"Minä uskon! Auta minua voittamaan epäuskoni!"

Markus 9:14-24:stä luemme miehestä, jolla oli riivaajahengen vaivaama poika. Hän toi pojan Jeesuksen opetuslasten luo, jotta he ajaisivat hengen ulos, mutta he eivät kyenneet siihen. Kun Jeesus tuli, ja opetuslapset kertoivat hänelle epäonnistuneensa, Jeesus pyysi, että poika tuotaisiin hänen luokseen.

Mies pyysi silloin Jeesusta ajamaan hengen ulos ”jos sinä voit jotakin”, ja Jeesus vastasi: "Jos voit! Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo."  Mies huusi: "Minä uskon! Auta minua voittamaan epäuskoni!"

Onko tässä ristiriitaisuus? Sanoiko mies kuudella sanalla, että hän sekä uskoi että ei uskonut? Vai tarkoittiko hän uskovansa, mutta tajusi kohta, ettei hän uskonut, peruen sanansa? Ehkä hän luuli Jeesuksen haluavan kuulla, että hän uskoi, mutta tajusi sitten valehdelleensa?

Minä en usko, että tässä on kyse ristiriitaisuudesta. Mies toi poikansa Jeesuksen luo, koska hän oli kuullut, että Jeesus voisi parantaa hänet; jos hän ei olisi uskonut, hän olisi jäänyt kotiin. Se, että hän toi poikansa Jeesuksen luo, todisti hänen uskostaan. Miksi hän sitten sanoi ”Auta minua voittamaan epäuskoni”?

Usko Jumalaan vs. henkilökohtainen usko

Meidän ei tarvitse mennä kovinkaan kauas saadaksemme vastauksen. Miljoonat ihmiset koko maailmassa käyvät jumalanpalveluksessa kuulemassa Jumalan sanaa ja lukemassa Raamattua; tämä kuvaa uskoamme siihen, mitä kuulemme ja luemme. Mutta miten on uskomme laita itsemme suhteen? Uskommeko todella, että Jumalan sana voi toteutua omassa elämässämme?

Kuullessamme jakeen ”Kiittäkää kaikesta!” 1. Tess. 5:18, tarkoittaako se, että meidän on todella kiitettävä kaikesta, vai ainoastaan hyvistä asioista, joita kohtaamme? On varsin helppo kiittää hyvistä asioista, mutta meidän on kiitettävä kaikesta. Tai kun kuulemme, ettemme saa suuttua tai katkeroitua, uskommeko todella, että pystymme siihen? On hyvä oppia hallitsemaan itseämme eikä antaa mielemme ohjata sanojamme ja tekojamme. Ei ole hyvä näyttää katkeria tunteitaan, kun puhumme jonkun kanssa, mutta uskommeko todella, että Jumalan armosta on mahdollista olla kerta kaikkiaan suuttumatta tai katkeroitumatta (Ef. 4:31)?

Kohdatessamme oman syntisen luontomme ja tajutessamme, kuinka syvälle luontomme on langennut, ja kuinka helposti epäonnistumme, voimme huutaa sydämessämme: ”Rakas Jumala, uskon, että olet olemassa, ja sanasi ovat totta, mutta auta minua uskomaan, että minun on mahdollista elää Sanan mukaan!” Kaikki hyvät asiat tulevat Jumalalta ja kaikki ongelmat ja huonot asiat synnistä. Kun saamme uskon siihen, että voimme todella elää Jumalan sanan mukaan ja lopettaa synnin tekemisen, ettemme katkeroidu ja suutu, voimme saada todella Jumalan meille tarkoittaman hyvän elämän (1. Joh. 3:6-9).

Sinussa voi tapahtua jotain!

Minä henkilökohtaisesti synnyin perheeseen, joka käy seurakunnan kokouksissa. Olen ollut aktiivinen seurakuntani jäsen koko elämäni. En oikeastaan ole koskaan kärsinyt ajatuksesta, että Raamattu olisi typerää tai valhetta, mutta paljon suurempi askel kuin lapsen uskoni siihen, mitä kuulin, oli henkilökohtaisesti uskoa siihen mahdollisuuteen, että Jumalan sana ja hänen tahtonsa voisivat toteutua omassa elämässäni. Tämä huuto ”Auta minua voittamaan epäuskoni” ei ole yhden kerran tapahtuva asia: se tapahtuu joka kerta, kun synti ja meissä oleva ihmisluonto haluavat estää meitä saamasta elämäämme Jumalan sanan ja tahdon mukaiseksi.

Uskotko, että voit noudattaa Jumalan sanaa elämässäsi? Uskotko, että ne ihanat sanat, joita luet, voivat todella toteutua sinussa? Kun huomaamme tämän piintyneen puutteemme uskoa omalla kohdallamme, voimme todella huutaa: ”Minä uskon! Auta minua voittamaan epäuskoni!” Emme petä uskossamme, kun meillä on tämä rukous. Se nousee syvästä tarpeesta elää Jumalalle mieliksi.