Joosua ja Kaaleb: Uskon henki

Kun olemme uskon hengessä, Jumala voi auttaa meitä voittamaan näennäisesti ylitsepääsemättömät asiat.

Kaksitoista vakoilijaa palasivat Kanaanin maan tutkimusmatkalta antamaan matkastaan raporttia Moosekselle ja Israelin kansalle. Ihmiset olivat jännittyneitä. Jumala itse oli johtanut heidät pois Egyptistä ja vihdoinkin oli totuuden aika tullut. Neljäkymmentä päivää aikaisemmin Mooses oli lähettänyt vakoilijat matkaan tehtävänään tutkia, olisiko israelilaisille mahdollista mennä maahan ja ottaa se haltuunsa. Mooseksen erosanansa olivat: «Olkaa rohkalla mielellä ja ottakaa mukaanne sen maan hedelmiä!» (Lue 4. Mooseksen kirja 13 ja 14.)

Ja he tulivat takaisin kantaen rypäleterttua, joka oli niin suuri, että kaksi miestä tarvittiin kantamaan sitä! "Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä ja tällaisia ovat sen maan hedelmät." Ihmiset kokoontuivat innoissaan heidän ympärilleen katsomaan omin silmin heidän tuomisiaan. Kaikki halusivat maistaa hedelmiä.

Luvattu maa

Tämän maan hedelmät ovat hyveet ja siunaus, jotka saamme: rakkaus, ilo, kärsivällisyys, hyvyys ja rauha. Kukapa ei niitä haluaisi?

Uudessa liitossa olemme saaneet ohjeet ottaa luvattu maa haltuumme. Kristittyinä olemme saaneet mitä suurimmat ja kallisarvoisimmat lupaukset: tulla vapaaksi synnista ja saada osaa jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:3-4). Tämän maan hedelmät ovat hyveet ja siunaus, jotka saamme: rakkaus, ilo, kärsivällisyys, hyvyys ja rauha. Kukapa ei niitä haluaisi?

Mutta israelilaisten ilo ei kestänyt pitkään. Vakoojat olivat myös havainneet, keitä maassa asui: Siellä oli voimakas kansa, joka asui lujasti varustetuissa kaupungeissa. Heidän raporttinsa oli synkkä: "Se maa, jota olemme kierrelleet ja vakoilleet, on maa, joka syö omat asukkaansa, ja kaikki kansa, jota me siellä näimme, oli kookasta väkeä….ja me olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; sellaisia me heistäkin olimme."

Israelin kansa vaipui epätoivoon ja he itkivät koko yön. Oliko tämä heidän unelmansa loppu? Olivatko he todellakin kärsineet niin paljon vastoinkäymisiä vain sitä varten, että Luvatun maan rajalla heidän pääsynsä estettäisiin?

Uskotko sinä?

Meidän kristillinen elämämme voi vaikuttaa usein myös samanlaiselta. Luovumme vanhasta elämästämme seurataksemme Jeesusta suurin ennakko-odotuksin paremmasta elämästä. Mutta sitten ilmaantuvat vihollisemme, luonnossamme oleva synti – suurena ja uhkaavana – joka vaikuttaa näennäisesti mahdottomalta voittaa. Meistä alkaa tuntumaan, että kristittynä oleminen maksaa liikaa; että työtä on liian paljon. Miksi Jumala ei auta meitä?

Jumala ei voi auttaa niitä, jotka eivät halua uskoa. Hän arvostaa sitä vapaata tahtoa, jonka on meille antanut. Ilman uskoa on mahdoton miellyttää Jumalaa. Toisaalta hän palkitsee runsaasti ne, jotka etsivät häntä ahkerasti.  (Hebr. 11:6)

Jumala ei voi auttaa niitä, jotka eivät halua uskoa. Hän arvostaa sitä vapaata tahtoa, jonka on meille antanut.

Joosua ja Kaaleb, kaksi vakoilijaa puhuivat: «Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä. Älkää vain kapinoiko Heraa vastaan älkääkä pelätkö sen maan kansaa, sillä heistä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra.»

Olisi luullut, että ihmiset olisivat saaneet rohkeutta ja muistaneet Jumalan antamat lupaukset ja ihmeet, joita olivat nähneet hänen tekevän. Mutta ei. Kun he kohtasivat vastustusta, he halusivat epäuskonsa tähden mieluummin kivittää nämä uskonmiehet, kuin ryhtyä taisteluun Luvatun maan puolesta.

Usko on valinta

Mutta silloin Jumala puuttui asiaan. Kun israelilaiset eivät uskoneet häntä, he oikeastaan kielsivät Jumalan voiman ja kirkkauden. Hänen vanhurskautensa viha syttyi heitä vastaan, ja hän vannoi, että kukaan yli 20-vuotias ei pääsisi Luvattuun maahan sisälle, vaan kaikki kuolisivat erämaassa.

Usko merkitsee kuuliaisuutta, vaikka emme näkisi tuloksia. Usko merkitsee toimintaa. Usko antaa tulokset.

Mutta oli kaksi poikkeusta: «Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki, niin että hän on minua uskollisesti seurannut, niin hänet minä vien siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen….Totisesti te ette pääse siihen maahan, jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa teille asumasijaksi, ei kukaan teistä, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika ja Joosua, Nuunin poika.»

Heillä oli eri henki – uskon henki. Usko ei tarkoita sen näkemistä, mikä on näkyvää, vaan uskoa siihen, että Jumala on kaikkivaltias. Usko merkitsee kuuliaisuutta, vaikka emme näkisi tuloksia. Usko merkitsee toimintaa. Usko antaa tulokset.

Jumala haluaa, että valitsemme uskoa ja totella. Hän haluaa meidän uhraavan jotain. Jumala oli Joosuan ja israelilaisten kanssa, mutta heidän piti näyttää, että he tahtoivat sitä. Jerikon tuhostaKanaanin valloituksessa, ei yhtään kaupunkia otettu ilman taistelua.

Hedelmien maistaminen

Emme voi saada mitään haltuumme ilman taistelua, mutta kun taistelemme, ei ole mitään, mitä emme voisi saavuttaa.

Samassa uskon hengessä me taistelemme luonnossamme olevaa syntiä vastaan. Meidän tulee luopua omasta tahdostamme ja syntisistä himoistamme. Hän antaa meille voimaa, kun etsimme häntä uskossa, ja kun voitamme, kaikki kunnia kuuluu hänelle.

Mitään ei Emme voi saada mitään haltuumme ilman taistelua, mutta kun taistelemme, ei ole mitään, mitä emme voisi saavuttaa. Yksi toisensa jälkeen viholliset murtuvat. Silloin saamme enemmän kuin vain katsella kauempaa "maan hedelmiä". Rakkaus, ilo, rauha ja kaikki muut hyveet – saamme pitää niitä kädessämme ja maistaa niitä. Luvatusta maasta tulee omamme.