Elias Aslaksen: Totuuden etsintä

Hän on laivaston ykkösnimi. Kaikki haluavat hänet. Hän eroaa laivastosta.

Elias Aslaksen on opiskelutovereitaan päätä lyhyempi, mutta samanaikaisesti kohoaa arvosanoissa muita päätä korkeammalle. Hänen sanoissaan on voimaa. Hän osaa puhua niin, että kuulijat ovat kuin vangittuina istumapaikoillaan – ja hän tietää sen erittäin hyvin itse.

Hän syntyi vauraaseen, matkoilla käyneeseen ja uskovaan keskiluokan perheeseen, Oslossa, Norjassa 1800-luvun lopulla. Hän on merisotakoulun paras oppilas ja saa erinomaiset arvosanat aineesta kuin aineesta. Joulukuussa 1910 hän kuitenkin jättää eroanomuksensa – kirje on osoitettu Norjan kuninkaalle.

"Ota pari päivää vapaata ja keskustele asiasta ensin vanhempiesi kanssa", on vastaus, jonka hän saa. Aslaksen pysyy kuitenkin päätöksessään. Hän haluaa palvella Jeesusta Kristusta täysin ja jakamattomasti. Yksinkertainen päätös hänelle itselleen, mutta aivan käsittämätön hänen perheelleen ja ystävilleen.

Käännekohta

Upseeri Aslaksen.

Vuonna 1908 hän tapaa Johan Oscar Smithin Sleipner-aluksella. Tämän miehen kohtaaminen muuttaa Aslaksenin elämän täysin. Seuraavien vuosien aikana Aslaksen käy säännöllisesti Smithin kotona, kuunnellen tätä suurella mielenkiinnolla. Hän tulee Smithin ilmestysten ja ymmärryksen valtaamaksi ja saa valoa Jeesuksen seuraamisesta tällä uudella ja elävällä tiellä, jonka hän on meille vihkinyt. (Hepr. 10, 19-20) Kaikki tämä on Aslaksenille jotain aivan uutta. Näin alkoi myös elinikäinen ystävyys heidän välillään.

Johan Oscar Smith on yllättynyt. Hän on kohdannut monia ihmisiä, mutta harvoja Aslaksenin kaltaisia. Hän näkee edessään oikeudenmukaisen ja perusteellisen miehen, joka ei koskaan laiminlyö velvollisuuksiaan.

30. marraskuuta 1910 Johan Oscar Smith kirjoittaa veljelleen, Aksel Smithille, Aslaksenista näin:

«Hän rukoilee, että Jumala käsittelisi häntä nopeasti, niin että hän voi päästä Kristuksen kärsimyksien osallisuuteen ja että hänen suodaan kärsiä Kristuksen nimen tähden. Merkillinen mies. Hän sanoo itse, että kuluneen kuukauden aikana hän on ottanut suuria edistysaskelia ja se on totta. Hän on saanut laajan käsityskyvyn ja  rukouksen hengen. Mitäköhän tästä miehestä vielä tulee?

Lähetystyöntekijäksi Kiinaan?

Aslaksen kotonansa. Hänestä ei koskaan tullut lähetystyöntekijää Kiinaan.

Aslaksenilla on aistia lähetystyöntekoon ja 3. huhtikuuta 1911 hän matkustaa Lontooseen aloittaakseen opinnot lähetyssaarnaajaksi. Hän haaveilee matkustavansa lähetystyöhön Tsjili-provinssiin, Pohjois-Kiinaan valmistuttuaan. Opintojen aikana hän on jatkuvasti postitse yhteydessä Johan Oscar Smithin kanssa. 19. toukokuuta 1911 lähetetyssä kirjeessä Smith kirjoittaa: "Älköön kukaan teologian professori riistäkö sinulta yksinkertaisuuttasi Kristuksessa … Jumalasta peräisin oleva vähäisyys on voimakkaampaa kuin ihmisten väkevyys".

«Lapsenmielinen suhde Kristukseen». Aslaksen miettii tätä. Hän vertaa Smithin oppia siihen mitä hän on lähetyssaarnaajan koulutuksessa oppinut. Hän lopettaa koulun, matkustaa kotiin Norjaan ja asettuu asumaan Hönefossiin. Siellä hän asuu kuolemaansa asti tässä järkkymättömässä uskossaan Jumalan sanaan ja lapsenmielisessä suhteessa Kristukseen.

Siitä huolimatta Aslaksen ei ole toimeton lähetystyön suhteen. Hän matkustaa ja julistaa evankeliumia suurella innolla niin paikallisesti Hönefossissa, ympäri Norjaa, kuin suuressa osassa Eurooppaa.

«Minä olen Elias Aslaksen Norjasta, ja olen onnellinen mies – todella onnellinen.» Näin yksinkertaisesti ja mutkattomasti hän esittelee itsensä vieraillessaan Leonbergissa, Saksassa, vuonna 1956. Hän on juuri laskeutunut korkealta puhujankorokkeelta ja puhuu kuulijoilleen lattiatasolta. Nämä yksinkertaiset ja totiset sanat tekevät syvän vaikutuksen paikallaolijoihin.

«Tavaton nöyryys»

Aslaksen oli innokas shakin pelaaja.

Kåre J. Smith, seurakunnan tämän hetkinen johtaja, kirjoittaa Aslaksenista kirjassaan Paimen ja Profeetta.

«Hän oli tavattoman nöyrä ja taipui syvälle täyttääkseen sen, mitä hänen Herransa ja Mestarinsa halusi tehdä hänen elämässään ja täyttääkseen työn, jonka Jumala oli hänelle antanut… Hän oli ensiluokkainen Sanan palvelija.»

Kåre J. Smith kirjoittaa kokosydämisestä, palavasta ja kiivaasta miehestä, joka etsi totuutta ja totuuden ydintä kaikissa asioissa joista raamatussa kirjoitetaan.

«Hän puhui uskoa sydämeeni. Itse asiassa synnyin uudesti erään hänen puheensa aikana ja sain sydämeeni voiman, joka on siitä lähtien ollut siellä.»

Aslaksen nousee puhumaan eräässä kokouksessa. Hän haluaa kertoa kuulijoille, mitä usko tarkoittaa. Usko, joka avulla on mahdollista siirtää vuoria. Hän kertoo:

«Oli nainen, joka halusi siirtää vuoren. Vuori seisoi hänen tontillaan, ja hän halusi päästä siitä eroon. Nainen sanoi: «Vuori, poistu ja siirry mereen!» «Minä uskon, minä uskon, minä uskon», nainen sanoi. Lopulta hän nukahti yhä hokiessaan: «Minä uskon, minä uskon, minä uskon.» Aamulla herätessään nainen oli hyvin utelias. Mistä se kertoo? Miten hän saattoi olla utelias, jos hän olisi uskonut? Hän katsoi ulos ikkunasta. Vuori oli yhä paikoillaan. «Niin, pitihän se arvata», hän sanoi.»

Kuuntele ote puheesta tästä.

Aslaksen johtajana

Aslaksen tykkäsi verrata ihmisessä tapahtuvaa pelastusta urheiluun ja tykkäsi mm. heittää tikkaa.

Vuonna 1943 Johan Oscar Smithin sydän lakkaa lyömästä ja sillä hetkellä elinikäinen ja syvä yhteys ja yhteistyö heidän kesken on ohi. Ainakin täällä maan päällä. Aslaksenin ja Smihin välisessä rakkaudessa ei koskaan ollut minkäänlaisia säröjä. Miekka salamoi totuuden puolesta, myös heidän välillään, mutta heidän keskinäinen rakkautensa säilyi säröttömänä.

Aslaksen ottaa paikan seurakunnan vetäjänä, mutta 65-vuotis puheessaan, hän puhuu tavalla, jota ei välttämättä odota maailmanlaajuisen seurakunnan ylimmän johtajan suusta.

Olin mahdoton, olin toivoton tapaus…

«Olin mahdoton, olin täysin toivoton tapaus. Ihmisillä ei ollut toivoa minusta. Jumala kuitenkin otti tällaisen säälittävän ihmisen hoiviinsa, eikä Jumala löytänyt maan päältä mitään huonompaa. Kiitos, että valitsit minut osoittaaksesi suuruutesi, valtasi ja hyvyytesi. Mistä en sinua kiittäisi? Mitä en ole saanut lahjaksi? Kunnioitettu olkoon Jumala korkeuksissa, kunnioitettu olkoon Jumala maan päällä, kunnioitettu olkoon Jumala, elävän Jumalan seurakunnassa.»

Hänessä ei ole mitään erikoista – Jumala on tehnyt ja saanut aikaan tämän työn hänen sisimmässään. Tämä oli Aslaksenin mielipide ja se oli myös se sama evankeliumi jota Smith oli julistanut, ja joka oli johtanut hänet tähän. Tämä evankeliumi oli ollut hänen pelastuksensa ja nyt hänen ainoa mielenkiintonsa kohde. Siksi hän teki suurella innolla kaikkensa, jotta hän voisi kertoa muille näistä mahtavista totuuksista, joista hän itse oli saanut ilmestyksen. Lause, jonka hän sanoi, oli totta hänen elämässään: "Emme palvele sen takia, että me itse tulisimme joksikin, vaan, että muut voisivat."

«Usko elämän sanoihin …

… on suurin maailmankaikkeudesta löytyvä voima.». Hänen viimeisessä uudenvuodenkonferensissa Brunstadilla, 87-vuotias Aslaksen ripustuttaa nämä sanat kokoussalin seinälle. Sanat on kirjoitettu suurin kirjaimin, useita metrejä pitkälle levylle niin, että kaikki ystävät voivat lukea ne. Sitten hän puhuu uskon salaisuuden omistamisesta puhtaassa omassatunnossa. Ensin täytyy uskoa, että Sana on totta ja hyvää kaikin tavoin, sitten täytyy saada elävä, henkilökohtainen usko siihen, että itse pystyy elämään sen mukaan.

Tammikuun lopussa, vuonna 1976 hänen terveytensä romahtaa ja hän – yhä kasvavasta innokkuudestaan huolimatta – on pakotettu jättäytymään kokoustoiminnasta ja matkustelusta. Tilanne jatkuu tällaisena parin kuukauden ajan, ennen kuin 10. toukokuuta, 88-vuotiaana, hän kuolee kotonaan kuin sammuva kynttilä.

800 ihmistää saapuu hautajaisiin saattamaan Aslaksenia hänen viimeiselle matkalleen. Hautajaiset ovat suurimmat Hønefossissa nähdyt. Seuraavana päivänä 1700 ystävää kokoontuu Brunstadille muistotilaisuuksiin.

Kaikki halusivat osansa hänestä, mutta vain yhdelle ainoalle tämä kokosydäminen valio-oppilas antoi selvän "kyllä"-vastauksen. Vihdoinkin hän pääsi hänen luokseen.