Elävä usko: uudeksi luomukseksi muuttuminen
Monet ihmiset eivät koskaan tule vapaaksi menneisyydestään, mutta elävä usko Jumalaan voi vapauttaa menneisyyden taakasta.
"Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle. Kansa, jonka olen luonut itseäni varten, on julistava minun ylistystäni." Jes. 43:18-19, 21.
Kuolemasta elämään
Monet ihmiset eivät kykene pääsemään täydellisesti vapaaksi menneisyydestään. Paholainen, pimeyden ruhtinas, joka kantaa myös kauheata nimeä "veljiemme syyttäjä" (Ilm. 12:10), yrittää aina naulita silmämme asioihin, jotka aiheuttavat lannistumista, jopa epätoivoa. Mikäli kuitenkin olemme pyytäneet Jeesukselta syntejämme anteeksi ja saaneet elämämme raiteilleen selvittämällä asiat toisten ihmisten kanssa vapautuen pahasta omastatunnosta, voimme jättää pimeyden vallat ainiaaksi. Kristus on sovittanut kalliilla verellään kaikki syntimme olkootpa ne suuria tai pieniä.
Paholainen yrittää onkia ylös sen, minkä Jeesus on heittänyt unohduksen mereen; mutta voimme vastustaa häntä lujina uskossa, ja hän pakenee luotamme. Uskon kautta meidät on siirretty ikuisiksi ajoiksi pimeydestä valoon, kuolemasta elämään ja Saatanan vallasta Jumalan luo.
Elävä usko Jumalaan voi vapauttaa menneisyyden taakasta. Meidän ei tarvitse olla vaivattuja asioista, jotka ovat takanamme, jos olemme selvittäneet ne Jumalan kanssa, ja ihmisten kanssa, missä kohdin se on ollut tarpeellista. Kristus tahtoo johtaa meidät ihmeelliseen valoon ja ihanuuteen, mikä tuo tullessaan uusia asioita. Hän tahtoo luoda meissä uutta ja tehdä työtä sisimmässämme.
Tulevaisuus elämänvalossa
Päästyämme vapaiksi synnistä olemme tulleet Jumalan palvelijoiksi. Silloin meidän hedelmämme on pyhitys ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Kaikki, mikä on uutta ja hyvää, versoaa esille vapautuessamme synnistä, ja vain siinä prosessissa tulemme kokemaan sen. Elävä vesi virtaa nyt läpi hedelmällisen vainion, missä aikaisemmin elimme erämaaelämää. Me todella koemme muutoksen omaksi ja yhtä hyvin toisten ihmisen iloksi ja onneksi. Meidät muovataan julistamaan Herran ylistystä! Olkoon meidän kaikki mielenkiintomme ja ajatuksemme näissä uusissa asioissa.
Meillä on ihana tulevaisuus edessämme Kristuksessa, tulevaisuus valossa ja elämässä, levossa ja kiitollisuudessa, ilossa ja rauhassa.
Paavali kirjoittaa kirjeessä filippiläisille: "… Yhden minä kuitenkin teen: unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä, minä riennän kohti päämäärää saadakseni voittopalkinnon, jonka omistamiseen Jumala on minut kutsunut taivaallisella kutsulla Kristuksessa Jeesuksessa." Fil. 3:13-14. Paavalin päämäärä oli voittopalkinto. Kukaan ei osaa täysin ilmaista voittopalkinnon merkitystä (1. Kor. 2:9). Paavali kehottaa niitä, jotka ovat nuoria: "Pakene nuoruuden himoja, tavoittele vanhurskautta, uskoa, rakkautta ja rauhaa niiden kanssa, jotka puhtaasta sydämestä huutavat avukseen Herraa." 2. Tim. 2:22.
Älköön mikään vanhasta elämästämme olko meille esteenä tai jatkuvana häiriönä. "Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!" 2. Kor. 5:17. Kristuksen hyveet sisältävät kaiken, mikä on uutta, ja eikö sen pitäisi puhjeta esille enemmän kuin koskaan ennen? Silloin olemme siunattuja ilolla ja rauhalla sekä elävällä toivolla itsemme puolesta, vaikka ympärillämme saattaisi olla kuinka paljon rauhattomuutta ja ahdistusta tahansa. Koko taivas on sisimmässämme.
"Joka voitttaa, siitä minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta minun Jumalani luota, ja oman uuden nimeni." Ilm. 3:12; Ilm. 21:2.
Kirjoitus on muokattu katkelma artikkelista, joka on ensi kertaa julkaistu Norjassa BCC:n "Skjulte Skatter" -lehdessä otsikalla "Det Gamle – Det Nye" tammikuussa vuonna 1984.
© Copyright Stiftelsen Skjulte Skatters Forlag
Raamatunkohdat ovat peräisin etupäässä KR92- sekä Raamattu Kansalle- käännöksestä.