Jumala – isäni ja henkilökohtainen ystäväni

«Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. » (1. Joh. 3:20)

Tämä jae on usein ollut minulle pelastusrengas, kun en ole tiennyt ollenkaan, kuinka itseni suhteen menee. Näin oli erityisesti masennuskausina, jotka tulivat yhdessä pimeiden ja kalvavien pakkomielteiden kanssa. Ne olivat aikoja jotka olisin halunnut jättää taakseni ikuisiksi ajoiksi. Mutta juuri näiden aikojen kautta sain tuntea Jumalan henkilökohtaisena isänäni ja ystävänä.Ystävänä, joka aina on kanssani ja joka tietää kuinka laitani on juuri nyt. Jumala tiesi, mitkä ajatukset vaivasivat minua uudelleen ja uudelleen. Ajatukset, joita oli vaikea ilmaista sanoin, koska pelkasin, että ne järkyttäisivät muita – tai jopa itseäni.

«Jumala johti minut vastaanottamaan avun»

«Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tai nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.» (Psalmi 139: 1-2)

Tämän varmuuden, että Jumala tuntee ajatukseni, koin valtavana apuna ja sen kautta tunsin jo sisäisen rauhan. "Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa…" (Jae 5)
Tämä jae sai minut turvalliselle mielelle ja se antoi minulle varmuuden heti, kun olin lukenut sen. Oli kuin hyvä ystävä olisi syleillyt minua. Ja niin se myös on ollut. Nyt voin uskoa, että Jumala ottaa minut vastaan juuri sellaisena kuin olen. Mutta hän tarttui minua myös kädestä johtaen minut pois pimeydestä – askel askeleelta. Hän teki sen siten, että minä hain apua, otin vastaan avun hyviltä ystäviltäni ja myös erikoislääkäriltä ja lääkkeiltä. Jumalan avun kautta ymmärsin myös, että minun tuli kääntyä täydellisesti ajatuselämässäni ja asenteessani itseäni kohtaan. Jumala loi minussa tämän halun ottaa itse johto elämästäni ja vaikuttaa aktiivisesti depressiosta paranemiseen. Aivan niin kuin paras ystävä olisi sen tehnyt. Hän on ystävä, joka iloitsee, kun kehityn eteenpäin ja joka ei vain sääli minua, kun nuolen haavojani.

Ystävä, joka ei koskaan enää jätä minua

Tämä kertomus ei tarjoa mitään tyypillistä "happy endingiä". Masennusta ei voi kerralla puhaltaa pois. Minun tulee edelleen käyttää lääkkeitä myös tulevina vuosina. Joka kolmas kuukausi minulla on kontrollikäynti psykiatrilla. Silloin tällöin minulla on edelleen huonompia kausia. Mutta minä olen löytänyt ystävän, joka ei enää koskaan jätä minua; ystävän jolta voin joka hetki pyytää apua ja neuvoja, ja joka myös on auttanut minua löytämään muita arvokkaita ystäviä, joihin voin luottaa 100-prosenttisesti. Toivon sydämestäni, että jokaisella ihmisellä olisi sellainen ystävä tai että hän löytäisi sellaisen. Minä koen tämän kuitenkin "happy endinginä"…