Epäilenkö vai uskonko? Minä itse päätän

Kun olin pieni, meillä oli kotona sarja käytettyjä, sinisiä, vähän repaleisia raamatunhistoriakirjoja lapsille. Muistan, että monta kertaa istuin nojatuolissa näiden kirjojen kanssa ja ahmin kiehtovia tarinoita niistä. Syvennyin värikkäisiin kuviin, jotka tulen aina yhdistämään näihin kertomuksiin. En koskaan asettanut niitä kyseenalaiseksi, vaan uskoin ne todeksi.

En muista, milloin ensimmäiset epäilyn ajatukset hiipivät sisääni. Olin aikuinen, ja aloin miettiä, että se mitä olin oppinut, ei ollut järkevää. Se ei ollut luotettavaa. Se soti logiikkaa ja tervettä järkeä vastaan.

Epäilys kylvetään

Mieleeni nousi kysymyksiä joistain Vanhan testamentin fantastisista kertomuksista, olivatko ne todella luotettavia. Kysymyksiä nousi myös siitä, kuka ne oli todella kirjoittanut ja siitä, olivatko käännökset, joita luemme tänään, lähellä sitä, mikä kirjoitettiin monia vuosia sitten. Minulla oli myös kysymyksiä Uuden testamentin evankeliumeista.

"Vakavasti puhuttuna, tulivatko eläimet todella parijonossa sisälle arkkiin, aivan itsestään?"

"Mitä jos Jeesus ei ollutkaan se, mikä hän esitti olevansa?"

"Siitä ei ole mitään todisteita, että Jeesus ei koskaan tehnyt syntiä; kukaan ei voi tietää, mitä hänen sisällään tapahtui."

"Paavali kirjoitti kaikki nämä kirjeet ja minun tulisi uskoa kaikki , mitä hän sanoo, aivan kuin se olisi tarkalleen niin kuin Jumala tahtoo minun elävän elämääni?"

"Onko elämällä oikeastaan mitään tarkoitusta? Mietin, että mitä jos tämä elämä onkin kaikki, mitä saan?"

Ja niin edelleen.

Syyllisyyden taakka

Tunsin itseni kurjaksi. Nämä kysymykset saivat minut tuntemaan syyllisyyttä ja masennusta. En ollut koskaan kuullut tai uskonut elämään, jossa voi voittaa synnin. En uskonut, että olisi tie ulos sellaisista asioista kuin laiskuus, kateus, itsekkyys – asioista luonnossani, jotka saivat minut sellaiseksi, mikä en halunnut olla. Mutta nyt kaikkine näine kysymyksineni, en ollut varma, oliko se enää totta. Ja jos se oli totta, olinko ylipäätään arvollinen tulemaan Jeesuksen opetuslapseksi, kun minulla oli sellaisia ajatuksia?

Ajatukseni kulkivat ympyrää. Mutta tiesin, että jos luovun kristillisestä elämästä ja uskosta siihen, että Jeesus on voittanut kaiken synnin ja tehnyt sen myös mahdolliseksi minulle, silloin en olisi tiennyt, minkä puolesta olisin elänyt. Mitä on elämä, jolla ei ole tarkoitusta, jotain minkä puolesta elää?

Ajatukseni vaihtelivat sen välillä, että luopuisin siitä, mitä olin oppinut ja sen välillä että kärsin huonosta omastatunnosta, ja kaikesta huolimatta se oli totta.

Tunsin olevani loputtomassa taistelussa. Olin oppinut, että Saatana oli epäilyn lähde – että hän käytti kaikkia keinoja kylvääkseen epäilystä, joka kasvoi ja söi uskoani. Mutta vaikutti siltä, että nämä ajatukset olivat omiani, ja epäuskoni toi minulle syyllisyydentunteen, joka sai minut tyuntemaan itseni raskaaksi ja alaspainetuksi. Kuitenkin minulla oli aina pieni ääni takaraivossani, joka kertoi, että Jumala seurasi tilannetta.

Tein ratkaisun

Mutta vähitellen aloin ymmärtää jotain. Usko Jumalaan, hänen Poikaansa ja hänen sanaansa oli jotain, mikä minun piti itse valita. Jumalan armon kautta tein sen. Uskoin, että epäilevät ajatukset eivät olleet omiani. Ne tulivat Saatanalta, joka käytti  minun inhimillista ymmärrystäni ja "terveen ymmärryksen" perusteluja, ja kieltäydyin olemasta yhtä mieltä hänen kanssaan.

"Mutta, mitä jos Saatanaa ei olekaan olemassa, mitä jos kaikki on sepitettyä? Sinun pitää ajatella itse niin kuin rationaalinen ihminen. Älä usko kaikkea vain siksi, että sitä on sinulle opetettu." Päätäkseni ei jäänyt vain ajatukseksi.

"Uskon, että kaikki on totta." Tämä oli lähtökohtani.

"Minä uskon! Auta minun epäuskoani!" Markus 9:24. Tähän jakeeseen takerruin. Se oli, ja on, sydämeni huuto.

Uskon Jumalaan, hänen lupauksiinsa, hänen valtaansa ja hänen rakkauteensa, koska ilman tätä toivoa elämä on epätasapainossa, pimeää, raskasta, epäilyttävää ja tarkoituksetonta. Mutta kun uskon, että Jumala on kaiken luoja, että hän on luonut minut, hänellä on suunnitelma minulle ja hän on voimallinen tekemään kaiken, mitä rukoilen ja että hän voi johtaa minut muuttuneeseen elämään Kristuksessa, silloin minulla on toivo. Elämälläni on tarkoitus.

Pieni alku

Oli kysymys vain siitä, olinko halukas olemaan kuuliainen. "Älkää mistään murehtiko." Fil. 4:6. Tämä on kirjoitettu Jumalan sanassa. Silloin aloin uskoa, että voin saada voiton murehtimisesta. Rukoilin Jumalaa antamaan minulle voimaa taisteluun näitä kiusauksia vastaan ja saamaan elämäni sopusointuun hänen sanansa kanssa. Hän antaa voiman, mutta tiesin myös, että minun tuli tehdä aloite – minun piti ryhtyä toimeen.

Usko tarkoitti, että minun piti totella, ja taistelin murehtimisen kiusausta vastaan silloinkin, kun en heti nähnyt tuloksia. Kun kuitenkin jatkoin taistelua, uskossa siihen, että "hän joka aloitti hyvän työn meissä, on saattava sen päätökseen", aloin vähitellen näkemään uskoni hedelmiä. (Fil. 1:6) Se, mihin uskoin ja mitä jatkoin, mutta mitä en pystynyt näkemään, alkoi tulla todelliseksi. Murehtimisen sijaan tuli rauha ja lepo.

Se todisti, että uskoni oli aito. Uskoni syveni ja lujittui sitä mukaa kuin huomasin, että tämä toimii. Voin käydä läpi alueen toisensa jälkeen elämässäni. Vaikka näen nyt, kuinka laiska olen, uskon, että voin myös voittaa sen. Usko tulee tulla koetelluksi, jotta se vahvistuisi, niin että se on osoitettu aidoksi. (1. Piet. 1:7) Ja kun se tulee aidommaksi, löydän levon ja rauhan, ja epäilys ja epäusko on voitettu. Tämä työ vie aikaa; se ei tapahdu parissa päivässä, tai viikoissa, eikä edes kuukausissa. Mutta kun usko tulee koetelluksi, se vaikuttaa kärsivällisyyttä. (Jaak. 1:3)

Ihmeiden Jumala

Saatana yrittää saada minut murtumaan; sitä hän juuri yrittää. Mutta olen päättänyt lujasti. Seison uskoni takana. Rukoilen Jumalalta voimaa ja apua – hän, johon uskon, on voimallinen ja hän pystyy tekemään kaiken, mitä olen rukoillut. (Ef. 3:20)

Tietysti epäileviä ajatuksia nousee edelleen aika ajoin. Mutta nyt pystyn enemmän tai vähemmän hymyillen lyömään ne alas. Ei niin, että olisin ajattelematon vaan koska olen ajatellut sitä. Tiedän mistä nämä ajatukset tulevat, ja olen jo päättänyt, että niillä ei ole mitään sanottavaa elämässäni. Tiedän, mihin uskon. Olen jo tehnyt sen päätöksen.

Niin, jotkut vanhan testamentin kertomukset ovat  aika hämmästyttäviä, mutta se johtuu siitä, että meillä on Jumala, joka on aivan hämmästyttävä. Hän on kaikkivaltias, ja hänelle ihmeet eivät ole mikään ongelma. Se ilmenee ihmeenä, jonka hän tekee minussa.