Hengen vaikutus

Hengen vaikutus

Parhaatkin teot ja päätökset ovat turhia, ellei Pyhä Henki ole vaikuttanut niitä.

4 Minuuttia ·

Apu Hengeltä tulee juuri oikealla hetkellä

Jumala ei vaikuta, ennen kuin se hetki on käsillä, että hänen tahtonsa ilmoittaminen on todella välttämätöntä. Se, mitä teemme ennen kuin Jumala vaikuttaa, ei ole hänestä, vaikka tarkoitus voi näyttää hyvältä. Herran Henki ei tee mitään ennen aikojaan. Se ilmoittaa itsestään silloin, kun sitä tarvitaan, ei ennemmin eikä myöhemmin. On turha etsiä häntä, kun hänen löytämisensä ei vielä ole tarpeellista. Hänen uskollisuutensa on loputtoman suuri, hän ilmoittaa itsensä juuri oikealla hetkellä, ei koskaan aiemmin.

Jumala ilmoitti itsensä vanhassa liitossa monin tavoin antamalla valoa asioista ja olosuhteista. Uudessa liitossa – Kristuksessa Jeesuksessa – Jumala kuljettaa meitä uskon kautta. Uskovat vanhassa liitossa saivat valoa jo paljon ennen kuin tarvitsivat sitä, ja he pystyivät etukäteen ajattelemaan, kuinka heidän tuli toimia; me uudessa liitossa olemme aina riippuvaisia jumalallisesta hetkestä, joka joka hetki vaatii ehdotonta luottamusta ja antautumista. Lapsenmielinen luottamus ei kysele: miksi? Se odottaa kärsivällisesti äärimmäisyyteen asti, sillä se tietää, että Jumalan huolenpito tulee avuksi juuri oikealla hetkellä.

Luottamus ja kuuliaisuus saavat aikaan ilmestyksiä ja muuttumista

Mitä suurempi luottamus meillä on, sitä suurempi on antautuminen, ja sitä uskollisemmin seuraamme häntä. Tällä tavalla pääsemme käsiksi Jumalan ilmestyksiin ja tulemme osallisiksi niistä; Paavali kirjoittaa tästä Ef. 1:17:ssä.

Uskoton tukahduttaa Hengen äänen, ja ennen pitkää hän ei enää kykene ottamaan vastaan Hengen vaikutuksia. Kukaan ei ole niin varovainen kuin Jumalan Henki, eikä vetäydy pois niin nopeasti kuin se.

Jumalan Henki vaikuttaa kahdella tavalla, joko vetoavasti ja lempeästi houkutellen tai myös vakuuttaen ja kurittaen. Kun kuuntelemme sen ääntä, se paljastaa meille kätkettyjä aarteitaan, johtaa meidät aarrekammioihinsa ja antaa meille pääsyn Jumalan tietoon. Se, joka jättäytyy tämän huolenpidon varaan, tulee muutetuksi Kristuksen kuvan kaltaiseksi ja tulee osalliseksi jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:4).

Jumalan Henki opastaa meitä totuuteen. Sen tehtävä on johtaa meidät säkkipimeästä valoon ja kirkkauteen. Se ei puhu itsestään, vaan siitä, mitä se kuulee. Parhaimmatkin teot ja parhaimmatkin päätökset ovat turhia, ellei Pyhä Henki ole niitä vaikuttanut. Pidä huoli siitä, että kuulet tämän äänen ja teet sen mukaan, silloin otat vaarin ”Minun teoistani”, niin kuin Ilm. 2:26:ssa sanotaan.

Henki johtaa meidät uudelle ja elävälle tielle

Hengen vaikuttama elämä on kätkettyä elämää Jumalassa; sillä kukaan muu kuin sinä ja Jumala ei ymmärrä sitä. Ulkoinen loisto himmenee tämän taitavan johtajan ilmestysten rinnalla, sielu kääntyy sisäänpäin, korva avataan. Kun sitten verrataan ulkoista ja sisäistä elämää keskenään, ymmärretään ero inhimillisen ja jumalallisen elämän välillä.

Jumalan johdatus ei aina saa aikaan hyviä tunteita; sen päämääränä on lihan takana oleva kirkkaus, ja tie päämäärään käy lihan läpi. Meille on avattu uusi ja elävä tie esiripun kautta, joka on hänen lihansa. Pyhä Henki on tämän tien opas, ja me sen kulkijoita.

Artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran "Skjulte Skatter"- lehdessä helmikuussa 1912.

© Copyright Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag | ActiveChristianity

Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.