Fanaattinen kiivaus vai todellinen jumalanpalvelus?

On tunnettua, että uskonnonharjoittamisessa voi esiintyä fanaattisuutta. Se tapahtuu silloin, kun keskitytään toisten syntiin ja "lainrikkomuksiin" ja käytetään toisiin ankarampaa eettistä mittaa kuin omaan itseensä. Tämä teeskentely on fanaattisuuden ydin.

Kiivaus

Fanaattisuus on määritelty liioitelluksi, kritiikittömäksi kiivaudeksi. Käsitteen kiivaus löydämme Raamatusta.
"Älä kumarra mitään muuta jumalaa, sillä Herra on nimeltään Kiivas. Hän on kiivas Jumala." 2. Moos. 34:14. «Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kiivaasti hän halajaa henkeä, jonka on pannut meihin asumaan"?» Jaak. 4:5 norjalainen käännös.  Tässä merkityksessä kiivaus kuvaa Jumalan palavaa rakkautta ihmisiin, rakkautta, joka ei hyväksy eikä siedä uskottomuutta ja vilppiä. Rakkaus avioliitossa tai velvollisuudet monissa muissa yhteyksissä eivät myöskään siedä ja hyväksy sitä.

Fariseusten teeskentely

Johannes 8: ssa on kerrottu Jeesuksesta, joka valaisee tätä:

"Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luokseen aviorikoksesta tavatun naisen. He asettivat hänet väkijoukon keskelle ja sanoivat: ‘Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Mooses on laissa antanut meille käskyn kivittää tuollaiset. Mitä sinä sanot?' Näin he sanoivat pannakseen Jeesuksen koetukselle ja päästäkseen syyttämään häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan." Joh. 8:3-6. Johannes ei kerro, mitä Jeesus kirjoitti, mutta niin kuin kristitty kirjailija Sigurd Bratlie on asian selittänyt, voi hyvin olla, että Jeesus kirjoitti näin: "On myös kirjoitettu: Älä himoitse!" 5. Moos. 5:21.

"Kun he toistamiseen kysyivät häneltä, hän suoristautui ja sanoi heille: ‘Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisenä häntä kivellä.'
Taas hän kumartui ja kirjoitti maahan.
Kuultuaan Jeesuksen sanat he lähtivät pois toinen toisensa jälkeen, vanhimmista alkaen. Jäljelle jäi ainoastaan Jeesus ja nainen, joka oli hänen edessään.'" Joh. 8:7-9.

Johannes ei kerro sitäkään, mitä Jeesus kirjoitti toisella kerralla, mutta Bratlien mukaan hän on saattanut kirjoittaa: "Edelleen on laissa kirjoitettu: ‘Kirottu olkoon se, joka ei noudata tämän lain sanoja eikä tee niiden mukaan.'" 5. Moos. 27:26.

Näemme, että fariseukset olivat kohdistaneet mielenkiintonsa syntiseen ja ulkoiseen, näkyvään lainrikkomukseen. Jeesus taas kohdisti valonheittimen pois synnintekijästä kätkettyyn himoon, joka kykeni piiloutumaan fariseusten lainkuuliaisen ja moitteettoman julkisivun taakse.

Vapautus synnin vallasta

On koskettavaa nähdä, millä viisaudella Jeesus riisui fariseukset aseista ja asetti heidät kasvotusten heidän oman syntinsä kanssa. Niin mahtavan ja vakuuttavan vanhurskauden edessä fariseuksista tuli syyllisiä heidän omissa silmissään, ja he luikkivat häveten pois.  Koska he eivät olleet pitäneet itseään puhtaina salassa olevasta  himosta, hekin joutuivat kirouksen alaisiksi.

Jeesus ei lausunut naiselle kadotustuomiota, mutta se ei tarkoita sitä, että hän hyväksyi hänen syntinsä. «Mene, äläkä enää tee syntiä!» Joh. 8:11.

Evankeliumi, ilosanoma, tekee eron syntisen ja synnin välille, ja vapauttaa syntisen, ei pelkästään synnin seurauksista vaan myös synnin vallasta ja siten myös lain kirouksesta.

Paavali, intoon nähden vainooja ja väkivallantekijä.

Apostoli Paavali, joka itse oli juutalainen, antaa juutalaisista sen todistuksen, että heillä oli intoa Jumalan puolesta, mutta ei ymmärrystä (Room. 10:2). Itsestään hän sanoo olleensa "intoon nähden seurakunnan vainooja" Fil. 3:6. Hän kertoo edelleen: «Olettehan kuulleet entisestä elämästäni juutalaisuudessa, kuinka kiihkeästi minä vainosin Jumalan seurakuntaa ja hävitin sitä. Edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet ikäiseni heimostani ja kiivailin muita enemmän isieni perinnäissääntöjen puolesta." Gal. 1:13-14. Hänen kiivautensa lain puolesta ei kohdistunut sisäänpäin, häneen itseensä, vaan ulospäin niitä kohtaan, jotka hänen mielestään eivät täyttäneet lain vaatimuksia. Hänen intonsa suuntautui "syntisiin", sen sijaan että hän olisi ollut innokas edistämään hyvää, nimittäin Herran pelkoa (Snl. 23:17). Uskonnon harjoittamisenhan tulisi olla hyödyksi ja iloksi ihmiselle itselleen ja hänen lähimmäisilleen. Tämä väärin suuntautunut kiivaus sen sijaan sai Paavalin puuskumaan uhkaa ja murhaa opetuslapsia kohtaan. Hän kulki talosta taloon, raastoi ulos miehiä ja naisia ja toimitti heidät vankilaan (Apt. 8:3 ja 9:1). Tässä näemme esimerkin siitä, mihin äärimmäisiin ilmenemismuotoihin fanaattinen kiivaus voi johtaa.

Paavali kohtaa totuuden

Tämä tapahtui kuitenkin ennen kuin Paavali dramaattisella tavalla kohtasi Jeesuksen Damaskoksen ulkopuolella (Apt. 26:12-18). Paavali oli tietämätön siitä, että se Jeesus, jota hän vainosi, edusti lain täyttymystä omassa henkilössään, ja että kaikki viisauden ja tiedon aarteet asuivat ruumiillisesti hänessä. Kohdattuaan Jeesuksen Paavali sai nähdä, että sitä lakia, jonka täyttämistä hän niin kiivaasti vaati toisilta, hän ei  lähestulkoonkaan ollut täyttänyt itse. Kirjeessään roomalaisille hän kysyy:

"Miten on? Sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi, luotat lakiin ja kerskailet Jumalasta, tunnet hänen tahtonsa ja lakiin perehtyneenä tutkit, mikä on parasta. Sinä luulet olevasi sokeiden taluttaja, pimeydessä olevien valo,ymmärtämättömien kasvattaja ja alaikäisten opettaja, kun sinulla on laissa tiedon ja totuuden  muoto. Kun siis opetat muita, etkö opetakaan itseäsi? Varastatko itse, vaikka julistat, ettei saa varastaa? Teetkö itse huorin, vaikka sanot, ettei saa tehdä huorin? Ryöstätkö itse temppeliä, vaikka inhoat epäjumalia?" Jne. Room. 2:17-22.

Kääntymyksensä jälkeen Paavalin huomio siirtyi toisista häneen itseensä. Tässä itsetutkiskelun valossa Paavali ymmärsi, että "Jumala oli luotettava, mutta kaikki ihmiset valehtelijoita" Room. 3:4. Paavali luopui omasta "vanhurskaudestaan", siitä, jonka hän sai laista, ja hän tuli sen vanhurskauden valtaamaksi, jonka hän saattoi saada uskosta Kristukseen (Fil. 3:9). Hän löysi tien Jeesuksen jäljissä, jolla tiellä lihassa oleva synti, kätketty himo, tuli tuomituksi. Sellainen vaellus Pyhän Hengen johdatuksessa  johti siihen, että lain vanhurskauden vaatimus saattoi täyttyä hänessä (Room. 8:3-4).

Täydellinen elämänmuutos

Paavalin täydellinen elämänmuutos sai hänet rohkeasti todistamaan kuningas Agrippalle. Kun Paavali kertoi hänelle oman historiansa,  tämä sanoi: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi",  mihin Paavali sano: "Toivoisin Jumalalta, että – tapahtuipa se vähällä tai paljolla – et ainoastaan sinä vaan myös te kaikki, jotka minua tänään kuuntelette, tulisitte samanlaisiksi kuin minä, näitä kahleita lukuun ottamatta." Apt. 26:29. Ihminen, joka todella voi sanoa näin, on tuonut julki ilon, vapauden ja rauhan sanoman ihmiskunnalle.

Näemme tästä, että fanaattisuuden ydin on teeskentelyssä, ulkonaisessa "hurskaudessa", joka peittää sisäisen, kätkössä olevan, syntisen ja huonon elämän. Fanaattisuuden johtaessa luonteensa mukaisesti ihmiset toisten ihmisten käskyjen ja sääntöjen orjiksi rangaistuksen pelossa, aito ja todellinen jumalanpalvelus johtaa ihmiset todelliseen vapauteen, iloon ja rauhaan sekä sopusointuiseen keskinäiseen yhteyteen.