssa toisella puolella, ja että hän rukoilee minun puolestani ja kannustaa minua.

Odotan kohtaavani hänet jälleen eräänä päivänä taivaassa. Se käsinkosketeltava, valtava ilo, rauha ja kirkkaus, jonka näin ja koin sinä iltana, kun Jeesus tuli hakemaan äidin kotiin, on antanut minulle näyn siitä, mikä meitä odottaa, kun olemme uskollisia täällä maan päällä. Se on tuonut iankaikkisuuden valtavan lähelle, ja siinä valossa jokainen päivä on tullut paljon arvokkaammaksi, tarkoitukselliseksi ja ajatuksia herättäväksi.

«En asioita tavoita,
muut mitä täällä tahtovat.
Mä kieltäydyn sellaisesta,
ne estävät vain kulkua.
Ei mikään mua estää saa,
oon valmis taistoon astumaan.
Mieluiten juoksen, kiirehdin,
ja pian oon vapaa iäti.»

(Elihu Pedersen, «Mantelinkukka» # 81