Kuinka voin myötävaikuttaa rauhaan maailmassa.

Äskettäin luin raamatunjakeen, jota en uskoakseni ole koskaan pannut merkille aikaisemmin. Se kuvaa ihmisiä "rauhattomuuden sukukuntana" (4 Moos. 24:17, norj. käännös). Tämä jae teki uskomattoman voimakkaan vaikutuksen minuun. En ole koskaan ajatellut itseäni dramaattisena tyyppinä, mutta äkkiä nämä sanat saivat minut asettamaan itselleni kysymyksen: Olenko minä oikeastaan sellainen, joka aiheuttaa rauhattomuutta asenteellaan ja toimillaan? Oivalsin, että olen todellakin sellainen, vaikka en ollut koskaan aiemmin pitänyt itseäni sellaisena.

Jeesus sanoi: "Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi." Matt. 5:9 Olen aina aikaisemmin ajatellut rauhantekijää ihmisenä, joka ei väittele ja joka kenties voi auttaa toisia tulemaan sovitetuiksi itsensä kanssa, tavallaan mukavana henkilönä. Oikeastaan en ollut miettinyt asiaa paljoakaan. Oivalsin selvemmin kuin koskaan ennen, että rauha sisältää paljon enemmän kuin mitä olin ajatellut.

Jos valitan, luonko rauhaa ympärilleni? Jos olen tyytymätön, saanko aikaan rauhaa? Jos murehdin tai olen stressaantunut tai jos vaadin, että toisten pitää nähdä asiat minun tavallani, jos puhun negatiivisesti toisista, jos teen asioita, jotka ovat parhaita minulle itselleni toisen kustannuksella, jos katson alentuvasti jotakuta, jos sekaannun toisten asioihin, jos vaadin (vaikka vain alitajuisestikin), että muut huomioivat minut, jos puolustan omaa minääni, luonko silloin rauhaa? Kaikki nämä asiat ovat minun lihassani asuvaa syntiä. Mikäli haluan pelastua, minun täytyy tunnustaa oma itsekkyyteni, oma syntini. Kun tunnustan, Jumala voi tehdä työnsä minussa.

Kaikki sielustani nouseva vaiva ja kaikki protestit johtuvat siitä, että en ole yhtä Jumalan tahdon kanssa elämässäni. Mikäli rakastan Jumalan tahtoa ja toteutan sen, säilytän täydellisen levon. Tehdäkseni Jumalan tahdon minun täytyy nöyrtyä ja kokonaan luopua omasta minästäni ja ajatuksistani. Rauhan, levon ja pelastuksen saavuttaminen on tärkeysjärjestyksessä numero yksi, ja asia on sen arvoinen, että minun tulee luopua kaikesta saavuttaakseni sen.

Paavali kehottaa meitä jakeessa Room. 12:18: "Jos on mahdollista ja jos se teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa."

Huomasin, että rauhan aikaansaamisesta on kysymys jokaisessa reaktiossani ja tehtävässäni suhteessa Jumalaan ja ihmisiin joka ainoa päivä. Minä en saavuta rauhaa käyttämällä omaa älyäni ja inhimillistä ymmärrystäni olosuhteissani. Päästäkseni rauhaan minun on etsittävä ylhäältä tulevaa viisautta, joka on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa. (Jaak. 3:17). Voittamalla omat inhimilliset reaktioni, oman egoni, nöyrtymällä itse ja etsimällä Jumalan tahtoa tehdäkseni sen, saan tämän puhtaan rauhan. Minun toimeni tulevat puhdistetuiksi kaikesta synnistä. Ei murehtimalla hyvinvoinnistani, ei stressaamalla tai murehtimalla, kateellisena ja tyytymättömänä.

Kun pidän itseni – minäni, järkeni, ajatukseni ja "tietoni" ristiinnaulittuna Kristuksen kanssa, silloin minulla on pääsy Jumalan luokse ja saan Pyhän Hengen voiman. Silloin kuoletan synnilliset reaktioni, ja rauhan ja levon elämääantava henki seuraa minua kaikessa, mitä teen. Se henki voi myös siunata ja auttaa muita. Kun he tulevat kosketukseen kanssani, he voivat kokea Kristuksen elämän mieluummin kuin "Kathryn stressaavan elämän". Kristus elää minussa! Pääasia on, että minä vähenen, ja hän kasvaa elämässäni (2 Kor. 4:10, Joh. 3:30).

Apostolien teoissa on kerrottu miehestä, jonka nimi merkitsee "kehotuksen poika" (Apt. 4:36). Päämääräni elämässäni on, että voin muuttua rauhattomuuden suvun jäsenestä kehotuksen pojaksi ja Jumalan lapseksi. Joka tapauksessa se maailman kolkka, jossa minä asun, voi olla rauhaisa, niin pitkälle kuin se riippuu minusta.

"Hän on kuin vesipurojen ääreen istutettu puu, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu. Kaikki, mitä hän tekee, menestyy." Ps. 1:3.

Jos jokainen meistä toimisi tällä tavoin, maailmanrauha ei olisi ongelma.