Itsehillintä: Onko minulla sitä?

Itsehillintä: Onko minulla sitä?

Itsehillintä on yksi Hengen hedelmistä. Mutta mitä se oikeastaan on?

3 Minuuttia ·

Pietari kirjoittaa itsehillinnästä, jota sellaisen tulee osoittaa elämässään, joka innokkaasti pyrkii saamaan uskossaan hyveitä ja joka kasvaa esiin rakkaudessa (2. Piet.1:6-7). Kun Paavali sitten kuvailee, mistä Hengen hedelmä koostuu, hän nimeää itsehillinnän yhtenä niistä (Gal. 5:22).

On selvää, että se mitä tässä tarkoitetaan itsehillinnällä, ei ole jotain mitä ihminen itse osaa tai jota hänen tulee itse saada aikaan. Eikä myöskään sitä, että jollain tavalla hillitsemme itsemme ulkoisissa asioissa. Tämä itsehillintä johtaa meidät – kuten Pietari kirjoittaa – jumalanpelkoon, elämään Jumalan kasvojen edessä. Jo vanhassa liitossa annettiin viisaita neuvoja elämään riippuvaisena Jumalasta. Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa. Älä ole viisas omissa silmissäsi.  Pelkää Herraa ja karta pahaa!”  Snl. 3:5-7.

Nyt Henki haluaa johtaa meitä sillä tiellä, jonka Jeesus vihkiSilloin on luonnollista, ettemme enää luota omiin ajatuksiimme ja käsityksiimme. Jeesuksella itsellään oli opetuslapsen korva, jonka Jumala itse herätti joka aamu. Siitä käsin hän pystyi todistamaan esimerkiksi: “..ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän.” Joh. 5:19. Silloin Henki on todella vaikuttanut itsehillintää, niin että jumalanpelko on se, joka määrää ajatuksemme, sanamme ja tekomme. Itsehillintä sulkee oven sille, mikä tulee lihasta ja sille, mikä tulee sielusta – sekä omasta että muiden. Silloin ei tule loppu pelkästään pahoille teoille, vaan myös omille, usein jokseenkin hyvää tarkoittaville teoille.

Paavalihan olisi helposti pystynyt pelkän inhimillisen viisauden ja arviointikyvyn perusteella puuttumaan moniin asioihin ja sanomaan niistä jotakin. Siksi onkin liikuttavaa lukea hänen todistuksensa elämästä itsehillinnässä, hengen köyhyydessä ja jumalanpelossa. Ihminen, joka tulee jatkuvasti rikkaammaksi Jumalassa, ja samaan aikaan yhä köyhemmäksi itsessään, ja voi silti samanaikaisesti olla toiminnassaan luja, vieden asiat päätökseen – se on elämää jota yksikään luonnollinen ihminen ei voi ymmärtää tai käsittää.

Johan O. Smith kirjoittaa eräässä kirjeessä: “Jos annamme pään, Kristuksen, hallita, silloin emme tiedä mitään, emme ymmärrä mitään, emme voi tuomita missään asiassa, ennen kuin hän, jolle on annettu kaikki tuomiovalta, tekee itsensä tiettäväksi. Tulemme mitäänsanomattomiksi ja meidän on kannettava mitäänsanomattoman ristiä, mikä on todella vaikeaa sille, joka luulee tietävänsä jotakin. Sillä tavoin sielullisuus pannaan pois toiminnasta, ja hengen köyhyys astuu sijaan. Kristus on silloin pää, ja minun “älykkäästä päästäni” tulee vain vastaanotin hänelle – Jeesukselle Kristukselle, ylipapille. Meistä tulee sellaisia, jotka eivät tiedä mitään, eivät omista mitään eivätkä pysty tekemään mitään. Minun tekoni häviävät, mutta Jumalan teot tulevat näkyviin.”

Voidaanko selvemmin kuvata, mitä on todellinen itsehillintä, joka johtaa meidät jumalanpelkoon? Silloin elämme jatkuvasti tässä hetkessä Jumalan kasvojen edessä, kuulemme hänen puhettaan ja löydämme ne teot, jotka hän antaa meille suoritettavaksi.

Olkoon se tämä voimakkaasti myös sinun ja minun ajatuksissa, erityisesti arkielämäämme ajatellen!

Artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran BCC:n Skjulte Skatter -lehdessä lokakuussa 2015.
© Copyright Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag

Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.