Jospa vain …

Muistan kuulleeni äitini sanoneen eräänä päivänä: «Jos minulla vain olisi enemmän kaappeja keittiössä, ei olisi niin sotkuista». Tämä oli aihe, joka jatkui koko elämän, koska hän ei pitänyt kotitöistä; ja ollaksemme rehellisiä, meille on paljon helpompi syyttää kodin sisustusta kuin tulla taitavaksi taitaviksi kotitöissä.

Ei omena kauas puusta putoa …

Minusta tuli «jos vain» -henkilö. Nuoruudesta lähtien ja lähes tähän päivään saakka on aina ollut: «Jos vain makuuhuoneeni ei olisi níin kylmä, voisin tehdä läksyni; jos vain saisin kyydin, hankkisin lauantaityön; jos vain kompostimylly toimisi, pitäisin puutarhan siistinä; jos minulla vain olisi enemmän aikaa, suorittaisin projektini loppuun; ja (miehelleni) jos vain tulisit ajoissa kotiin, päivällinen ei olisi jäähtynyt…

Olen osittain tajunnut, että puolustelin tilannetta olosuhteiden takia; Saatoin kuulla itseni sanovan «jos vain» liian monta kertaa. Päätin ryhdistäytyä ja vain katsoa, mitä itse asiassa kykenin tekemään organisoimalla aikani paremmin ja raivaamalla puutarhaa ilman kompostimyllyä. Kun olin tehnyt päätöksen, sain uuden energia-aallon ja inspiraation. Mitä enemmän ryhdyin tekemään ajattelematta, kuinka paljon yksinkertaisempaa se olisi, jos minulla olisi puulattia, korkeatasoiset puutarhatyökalut tai paremmat varastointiratkaisut, niin työt tulivat tehtyä ja koin tyydytystä.

Mutta jos olemme «jos vain»-henkilöitä, kun kysymyksessä ovat elämän käytännön asiat, meillä on myös taipumus olla «jos vain»-henkilöitä, kun kysymyksessä ovat tunneperäiset ja hengelliset asiat. Se merkitsee, että todennäköisesti päädymme syyttämään toisia ihmisiä tai elämän olosuhteita siitä, miltä meistä tuntuu. Näin on ehdottomasti ollut kohdallani, ja ajatusmalli voi olla seuraavanlainen: Jos kollegani ei vain olisi arvostellut minua, en olisi masentunut. Jos ystäväni olisivat kutsuneet minut, en olisi säälinyt itseäni. Jos minulla olisi ollut enemmän rahaa, olisin ollut antelias. Jos Jumala olisi antanut minulle miellyttävämmän luonteen, olisin kiltimpi. Jos minulla olisi parempi työ, en stressaantuisi niin paljon.

Jos olisin lihavampi, laihempi, pidempi, lyhyempi.

Jos asuisin lämpimässä, aurinkoisessa maassa…

Ja listaa voidaan jatkaa edelleen.

Jatkuva tyytymättömyys olosuhteisiimme johtaa siihen, että meistä tulee hengellisesti passiivisia ja odotamme koko ajan, että Jumala muuttaisi asiat. Jumala kuitenkin odottaa, että me ryhdymme toimeen – hän voi ohjata meitä, jos lähdemme liikkeelle, mutta ei, jos pysymme paikoillamme. Voimme olla yllättävän tietämättömiä siitä, että juuri meidän pitää muuttua.

Jos sinulla, niin kuin minulla, on taipumus olla passiivinen persoonallisuus, joka miettii, kuinka erilaista elämä olisikaan, jos olosuhteet eivät «olisi liittoutuneet meitä vastaan», niin mietipä tätä: Seuraavan kerran, kun tulet kiusatuksi toiveajatteluun siitä, mitä saavuttaisit, jos sinulla olisi yhtä paljon onnea ja rahaa pankissa kuin toisilla, ryhdy taisteluun.

Ensinnäkin Jumala haluaa mieluummin auttaa meitä vastustamaan kateuden ajatuksia sen sijaan, että hän antaisi meille runsaasti rahaa, koska tyytyväisyys opetuslapsena on arvokkaampaa kuin rikkaus. Ja toisekseen, tarjoa vieraille keksiä ja kahvia, jos sinulla ei ole varaa hienoihin juustoihin ja hyvään viiniin. Ihmiset, jotka kaipaavat yhteyttä, eivät vaadi hyvää ruokaa, eivätkä tuomitse meitä tarjoilun perusteella.

Kolmanneksi Jumalalla  on kontrolli ehdottomasti kaikessa. Hän antaa asioiden tapahtua meille ja estää asioita tapahtumasta. Hänellä on pitkät linjat, kun hän haluaa kouluttaa meitä Poikansa kuvan kaltaisiksi, ja kaikki olosuhteemme ovat mukana tässä prosessissa.

Jumalan antamien « talenttien» määrä ei määritä meitä – se, mitä teemme talenteillamme, määrittää meitä.

«Yhdelle hän antoi viisi talenttia, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden…» Matt. 25:15.

«Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen… Tule herrasi ilojuhlaan!» Matt. 25:21.