Äiti, jolla on syöpää sairastava lapsi

Vuosi on kulunut siitä, kun nuoren perheeni elämässä tapahtui pysyvä muutos.

Siihen asti minulla oli aina ollut varsin ”normaali” elämä. Minulla oli ollut pieniä koetuksia, niin kuin kaikilla, tietenkin, mutta ei niin suuria, että uskoni olisi joutunut koetukselle. Viimeisen vuoden aikana epätoivo, pelko ja epäusko uhkasivat uskoani; uskoani Jumalaan, joka minulla on ollut varhaisista teinivuosistani asti. Näinä synkkinä hetkinä minun oli huudettava Jumalan puoleen, että säilyttäisin uskoni häneen ja hänen teihinsä. Tiesin sydämessäni, ettei hän koskaan hylkäisi tai pettäisi minua, mutta se tieto ei tullut ilman taistelua.

Kuukausi sen jälkeen, kun 5-vuotias poikamme oli sairastunut, ja olimme epävarmoja siitä, mikä häntä vaivasi, hän sai diagnoosin leukemia tai verisyöpä. Hän oli aina ollut tervein lapsistamme, joten se oli suuri shokki. Hän on saanut hoitoa viimeisen vuoden, ja Jumalan armosta hän on reagoinut siihen hyvin, ja uskomme, että kaikki tulee menemään edelleen hyvin. Kun nyt katselen taaksepäin mennyttä vuotta, ajattelen sitä, mitä olen oppinut ja kuinka se on muuttanut minua. Kolme asiaa on selvinnyt minulle.

1. Jumalan sana on totta

Kun saa kuulla, että omalla lapsella on syöpä, välittömästi herää monia ajatuksia. ”Miksi se en voinut olla minä? Hän ei ansaitse tätä, kuinka näin voi tapahtua?” Jne. Tänä vaikeimpana aikana, ainut, mistä pidin kiinni, ainut mikä oli varmaa eikä muuttunut, oli Jumalan sana ja se, mitä luin Raamatusta. ”Jumalan tie on täydellinen, Herran sana tulessa koeteltu. Hän on kilpenä kaikille, jotka häneen turvaavat.” Ps. 18:31.

Kun makasin sairaalan sängyssä poikani vieressä ensimmäisen viikon, ja synkät ajatukset pyrkivät valtaamaan minut myöhään iltaisin, sain Jumalan sanan, joka tunkeutui tämän pimeyden läpi ja toi rauhan. Hänen sanansa on niin voimakas, että hän itse vakuutti sen valalla (Hepr. 6:17-19). Yhä uudestaan Jumala oli uskollinen antaen sanansa, joka piti minut pystyssä juuri oikeaan aikaan. ”Minä nostan silmäni vuoria kohti – mistä minulle tulee apu? …Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjo sinun oikealla puolellasi. Aurinko ei vahingoita sinua päivällä eikä kuu yöllä.” Ps. 121. Kuinka voisin epäillä tällaista rakastavaa Jumalaa?

Jumala antoi uskollisesti kerta toisensa jälkeen minulle sanan, joka piti minut pystyssä juuri oikeaan aikaan.

2. Jumala rakastaa minua ja välittää minusta

Vartuin kristillisessä perheessä, ja tietenkin tiesin, että Jumala välittää minusta; se oli jotain, mikä oli iskostettu minuun. Mutta ymmärsinkö todella, mitä se tarkoitti? Uskoinko todella, että Jumalalla on henkilökohtainen huolenpito minusta? Niin paljon huolenpitoa, että hän lähettää minulle vain kaikkein parasta?

Tänä aikana, kun poikani on sairastanut, olen oppinut, että Jumala kyllä todella välittää minusta ja rakastaa minua juuri tällaisena, jolla on kaikenlaisia erityisominaisuuksia ja vaikea luonne. Hän lähettää täydellisen apunsa, kun tunnen, etten pysty jatkamaan. Vanhempien rakkaus lapsiaan kohtaan on voimakkain rakkaus maan päällä, ja kun näemme, että lapsella on kipuja, emmekä voi tehdä mitään auttaaksemme, tunne on hirvittävä. Olen aina ollut sellainen, joka haluaa hallita tilanteet ja pidän siitä, että asiat ovat hyvin organisoituja ja suunniteltuja. Nykyinen tilanne on sellainen, etten voi vaikuttaa lopputulokseen. Kuitenkin, sädehoitojakson aikana sairaalassa, tilanteessa, jossa niin monet ovat toivottomia, tunsin Jumalan käden ja täydellisen johdatuksen perheemme yllä.

Aloin tajuta, ettei minulla ollut muuta valinnan mahdollisuutta, kuin uskoa sanaan tarkasti, niin kuin on kirjoitettu: ”Älkää olko mistään huolissanne…” Fil. 4:6. Minun oli todella uskottava, ettei Jumala tee virheitä, ja hän haluaa vain, että minulla ja lapsillani on tulevaisuus ja toivo (Jer. 29:11). Minun oli kirjaimellisesti tehtävä se, mikä lukee 1. Piet. 5:7:ssä: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen.” Suuressa laupeudessaan Jumala teki työtä tavoilla, jotka osoittivat hänen rakkauttaan minua kohtaan.

Poikamme reagoi hyvin hoitoon. Sivuvaikutukset olivat vähäiset, ja tunsimme Jumalan käden hänen yllään ja hänen fantastisen lapsenmielisen uskonsa. Se johti meidät tiiviimmin yhteen perheenä. Rukoilimme yhdessä ja meillä oli keskusteluja, joita emme muutoin olisi voineet ajatellakaan pienten lastemme kanssa. ”Äiti”, poikani sanoi aika varhaisessa vaiheessa, ”rakastan Jumalaa. Hän parantaa minut”. En voi muuta kuin uskoa Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon, kun kuulen sellaisia sanoja.

2. Rukous toimii

Ystäviemme ja tuntemiemme perheiden rukoukset pitivät meitä pystyssä ensimmäiset kuukaudet. Erityisen vahvistavaa oli kuulla pienistä lapsista, jotka päivittäin rukoilivat poikamme puolesta. Jumala on kuullut rukoukset ja kuulee edelleen meidän ja kaikkialla maailmassa olevien rakkaiden ystäviemme rukoukset. Tulen edelleen tietenkin kiusatuksi epäilemään ja pelkäämään, mutta sellaiset ajatukset eivät ole Jumalasta, ja voin turvallisesti antaa tulevaisuutemme hänen käsiinsä. Uskon, että Jumala antaa sen, mitä rukoilemme, kun rukoilemme uskossa (Jaak. 1:6). Jumala, joka on pitänyt meidät pystyssä niin kauan, tekee sitä edelleen.

Tämä suuri rakkaus ja huolenpito, jota perheeni on saanut osakseen, on herättänyt minussa voimakkaan toiveen, että eläisin kutsumukseni arvoisesti. Kaikella, mitä kohtaamme, on suurempi merkitys – että pelastumme ja muutumme enemmän sulhasemme Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi. Kokemani tilanne olisi ollut täysin turha, ellen olisi saanut lisää ystävällisyyttä, lempeyttä, hyvyyttä, kärsivällisyyttä jne., sen sijaan, että olisin edelleen se sama ihminen, mikä aina olen ollut. On kirjoitettu: ”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” Jaak. 4:8. Olen kiitollinen kaikesta, mitä Jumala tuo tiellemme, ja haluan nöyrtyä hänen väkevän kätensä alle, niin että olen valmis, kun Jeesus kohta tulee takaisin.

r for Jesu snare gjenkomst.