Jumalallinen rakkaus – onko se tunne?

«Nähdään!» huudahdan iloisesti samalla kun vilkutan hyvästiksi ovella. Menen hitaasti takaisin sisälle, suljen oven ja minulta pääsee pieni helpotuksen huokaus. Häpeän itseäni! Hän on ihan kiva tyttö, mutta en vain tykkää olla hänen lähellään – en tiedä miksi.

«Mikä teeskentelijä sinä oletkaan!" sanoo ääni päässäni. "Kutsutko itseäsi kristityksi? Kristittyjenhän tulee rakastaa vihollisiaan; sen kaikki tietävät. Sinä et rakasta edes ystäviäsi!»

Yrittäminen ei auttanut rakastamaan

«Olen yrittänyt!» sanon sisällä terävästi ääneen, yrittäen hiljentää nämä epämiellyttävät ajatukset. Se on totta – olen kyllä yrittänyt. Pitkän aikaa olen todella yrittänyt ryhdistäytyä ja rakastaa niitä ihmisiä, jotka ovat ympärilläni, erityisesti niitä, joiden kanssa ei automaattisesti "synkkaa" niin hyvin. En ole välttänyt heidän kanssaan olemista, ja kun he ovat sanoneet tai tehneet asioita, jotka saavat minut ärsyyntymään tai suuttumaan, niin olen huomannut, että ärtymyt tulee sisältä päin ja olen päättäväisesti kieltänyt itseni.

Mutta se ei ole auttanut. Totta kyllä – ehkä en oikeastaan ole pitämättä heistä, mutta vaikka olen kieltänyt ärtymyksen ja suuttumuksen, niin tuloksena on jonkinlainen neutraali suhtautuminen heitä kohtaan, eräänlainen tyhjätila ilman mitään tunteita. En voi sanoa haluavani olla heidän lähellään, en ainakaan, että rakastaisin heitä.

Kuinka Jeesus voi käskeä meitä rakastamaan?

Vajoan väsyneenä nojatuoliin ja tunnen itseni masentuneeksi. Miksi sen pitää olla niin vaikeaa? Etsin taas kerran esille tunnetut jakeet Vuorisaarnasta, missä Jeesus sanoo, että meidän tulee rakastaa vihollisiamme:

«Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.» Matt. 5: 44

Kun näen tämän jakeen, se satuttaa minua. Jeesus antaa tässä meille kaksi kehotusta, ja niistä viimeinen on sellainen, jonka todella voi tehdä. Tarkoitan, että se voi olla vaikeaa, mutta jos jotkut vainoavat sinua, voit siunata heitä. Se on mahdollista – et voi sanoa, että se olisi mahdotonta! Voit myös tehdä hyvää ihmisille, jotka vihaavat sinua ja rukoilla heidän puolestaan, vaikka he ovat sinua kohtaan ilkeitä.

Kuinka voit pakottaa itsesi pitämään toisesta ihmisestä?

Mutta kuinka Jeesus voi käskeä meitä rakastamaaan ihmisiä? Tarkoitan, että koska rakkaus on tunne, mielentila. Sitä ohjaavat aivojen limbiset systeemit tai jotain sellaista. Kuinka voit pakottaa itsesi rakastamaan toista? Sinä joko pidät hänestä tai sitten et – minusta ainakin tuntuu siltä.

Rakkaus on toimintaa

Lopulta päätin puhua Bernt Stadvenin kanssa, joka on vanhempi kristitty. Kunnioitan häntä suuresti ja minulla on suuri luottamus häneen. Selitin pulmani hänelle ja kerroin, että minusta oli Jeesuksen puolelta epävanhurskasta käskeä meitä sellaisessa asiassa, mikä on oman kontrollimme ulkopuolella; eli siinä, kuinka tunnemme toisia kohtaan.

«Ei, ei, sinä olet suhtautunut aivan väärin!» hän sanoo innokkaana. «Rakkaus, mistä Jeesius puhuu tässä ei ole tunne. Se on samalla tavalla toimintaa kuin kaikki muutkin asiat, mitä hän käskee meidän tehdä.»

Rakkaus, mistä Jeesus puhuu, ei ole tunne.

«Ai?» kysyn epäilevästi, en ymmärrä täysin, mitä hän tarkoittaa.

«Tietysti,» hän vastaa. «Sinä tiedät, mitä on kirjoitettu 1. Kor. 13:ssa, eikö vain? Siinä luvussa apostoli Paavali kuvailee, mitä jumalallinen rakkaus on. Lue se perusteellisesti – siinä ei ole kertaakaan mainittu tunteesta.»

Kuuliaisena avaan Raamattuni tarkastaakseni asian. Tosiaan, jakeesta 4 lähtien on kirjoitettu: «Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa...»

«Ymmärräthän, että tämä on sitä, mitä tarkoitetaan toisen rakastamisella», selittää Stadven. «Jos olet ystävällinen ihmisille, olet hyvä heitä kohtaan, et kadehdi heitä, et tee mitään sopimatonta heille, silloin sinä rakastat heitä; se ei merkitse mitään, mitä tunteesi sanovat. Silloin olet täysin kuuliainen Jeesuksen käskyä kohtaan.»

Minä teen työtä, koska haluan rakastaa ihmisiä, mikä on todistus siitä, että todella rakastan heitä.

Aivan kuin päässäni olisi syttynyt lamppu! Tämä on jotain, minkä voin tehdä! Olin koko ajan odottanut tunteita, jotka olisivat todistuksena siitä, että rakastan heitä. Haluan mielelläni tuntea, että rakastan ihmisiä ennen kuin alan ahkeroida ollakseni ystävällinen, pitkämielinen jne. Mutta se on juuri päinvastoin! Minä teen työtä, koska haluan rakastaa ihmisiä, mikä on todistus siitä, että todella rakastan heitä.

Kiitän Stadvenia kasvot säteillen ja lähden sieltä uusi toivo sisimmässäni. Nyt tiedän, että on sama mitä tunnen, voin silti rakastaa jokaista tuntemaani ihmistä, samoin kuin Jeesus teki.

«…kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä.» 1. Kor. 13: 7-8