"Hän on todella noussut ylös!"

Itä-Euroopan kirkossa, erityisesti Venäjällä, uskovat käyttävät erikoista pääsiäistervehdystä. Ihmiset tervehtivät toisiaan sanoilla, ”Kristus on noussut ylös!” ja saavat vastaukseksi, ”Hän on todella noussut ylös!” (Venäjäksi: Kristos voskrjes = Христос воскрес!  Vaistinu voskrjes = Воистину воскрес!)

Tässä yhteydessä on hyvä panna merkille, että venäläinen sana ”sunnuntai” merkitsee ”ylösnousemusta”. Jopa vaikeina aikoina, kuten Stalinin ollessa vallassa, tätä perinnettä ei lakkautettu, niin että venäläiset nykyisinkin tulevat kielen kautta muistutetuksi Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta joka sunnuntai.

Mehän tiedämme, että moni kokee kristilliset juhla-ajat, kuten joulun ja pääsiäisen, vain tapana ja kauniina traditiona ilman mitään syvällisempää tai henkilökohtaista merkitystä. Raamatun kertomusten mukaan tämä on kuitenkin todella tapahtunut, ja on historiallisesti todistettu: Ihminen Jeesus Kristus, joka itse kutsui itseään Jumalan Pojaksi, ristiinnaulittiin, haudattiin ja hän nousi ylös kolmantena päivänä. Raamatussa tämä kuvataan näin: ”Kristus kuoli meidän syntiemme tähden Kirjoitusten mukaan, hänet haudattiin ja hänet herätettiin kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan…” 1. Kor. 15:3-5.

Ei vain syntien anteeksianto

Lapsuudenkodissani sain kristillisen kasvatuksen ja tunsin lapsuudessani Raamatun hyvin: Jeesuksen ristinkuoleman, ylösnousemuksen, syntien anteeksiannon. Kuitenkin vasta monta vuotta myöhemmin ymmärsin sydänjuuriani myöten, että Kristus oli kuollut ja noussut ylös juuri minun tähteni. Siinä kävi suunnilleen niin, että joku yhtäkkiä maksoi velkani, joka oli painanut minua ja saanut minut epätoivoiseksi.

Kaikki, mikä oli painanut omaatuntoani, kaikki harha-askeleet, kaikki vääryys, mitä olin tehnyt, tuli samalla puhdistetuksi pois, ja saatoin aloittaa uuden elämän. Eräs tunnettu sananlasku kuuluu näin: ”Hyvä omatunto on pehmeä päänalunen”. Muistan selvästi, kuinka onnellinen olin, kun sain tyhjentää sydämeni ihmiselle, johon luotin, ja tunnustaa syntini. Psalmi 32: 1-2:ssa sanotaan niin mieltä ylentävästi: ”Autuas se, jonka rikos on annettu anteeksi, jonka synti on peitetty! Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojaan ja jonka hengessä ei ole vilppiä!”

Valitettavasti usein kävi niin, että varsin pian tein kuitenkin samoja virheitä ja huonoja asioita yhä uudestaan ja tarvitsin jälleen anteeksiantoa. Mutta sitten eräänä päivänä tulin yhteyteen ihmisten kanssa, jotka kertoivat voittoelämästä, ja siitä että Jumalan voimassa oli mahdollista saada täydellinen voitto huonoista taipumuksista, kuten vihasta, kateudesta, epäpuhtaista ajatuksista jne. Kun tulen kiusatuksi, voin huutaa Jumalan puoleen ja rukoilla häntä, etten antaisi periksi ja lankeaisi syntiin. Kun kuulin sen ja näin sen toisissa ihmisissä, sain elävän toivon ja suuren ilon sydämeeni. Opin silloin lukemaan aivan uusin silmin Raamattua, jonka tunsin jo lapsuudestani saakka.

Voittoelämää Jeesuksen jäljissä

Jeesus tuli maan päälle ja tuli, aivan niin kuin me, kiusatuksi pahaan, mutta hän ei koskaan tehnyt syntiä. Hän ei koskaan antanut periksi kiusaukselle, mistä on niin selkeästi kirjoitettu Hepr. 4:15:ssä: ”Eihän meidän ylipappimme ole sellainen, ettei hän voi sääliä meidän heikkouksiamme, sillä hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.”

Kun hän sitten kuoli ristillä syyttömänä uhrilampaana, hän antoi kaikille, jotka haluavat, ikuisen vapautuksen. 1. Piet. 2:24:ssä on kirjoitettu: ”Kristus itse kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuulle, että me synneille kuolleina eläisimme vanhurskaudelle. Hänen haavojensa kautta teidät on parannettu.”

Hän kantoi syntimme ruumiissaan ristinpuulle, että me kuolisimme pois synnistä ja eläisimme vanhurskaudelle. Hän ei tehnyt sitä siksi, että jatkaisimme lopun elämäämme samoissa synneissä ja virheissä! Ei, hän tuli vapauttajana ja pelastajana! Koska hän ei itse koskaan tehnyt syntiä, ei kuolemakaan voinut pidättää häntä. Voin nyt kieltää itseni perustuen hänen maanpäälliseen elämäänsä, ristinkuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Se tarkoittaa, että meidän on sanottava synnille tietoisesti ”ei”.

Voin esimerkiksi odottaa kärsivällisesti, kun tulen kiusatuksi kärsimättömyyteen, tai pysyä hiljaa, kun haluan sanoa vastaan jne. Näin minäkin voin elää voittoelämää ja seurata hänen jälkiään. ”Sillä siihen teidät on kutsuttu, koska Kristus kärsi teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, että seuraisitte hänen jälkiään, hänen, joka ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta havaittu.”1. Piet. 2:21-22.

Voin ja minun täytyy sanoa: Kristus on todella noussut ylös. Hän on totisesti kuollut minun syntieni tähden ja antaa todella suuren voiman elää uutta elämää. Kun seuraan uskollisesti hänen jälkiään (1. Piet. 2:21), nousen eräänä päivänä itse ylös ikuiseen elämään.