Ihmiset vai Jumala: Ketä koetat miellyttää?

Olen aina ollut ahkera ja yksilöllinen. Mutta miksi tunsin jatkuvaa rauhattomuutta ja painetta ollakseni erityisen aikaansaava, silloin kun aloitin ensimmäisessä työpaikassani? Mitkä olivat oikeastaan motiivini tämän hyvän työmoraalin taustalla?

Hyvän vaikutuksen tekeminen

Istun työpaikallani. Suoritan työtehtäväni ennen määräaikaa. Kaikkien täytyy saada tietää siitä. Teen virheen. Yritän peittää sen. Esimieheni tulee toimistoon. Siinä samassa työskentelen paljon nopeammin.

Ensimmäiset viikot ensimmäisessä työpaikassani alkoivat suurin piirtein tällä tavalla. Kuten ihmiset yleensä minäkin toivoin tekeväni hyvän ensivaikutelman. Työskentelin kovasti ja opin niin paljon kuin mahdollista ja niin nopeasti kuin pystyin.

Ei kestänyt kauaakaan ennen kuin esiin alkoi nousta ajatuksia kuten: "Jos teen työtä todella kovasti, niin he panevat minut merkille", tai "Tietäväköhän he, kuinka paljon teen työtä?"  Minun "hyvä työni" tuli näiden ylpeiden ajatusten saastuttamaksi, ja iloni oli riippuvainen työni saamasta kiitoksesta.

Tunnustuksen saamisesta tuli nopeasti välttämättömyys. Muun väen täytyi arvostaa minua.

Ei milloinkaan tyytyväinen

Sitä mukaa kuin aika meni, tulin entistä onnettomammaksi. Käytin aikaani analysoidakseni, kuinka toiset suhtautuivat minuun. Tämä loi sisimpääni paineen ja rauhattomuutta, mikä vain näytti kasvavan. Mitä taitavammaksi tulin, sitä enemmän tarvitsin kehumista. En ollut koskaan tyytyväinen.

Minulla oli tapana usein käyttää työmatkoihin kuluva aika toisten puolesta rukoilemiseen. Nyt mieleni täytti ajatukset itsestäni ja kuinka toiset olivat mahdollisesti käsittänneet minut. Ajattelin vain itseäni. Toivoin voivani tehdä hyvää, mutta itsekeskeiset ajatukseni sammuttivat sen halun. Kun katson taaksepäin, voin nyt nähdä, että kaiken kovan työni keskellä elämäni pyöri vain itseni, nimeni ja kunniani ympärillä.

"Kuin Herralle"

Eräänä sunnuntaina istuessani kokouksessa ajatukseni pyörivät jälleen lempiaiheessani: Minussa itsessäni. Mitä minun pitäisi tehdä ja sanoa maanantaiaamuna? Oli tärkeää saada ansaitsemani tunnustus. Puhuja siteerasi jaetta: " Mitä teettekin, tehkää se sydämestänne niin kuin Herralle eikä ihmisille." Kol. 3:23  Silloin kun hän luki jakeen, heräsin todellisuuteen. Yht´äkkiä Sana löi minua. Kuin Herralle eikä ihmisille. Tämä on avain!

Missä Jumala oli ollut kaikissa ajatuksissani ja kaikessa siinä työssä, jota olin tehnyt? Ketä oikeastaan olin palvellut?

Yritin työskennellä kovasti, mutta Jumala oli hävinnyt kokonaan kuvasta. Elin vain ihmisille. Vaikka kaikki näytti olevan niin hyvin ulospäin, minulla ei ollut sisäistä elämää Kristuksen kanssa. Sisälläni ei ollut mitään rauhaa.

Kaikki Jumalan kunniaksi

Silloin päätin: Kaikessa työssä, mitä teen, ja kaikissa olosuhteissa, joihin tulen, valitsen Jumalan palvelemisen. Elän hänen kasvojensa edessä. En tahdo antaa kompleksien ja ajatusten siitä, mitä mieltä toiset minusta ovat, määrätä, mitä teen ja kuinka käyttäydyn. Elän Jumalan edessä. Jos on jotakin kunniaa, joka aiheutuu minun saavutuksistani, niin Jumala tulee saamaan sen kunnian. "Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi."  1 Kor. 10:31.

Vain jonkun silmänräpäyksen jälkeen pulpahti esiin ajatus: " Huomenna tulevat kaikki näkemään uuden Ellien." Niin pian kuin tämä ajatus tuli, ymmärsin, että se oli lähtöisin minun omasta ylpeydesäni ja hylkäsin sen välittömästi. En ollut yhtä mieltä ajatuksen kanssa. Tiesin, mitä tahdoin. Halusin elää kokonaan Jumalalle, sataprosenttisesti. Sillä ei ole mitään merkitystä, panevatko työtoverini minussa jotakin merkille vai eivät.

Taistelu kunnian etsimistä vastaan oli alkanut.

Kun nämä ajatukset yrittävät hiipiä sisään, tiedän nyt, että minun ei tarvitse kuunnella niitä. Kyllä, ajatukset tulevat jatkossakin, mutta voin kieltää niitä asettumasta asumaan minuun. Voin ajaa ne pois ja niiden sijaan täyttää mieleni hyvillä ajatuksilla. Pian minulla on aikaa ajatella toisia ja rukoilla toisen puolesta jälleen.

Ihmistä vapaaksi tuleminen

Ja nyt? Istun työssani. Suoritan työni ennen määräaikaa. Jatkan iloisena seuraavan tehtävän parissa. Teen virheen. Nöyrryn ja myönnän virheeni. Esimieheni tulee toimistoon. Jatkan työtäni.

Mitä enemmän jatkan tällä tavalla, sitä enemmän minulla on rauhaa sisimmässäni. Elämä tulee niin yksinkertaiseksi. Mikäli Jumala on tyytyväinen, niin minäkin olen tyytyväinen. Niin kauan kuin miellytän Jumalaa, ei merkitse mitään, saanko kehumista ihmisiltä vai en. Sillä, mitä toiset sanovat tai ajattelevat minusta, ei ole mitään merkitystä onneni suhteen. Tulen vapaaksi ihmisistä.

Tiedän, kuinka raskasta elämä voi olla, kun elän toisten ihmisten enkä Jumalan kasvojen edessä. Mutta tiedän myös, että on olemassa tie ulos tästä raskaasta puurtamisesta, tie elämään ja rauhaan. Kiitän Jumalaa, että olen löytänyt tämän tien!