"Ei se ole minun syyni"

Kenen syy se oikeastaan on? Monille syyn vierittäminen toisille on yhtä luonnollista kuin hengittäminen, ja olipa kyseessä mikä asia tahansa, tärkeintä ihmisille on huolehtia omasta hyvästä maineesta.

Istun pulpetissani ja mietin sitä, mitä on kirjoitettu 1. Korinttolaiskirjeessä 11:31:"Jos me itse tutkisimme itseämme, emme joutuisi tuomittaviksi."

Ihmisille on luonnollinen reaktio tuomita tai syyttää toisia jokaisessa tilanteessa. Kun Jumala kysyi Aadamilta, mitä hän oli tehnyt, vastasi Aadam vierittäen syyn Eevalle. Eikä pelkästään sitä, vaan hän myös epäsuorasti moitti Jumalaa. ("Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi…" 1. Moos. 3:12).

Kun ajattelen taakse päin, punastun häpeästä kaikista niistä tapauksista, kun olen tehnyt samoin. Olen käyttänyt paljon aikaa ja voimia itseni puolustamiseen ja toisten syyttämiseen. Tuntuu siltä, että puolustelut lipsahtavat ulos aivan itsestään: "Ei se ollut minun syyni! En minä ollut siitä vastuussa… Ollakseni rehellinen, olin oikeastaan alusta lähtien sitä vastaan…"

Miksi olen sellainen? Samanaikaisesti huomaan, että en kertaakaan tule kiusatuksi kieltäytymään vastuusta silloin, kun asiat sujuvat hyvin. Miksen halua seisoa tekemisieni takana silloin, kun kaikki ei suju suunnitelmien mukaan? Siihen on vain yksi vastaus. Ihmisenä minä synnyin niin ylpeän lihan kanssa, etten voi sietää erehtymistä toisten ihmisten edessä. Joka kerta, kun minun maineeni joutuisi kärsimään, heräävät halut lihassani ja kiusaavat minua valehtelemaan, petkuttamaan ja syyttämään toisia.

Onko tähän olemassa ratkaisua? Tuomita itseni? Se kuulostaa aika negatiiviselta, mutta jos olen sellainen, joka ei koskaan voi myöntää, että on tehnyt jotain väärin tai että asian olisi voinut tehdä paremmin, silloin toisilla on todella vaikeaa olla  minun lähelläni. En halua olla sellainen! Jos haluan muuttua, täytyy minun tehdä sille jotain, sillä itsestään se ei tapahdu.

Jos tuomitsen itseni ja tunnustan virheeni ja puutteeni, mitä silloin tapahtuu? Jos tuomitsen taipumukseni moittia toisia, saan nähdä enemmän syntiä, jota on lihassani. Kaikki riitaisuus, mitä tunnen eri tilanteissa johtuu aina minun omista haluistani, eikä koskaan toisten toiminnasta. Minun omassa luonnossani on enemmän kuin kylliksi tekemistä, ilman että alan vierittää syytä toisille!

Tämä ei vain tee minusta lempeämpää ja ystävällisempää niitä kohtaan, jotka ovat ympärilläni, vaan myös Jumala näkee sen. Tiedän, että hän "maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan. Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän." Room. 2:6-7.