Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tunnistaakseen toistetut käynnit ja mieltymykset, tarjotakseen sosiaalisen median toimintoja ja analysoidakseen liikennettä. Klikkaamalla "Hyväksyn" tai käyttäessäsi verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön.
Hyviä inhimillisiä ominaisuuksia vai Kristuksen hyveitä?

Hyviä inhimillisiä ominaisuuksia vai Kristuksen hyveitä?

Mitä tapahtuu, kun tulemme rajoillemme ihmisinä?

4 Minuuttia ·

Uskoontulo – ”pelastusoperaatio”

On valtavan hyvä ja tarpeellista ajatella hieman, mitä sana uskoontulo oikein tarkoittaa. Uskoontulo on ”pelastusoperaatio”. Me ihmiset olemme toivottomassa tilassa synnin tähden. Emme tarvitse vain vähän apua, ei, meidän on tultava vapautetuiksi synnin ja oman tahtomme rautakourasta. Juuri sen Jeesus haluaa tehdä meissä, eikä kukaan toinen kykene siihen. Hänellä on valta antaa syntimme anteeksi ja auttaa meitä kiusauksessa, niin että voimme voittaa. Hän haluaa muuttaa meidät oman kuvansa kaltaisiksi. Evankeliumi ei ole toivo elämän tekemisestä paremmaksi vaan muuttumisesta.

Oma vanhurskaus

On kirjoitettu, että meidän tulee julistaa ”Kristuksen hyveitä” (1. Piet. 2:9 norj. käännös). Näitä ei kuitenkaan saa sekoittaa hyviin inhimillisiin ominaisuuksiin. Me ihmiset olemme hyvin erilaisia. Jotkut ovat syntyjään harvinaisen  lujaluonteisia, kun taas toiset ovat heikkoja ja periksiantavia. Jotkut ovat erittäin itsekkäitä, kun taas toiset ovat luonnostaan avuliaita ja uhrautuvia. Jumala ei kuitenkaan ole väärämielinen. Ei ole niin, että ne, jotka ovat syntyneet ”hyvillä” inhimillisillä luonteenpiirteillä, olisivat arvokkaampia hänen silmissään. Ei, kaikki tarvitsevat pelastusta. Omat, hyvät inhimilliset ominaisuutemme ovat hyvin rajallisia. Voimme esimerkiksi osoittaa tiettyä kärsivällisyyttä ja hyvyyttä, mutta kun olosuhteet käyvät liian vaativiksi, meidän synnynnäinen halukkuutemme ja suostuvaisuutemme on kohta tipotiessään.

Hyvien inhimillisten ominaisuuksien ja Kristuksen hyveiden välillä on valtavan suuri ero, aivan olennainen ero. Voimme osoittaa ylevää moraalia, olla kilttejä ja hyviä sekä elää hyvää elämää, mutta jos rakastamme totuutta ja olemme rehellisiä, huomaamme pian, että parhaatkaan tekomme eivät ole puhtaita. Palveluhalukkuuteemme kätkeytyy esim. itseihailua, ja tehdessämme jotain hyvää toisille, tuomitsemme heitä ehkä hiukan tai meillä on salaisia vaatimuksia jne. Voimme tehdä paljon, mikä näyttää hyvältä, mutta emme todellakaan kykene kirkastamaan Jumalan ikuista valtakuntaa emmekä loistamaan Jumalassa olevaa kirkkautta.

Se hyvä, mitä teemme omien ponnistelujemme tuloksena, voidaan kiteyttää käsitteeseen ”oma vanhurskaus”. Se voi ulottua varsin pitkälle, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen ”vanhurskauden kanssa, joka tulee Jumalasta uskon perusteella” (Fil. 3:4-9). Paavalin tavoin meidän on tultava siihen tunnustukseen, että ”minussa nimittäin lihassani (ts. luonnossani), ei asu mitään hyvää.” Room. 7:18. Kaikkien opetuslasten on käytävä läpi tämä prosessi. Tässä on kaikilla samat mahdollisuudet.

”Epäonnistun aivan kaikessa”

On erittäin opettavaa ja uskoa vahvistavaa lukea, kuinka J. O. Smith kuvaa tätä muutosprosessia ”omasta vanhurskaudesta” siihen ”vanhurskauteen, joka tulee Jumalasta uskon perusteella”.

”Lihan mukaan olen paha kiireestä kantapäähän. Parhaat tekoni tulvivat itsekkyyttä, rakkau­te­ni on läpeensä täynnä itseihailua. Kristinuskoni vain lisää ulkokuoren loistoa, ja kaikki kunnia tu­lee nii­tetyksi itsek­kyyden täyttymättömiin aittoihin. Tällainen elämä tuli minulle inhotukseksi. Ymmärsin olevani pahuu­den läpeensä hapattama. Sanoin Jumalalle: en pysty olemaan kris­tit­ty. Elämäni on todellakin kauhistuttavaa, ja epäonnistun aivan kaikes­sa.

Siitä hetkestä lähtien Kristus tuli elämäkseni. Olin tullut ym­märtä­mään, että hän oli elämä. Siitä hetkestä lähtien olin hylkiö. Vi­haan elämääni tässä maailmassa, sillä se on pahaa, enkä koskaan e­nää halua yrittää saada sillä mitään aikaan.”   (Ote kirjasta: Johan O. Smithin kirjeitä, nro 8, 2. elokuuta 1905).

Elämä Jeesuksen jäljissä

Minun on tultava siihen johtopäätökseen, etten aivan yksinkertaisesti pysty elämään uutta elämää. Minun on tultava siihen pisteeseen, jossa ymmärrän, että minun on elettävä uskossa Jeesuksen apuun, hänen, joka haluaa pelastaa minut huonoudestani ja mielettömyydestäni. Kun minulla on tämä ymmärrys, käyn armon valtaistuimen eteen ja rukoilen koko sydämestäni laupeutta ja armoa avuksi oikeaan aikaan (Hepr. 4:16). Jumala näkee hätäni ja kuulee rukoukseni ja rohkaisee mieltäni sanallaan, kun tulen kiusatuksi ja koetelluksi. Rukouksen kuuleminen ei tarkoita sitä, ettenkö tulisi enää kiusatuksi ja koetelluksi, ei, se sisältää sen, että opin kuuliaisuuden siitä, mitä kärsin ja pääsen vapaaksi synnistäni (Hepr. 5:7-8). Näin tulee esiin jumalallinen luonto.

Tämä sanoma sisältää suuria ja ihania syvyyksiä, emmekä koskaan pysty tutkimaan pohjia myöten niitä mahdollisuuksia, joita sana ja risti antavat meille. Meissä tapahtuu Jumalan vaikuttama muuttuminen. Elämästäni tulee esiin ihana taivaallinen tuoksi, Jeesuksen Kristuksen tuoksu (2. Kor. 2:15-16). Se on jotain aivan muuta kuin pelkästään ylevä moraali. Se on elämää Jeesuksen jäljissä, ristiinnaulittua opetuslapsen elämää. Jumala avatkoon silmämme niin, että uskon kautta kannamme Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme ja koemme, että hänen elämänsä tulee meissä esiin yhä enemmän.

Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.